Huomion kerjäämistä

Kissoillakin on ollut ihan mukava joulu. Saivat kulkea vintilläkin ja kömpiä siellä toiseenkin sänkyyn, kun poika oli viikon kotona. Hän jätti mukavasti joskus oven auki.

Jouluaattona oli vain sellainen ihme, että pannuhuoneeseen oli ilmestynyt hiekkalaatikko. Se oli Ruusalle mieluinen. Ja kyllä sitä kävi Majurikin ihmettelemässä. Tämä siksi, että vietimme joulun poikani kotona Oulussa ja kissat olivat aattopäivän yksin. Mutta kyllä kissojen pissan haju, ainakin tavallisella hiekalla sisätiloissa, on niin pistävä haju, että se riitti. Vähän nyreissään Ruusa kyllä haisteli ja katseli pystyyn nostettua, pestyä laatikkoansa myöhemmin.

Lahjapapereilla he saivat joulun jälkeen leikkiä. Varta vasten toin niitä pussillisen kissoille leikittäväksi ja kyllä he hauskaa niiden palleroiden kanssa tuolla lattialla jonkin aikaan pitivätkin. Pyörittelimme ja heittelimme niitä lattian täyteen.

Ruusaa vähän harmitti emäntänsä istuminen palapelin ääressä. Huomasin, että hän protestoi sitä omilla keinoillaan. Pisti käpälänsä laatikkoon, nappasi kynsiinsä palasen, otti sen hampaisiinsa ja vei sen lattialle leikittäväksi. Sieltä poiminkin aika monta palasta, joissa hampaanjäljet näkyivät. Löysin kaapin alta myös kadonneet hiuspinnini. Pitääkin olla tarkkana imuroinnin kanssa. Parempi olisi ensin lakaista paikat. Sillä Ruusan hampaissa katoaa kaikenlaista. Jännittävä nähdä kuinka monta palasta palapelistä uupuukaan!

Huomion kerjäämistä tuo kaikki, sillä palasia katoaa vain, kun itsekin istun palapelin ääressä. Ja hiuspinnit ja muu pieni katoaa yöpöydältäni vain, kun en nouse ruokaa antamaan. 

Ruusa ei jää neuvottomaksi.

Tähän ei meidän kissat kuitenkaan suostuisi!

Ruusa ja Majuri toivottavat Hyvän Joulun lukijoilleen!

Hei!

Aluksi me olimme lintubongareita, myyriäkin liikkuu lumen alla, koiriakin joskus vilahtelee ja kerran näimme jonkun oudon oranssin hiiviskelevän. Mutta nyt joulun alla on liikkunut jotain aivan ihmeotuksia punaisissa hiippalakeissa. Olemme nykyään tonttubongareita. Tontut ne vasta mukavia, tekevät hyppyjä ja kuperkeikkoja, rimpuilevat ikkunapielissä ja joskus lyövät nenänkin luttuun ikkunalasiin ja virnistelevät. 

Minkähän takia niitä nyt onkaan liikkeellä?

Toivomme, että teillä on yhtä hauskaa heidän kanssaan! Hyvää Joulua!

Toivomme joulupukilta jotakin villiä, kuten tässä kuvassa.

Ruusan aamupesu

Kissojen toimia on joskus mukava seurata, vaikka sitten kameran takaa.

Kyllä on tarkkaa Ruusan aamupesu!

Mutta ensin katsotaan kaunis uni loppuun.

 

Enkös olekin puhdas ja kaunis!!

Kissani itsenäistymässä

En nyt muista monenko kuukauden ikäinen kissa on täysikasvuinen. Yleensä vuoden vanhoina kai.

Mutta tiettyä itsenäisyyttä kissani ovat jo pitkään näyttäneet. Olen jättänyt heidät usein ulos päiväksi jos olen poissa, kuivamuonaa vain terassille. Hyvin ovat pärjänneet.

Muuten he eivät tykkää siitä, että patistan heidät ulos. Kun katson, että voisi olla aika pissalle, he vain katsovat avonaista ovea, tekevät siinä kierroksen ja hipsivät tassua täräyttäen toiseen huoneeseen. Heidän pitää itse saada päättää milloin haluavat ulos. Ja näinhän se on hyvä. Olenkin miettinyt mihin oveen voisin tehdä sellaisen kissanluukun, josta tulla ja mennä. Vähän vaikea.

