keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kulinaristi Majuri

Kuinka vaikeaa on syödä ja nähdä, kun koira-ystävä kuolaa ja läähättää rukoilevasti katsoen vieressä!

Ei minulle ole sen helpompaa syödä ja nähdä, kun kissa katsoa tikottaa jokaisen suunliikkeeni ja nielaisuni.

Jos ei Majuri ole ulkona tai kummemmin nukuta, istuu hän tällä tavalla edessäni, kun otan esimerkiksi sohvapöydälleni iltapalan tai päiväkahvit. En oikein nauti, en edes voi keskittyä TV:n ohjelmaan, kun HÄN on edessäni ISOSTI tuolla tavalla. Kunpa tietäisin mitä hän ajattelee.

Tai tiedän mitä hän ajattelee: Emäntä syö herkkua, tuo tuoksuu hyvältä, minä vaadin saada siitä osani.
Vaadin saada maistaa sitä ainakin.

Tämä on vanha juttu. Olen siitä kirjoittanut aikaisemminkin. Majuri syö melkein mitä vain, ainakin sitä mitä minäkin. Rasvamaksa kasvaa molemmilla.  


En minä kuitenkaan kissojani herkuilla hemmoittele. Tiedän, että maatiaiskissojen suuri herkku on tuore riista, jonka he itse pyydystävät. Sillä he pysyvät terveenä ja kunnossa. Näkisittepä vain, kuinka notkea ja nopea Majuri on, kun pyydystää leikkikaluansa. Vielä. Ainakin. Mutta ainoa mitä erilaisten kissanruokien ohessa heille ostan, on kala. Siitä he nauttivat molemmat, silakka tai muikku. Joskus annan punaista luomumaitoa pikkukupillisen. Ennenhän navettakissat elivät pelkästään sillä ja omilla pyynneillään. Ei heille juuri muuta annettu. Lisäksi kissoilleni kelpaa kasvikset, huonejuoru, suolaheinä tai ohran- ja vehnänversot. Bambuni he ovatkin melkein kolunneet taas puolikuoliaaksi. 

Nyt olen kuitenkin alkanut oikein testaamaan, mitä kaikkea Majuri haluaa maistaa. Olut ei maistu. Eikä tee. Mutta korpunpalanen kastettuna maitokahviin oli hyvää. Meille on muodostunut myös merkkikieli. Kun kysyn tuon ylläolevan Majurin katseeseen, haluaako hän maistaa, hän lipaiseen heti suupieliä kielellään. 

Tuo kysyeinen ilme tuossa viereisessä kuvassa johtuu siitä, että sitten tietyllä äänenpainolla varoittelen häntä tuollaisesta herkusta. Siitä Majuri ei yhtään ole mielissään. Kerron myös rasvamaksasta ja lihavuudesta ja sairauksista, mitä voi tulla jos jatkuvasti kaikkea suuhunsa ottaa. 


Tänä aamuna tuossa ikkunalaudalla hän samalla lailla alkoi tarkkailemaan kiintein katsein, kun valmistin aamiaista. Kalanmaksaöljy. Kelpaako tämä? Annoin hänen haistaa lusikkaani, kun olin sen pakollisen annokseni nielaissut. Nenä rypistyi. Ei hyvää. D-vitamiinikapseli? Höh, mitä tuo on? Ei käy.


Sitten annoin hänen haistella sörsseli- eli smoothie-aineksia. Sitruuna? Ohhoh, jopa pää kääntyi pois. Pähkinä? Juu, tuota voisi vaikka nuolaista. Pakuriteetä? Mielenkiintoista. Omenaa? Aika mitätöntä. Marjoja? Höh. Jugurttia? Kyllä, tästä tykkään kovastikin! Majuri lipaisee huuliaan.

Valmistin smoothieni ja annoin pieneen kanteen tuossa ikkunalaudalla lusikallisen sitä. 

Katsos kummaa. En ehtinyt edes kameraa noutaa, kun Majuri oli tyhjentänyt hyvillä mielin annoksen.

Sitten mielenkiinto ruokaan meni ohi.

Muu kiinnosti. Hänen tehtävänsähän on pitää pihaa silmällä. 

Joten makustelu riitti tältä päivältä.