Nyt kun olen jättänyt sisäovet auki kulkea, he harvemmin tulevat viereeni. Majuri hakee usein omaa paikkaa. Joskus saan tosissani hakea häntä ja löydän sitten jostakin aivan hassusta paikasta. Hänellä on tarve olla itsensä kanssa. Ruusa enemmänkin on seurallisempi. Tosin Majuri tulee joskus siihen viereen ja silmissä on 'sellainen' kiinteä, anova katse, jonka jo tiedän. -Tahtoisin vähän lutkuttaa.

Kerran etsin molempia aamulla. Siis en löytänyt mistään. Sitten huomasin, että keittiön ovi oli vähän höllä. Hiivin vintin rappuja ylös ja siellä pienessä aulassa he nukkuivat, olivat nukkuneet koko yön. Minua kaipaamatta!!! Mutta vielä yhdessä kuitenkin.

 Ruusa nukkui matolla tuolin alla, ja Majuri tuolilla.

Kissat vähän ihmeissään minua katsovat, kun tulin heitä häiritsemään. Huomaa, että taustalla olevassa ovessa on vieläkin kyltti, jonka poika laittoi Eemeli-kissan vielä ollessa talossa. En ole raskinut ottaa sitä pois. Uusi pitäisi laittaa; Ruusalta ja Majurilta pääsy kielletty! Kyllä he vahtivat, että pääsisivät sinne ja usein onnistuvatkin livahtamaan. Siellä on niin monta piiloa ja pikkuhuonetta täynnä tavaraa, että on sitten vaikea löytää.

Majuri kaipaa päästä tuonne päivälläkin. Olla yksiksensä.

Heh. Se on ihan hyvä. Sillä kun kevät tulee ja yöt lämpenevät, annan olla heidän ulkona yöt. Ruokaansa pyytämässä.

Ps. Kärsiiköhän Flickr'ssä tuo tarkkuus? Tietenkin itselläkin, kun en tykkäisi salamalla ottaa ja käsi ei ole varma.

Tässä oli niin hauska venäläinen kooste kissojen metkuista, että laitan tähän. Sattumalta ne joskus musiikkia hakiessa tulevat esiin.

Pissata lumeen!

Ehkä Ruusan ongelma oli tuo, että uskaltaako pissata lumeen. Verannan ja eteisen alla oleva maa on ihan jäässä, sitä ei voi kuopia. Lumi vieroksutti Ruusaa. Tassutkin kastuvat. Ja lumisateella turkkiin tulee ihme läiskiä taivaalta.

Eilen tehdessäni lumitöitä, etsin Ruusan sisältä ja kannoin sen keskelle pihaa. Sen pieni ruumis värisi. Mutta kun se katsoi Majuria, joka temmelsi lumessa ikään kuin machoillen ja näyttäen Ruusalle, että tää on kivaa, niin Ruusakin alkoi pyristellä sylistäni pois.

Niinhän sitä mentiin, perävilikkaa ja mukkelismakkelis. Huomasin kuinka iloinen Majuri oli että sai temmeltäjäkaverin.

Mutta pian löysin Ruusan kuusenjuurelta. Se yritti tehdä siellä tehtäviään.

Se pyöri ja hyöri ja kaivoi ja naukui.

Risut olivat tiellä.

Lumi tuntui kylmältä takamuksen alla.

Majuri seurasi touhua vähän etäällä.

Mitähän ihmettä noiden kissojen mielissä liikkuu?

Ruusa ei saanut tehtyä tarpeitaan.

Hän tupsahti kuusen alta Majurin luo ja siinä he hetken pyörivät ja kisasivat lumisella metsätiellä.

Mutta se ei helpottanut hädän tunnetta.








Sitten Ruusa kokeili avoimempaa maastoa. Hän huomasi, että minä seisoin vieressä turvallisen matkan päässä.

Hei, ei kai tuossa vieressä ole kulkenut kettu!?