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hyvää kansallista kissojenpäivää!

Una tässä kerran luetteli minulle erilaisia kissojen päivä. Siinähän oli jos minkälaisia. Tässä yksi!

Onnea kaikille kissoille tällaisena heitä kunnioitettavana päivänä. En tosin nähnyt uutisissa ubmitään tästä. Miten se noin on unohdettu? Kissat jotka youtubessa ovat varmaan ne katsotuimmat!

Ihmettelen nyt tässä vain, mistä löydän sellaisia kissakuviani, joissa kissat todella kertovat jotakin tästä päivästä. Antakaas kun yritän!

Aha! Ruusa haluaa antaa aikuisen kissan neuvoja pienemmilleen:

Ole aina valpas, hyvästä ympäristöstä huolimatta.


Muista venytellä kunnolla! Opeta sitä ihmisillekin.

Keikistele ja hurmaa! 

Ole aina pikkukissamaisen söpö.

Antaudu, kun siihen on tilaisuus.

SAMAT SANAT!



tiistai 24. lokakuuta 2017

Eläinkommunikointia Majurin kanssa

Edellisessä postauksessa tämä käytiin Ruusan kanssa läpi. Nyt on vuorossa Majuri. 

Ensinnäkin kannattaa huomata eräs seikka. Tämä  ihminen, joka tässä on harjoitellut tätä eläinkommunikaatiota kurssillaan, ei ole koskaan luonnossa nähnyt Ruusaa tai Majuria ja luo tulkinnan ihan oman näkemyksensä tai kommunikaationsa pohjalta intuitiivisesti tai selvännäköisesti.

En voi muuta sanoa, että kaikenlaista on tämän maan päällä! Jotakin kyllä osuukin tässä kommunikoinnissa.

Joten tässä Majurin osio:


Majurin mahtava energia pyyhkäisee koko huoneen läpi, kuin voimakas aalto. Majuri kehrää komealla matalalla äänellä. Majuri menee suoraan viestiinsä: "Minä olen täällä opettamassa ja näyttämässä, että on muitakin mahdollisuuksia ja tapoja. Katsokaa minua. Minä vain istun tai makaan, mutta koko ajan valppaana ja kaikki aistit avoinna. Tarkkailen, että mitä ja missä tapahtuu, ja rohkeasti menen sitä kohti, mikä vaikuttaa houkuttelevalta. Kyllä sitä sitten pian huomaa, jos valitsemani suunta olikin väärä. Aina voi palata takaisin ja aloittaa alusta. Minulta ei rohkeutta puutu, ja malttia ehdin harjoittaa myöhemminkin (vinkkaa silmää)."

Majuri on hyvin mahtipontinen ja huumoria rakastava. Hänellä on sellaista pilkettä silmäkulmassa, ja hänestä on mukava välillä vähän järkyttääkin omia ihmisiään: " Minä pidän mukavuudesta - oikein kovasti. Kuitenkin elämässä ei voi jäädä paikoilleen. Vaikka me kissat olemme paljon paikallaan lepäilemässä, olemme kuitenkin koko ajan läsnä. Silloin pystyy milloin vain tarvittaessa lennähtämään mihin suuntaan tahansa. Kun te ihmiset olette paikallanne, te olette kuitenkin jossain muualla ajatuksinenne. Teiltä jää näkemättä tämä hetki ja sen tuomat mahdollisuudet. Niin kuin olettekin jo huomanneet, lempiherkkuni on kana. Sitä voisi olla tarjolla silloin tällöin, jos saan pyytää. Haluan vielä sanoa, että kiitos kun olette olleet hyviä minulle ja Ruusalle. Meillä on täällä kissojen maanpäällinen paratiisi."


Kiitos taas Emmille! Oli mukava päästä sisään Majurin ajatusmaailmaan!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Eläinkommunikointia Ruusan kanssa

Serkullani on ystävä, joka harjoittelee eläinkommunikointia.

En oikein tiedä miten se toimii, mutta se on jonkin eläinmeedion ja eläinkuiskaajan välimuoto kai. Mielenkiintoista ja salaperäistä se on, jopa tutulta tuntuu hänen tulkintansa tässä nyt kissastani. Serkkuni välityksellä sain hänen ystävältään hyvin kaunista tekstiä. Sain luvan käyttää sitä kissablogissani. Näin hän kommunikoi Ruusan kanssa valokuvaa katsoessa.



Ruusasta välittyy hyvin lempeä, pehmeä ja viehkeä energia. Ruusa arvostaa kauneutta. Hän näkee kauniita asioita missä tahansa ympärillään. Hän toivoisi, että ihmisetkin pysähtyisivät näkemään kauneutta myös sellaisissa paikoissa, mitä ei aluksi tulisi ajatelleeksi. 

Kuulen kehräystä. Ruusa on tyytyväinen elämäänsä. Hänellä on vapaus mennä ja tulla miten tahtoo. Kun sanon, että hänelle toivotaan lisää rohkeutta, niin hän tuntuu vastaavan: "Rohkeutta, sitä minulla löytyy. Mikä on teidän mielestänne rohkeus? Minä olen rohkeasti oma itseni. Olen tyytyväinen itseeni. Rakastan rauhallisuutta ja kauniita asioita. Luotan rohkeasti, että asiat menevät omalla painollaan ilman, että minun täytyy hötkyillä niiden eteen. Toivoisin omilta ihmisiltäni, että he istuisivat alas tai pysähtyisivät ihailemaan kanssani niitä kauniita asioita, mitä olen löytänyt. Sitten he voivat kiitokseksi minua vähän kehua ja silittää. Rakastan omia ihmisiäni. he ovat rakastavia ja ihanan hupsuja. Heidän touhujaan kun seuraa, niin aina on jotain nähtävää. Minulla on kaikki hyvin täällä."


Kiitos tästä tulkinnasta Emmille. Hän tiedosti hyvin kissani Ruusan olotilan!

maanantai 9. lokakuuta 2017

Minnekähän se kesä meni?


Onhan tuo luonto ihmeellinen! Mitenkähän kissat kokevatkaan nämä vuodenaikojen vaihtelut?

Nytkin Majuri miettii, joko asettuisi sisälle nukkumaan vai pitääkö vielä yövahtia terassilla.


Ruusa ja Majuri toivottavat kaikille kissaystäville LOPPUSYKSYÄ!


torstai 5. lokakuuta 2017

Mokomakin majesteetillisuus!!

Olen sitä sukupolvea, joka on tottunut syömään lautasensa tyhjäksi.

Minun kissani ovat toista. Tai ne syövät summittaisesti ahmimalla, ja lautaselle jää sinne tänne ruokaa, mikä yleensä kuivuu siihen. Joskus sitä jää enemmänkin. Varsinkin Majurilla, joka vetää ruokaansa välillä lattialle asti jättäen siihen pahan siivon.

Nyt tuli itse Majesteetti ruokaa norkolle. Katseen pitäisi riittää.  - Palvele minua.



Kaavin lusikalla vielä aika tuoreen ruoan lautaselta omaan kasaan. Tällä tavalla! Ja komennan: - Ensin syöt lautasen tyhjäksi. Sitten vasta saat uutta!



Menikö sana perille? Että minäkö muka komentamassa kissaa. Ei tule kuuloonkaan. Ruusa on nöyrempi. Ja siistimpi. Nuolee lautasen tyhjäksi. Mutta mikä ihme tuo Majuri luulee olevansa!? Se kerran katsoo lautasta. Ja sitten minua. Vähän kuin ihmeissään, että miten tuo emäntä kehtaa...


Ja niin tämä herra lähtee kävelemään korvat luimussa ja häntä notkolla. Kun ei saa mitä pyytää, niin...


....niin lähdenpäs katselemaan, jos pihamaalta löytyisi tuoreempaa ruokaa!

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Tassut märkänä melkein koko kesän!

Ei ole kissoillakaan ollut kovin helppoa.

Kummasti kulkevat pitkin kivipolkuja ja hirsiä pitkin. Miksikähän? No siksi, että maa on melkein aina märkä. Nytkin. Kun ei sada, niin aamukaste viipyy päivän yli. Nyt kamala sumu!

 

 

 

 

"Mutta kyllä me taloa ja pihaa pidetään silmällä koko ajan"