Ruusa katsoo, että Majurikin on siinä lähellä. Ja kas kummaa, eikö tuossa kissan yläpuolella ole orbi, joita jotkut kutsuvat hengettäriksi, melkein enkeleiksi. Uusi ilmiö digitaalisena aikana. Antaa rohkaisua.

 

No nyt se tapahtuu. Turvallisesti emäntä ja Majuri siinä vieressä. Hengetär on häipynyt. Liri, liri!

Huh, johan oli helpotus. Ja lumella onkin se kätevää peittää. Tämähän oli oikeastaan helppoa! Majuri odottelee kisakumppaniaan. Pian taas mentiin! 

Tätäkin kissaa lumi ensin peloittaa.

Mikä Ruusaa vaivaa?

Ruusa oli tänään kumman oloinen. Aamulla jo. Hän ei millään tahtonut mennä ulos.

Majuri hyppäsi ilosta ulos ja alkoi temmeltää suurten lumihiutaleiden kanssa. Mutta Ruusa, jota maanittelin ovipielessä ulos, jäykistyi siinä ja livahti tupaan takaisin. Siellä hän katseli minua vähän pelokkaana.

Pelkääkö Ruusa lumisadetta? Vai onko ulkona sattunut jotakin, jonka hän muisti? Oliko se haju vielä verannalla? No. Kun en ole aikoihin enää pitänyt hiekkalaatikkoa sisällä, otin Ruusan kainaloon ja työnsin ulos.

Kun kohta menin kissoja verannelle katsomaan, livahti Ruusu heti sisälle. Majuri viipyi vielä ulkona, vahti taas omenapuutaan. 

Tein hommia kylpyhuoneessa, kun Ruusakin sinne tuli naukumaan. Mitähän lie naukui? Sen huomasin pian, kun hän livahti saunan puolelle ja kuulin ihmeellisen lirinän. Häh!!?? Ruusa istui ölövinään saunan lattiaritilän päällä ja pissata lorotti.

Kyllä suutuin. Tartuin kissaa kiinni ja suorastaan nakkasin hänet ulos.

Sitten tilanteesta toinnuttuani ja lattian pestyäni pysähdyin ajattelemaan, että täytyihän tähän olla jokin syy. Sentään löysi ritilän, ei ihan tyhmä kissa. Mutta mitä hän pelkäsi? Mistä tuollainen käytös? Kyllähän minä sitten häntä hellittelinkin anteeksipyytävästi. Raukka!

Joka tapauksessa pidän saunan ja kylpyhuoneen oven visusti kiinni, sillä hajun vuoksi kissa voi sen tehdä uudestaan. Tai sitten laitan sinne noita sitruunan viipaleita, kuten eräs neuvoi.

Voi kun olis se yhteinen kieli!

Mitäs jos opettaisi Ruusan pytylle, kuten tässä? Kissa osaa käyttää jopa vessapaperia!

Mihin Majurilla kiire?

Kissojen lempipaikka on työhuoneeni pöytä, johon päähän ikkunan eteen olen asettanut kummallekin pehmeän tyynyn. Siihen he usein ensimmäiseksi asettuvat ulkoa tullessaankin. Onnellisena lämmöstä ja iloisena, että voivat katsella sitä maailmaa ikkunasta, missä nyt ei oikein tarkene olla.

Ja kaikenlaistahan siellä tapahtuu.

Tänään Majuri hypähti siitä lattialle ja naukui taas keittiön ovella ulos.

Mihin sinulla nyt tuollainen kiire taas tuli? - Mau. Aukaise nyt vain ovi.

No pitihän se arvata! Hassua on se, että juuri Majuri tuossa puussa keikkuu lintujen harmiksi kömpelöllä tavallaan. Ruusaa ei siinä niinkään näe. Luulen, että Ruusa on katsonut homman hyödyttömäksi. Tuossa omenapuussa on nimittäin lintujen ruokinta-astiat. Ja aikamoinen vilske siinä näinä päivinä on käynytkin. Ruusa onkin huomannut, että lintuja ei kannata jahdata puusta käsin, vaan maata myöten vaania niitä lintuja, jotka napsivat siellä jotakin. Ei sekään ole sujunut, sillä ovathan linnut kautta aikojen oppineet varoittamaan kavereitaan ja varomaan talon kissoja. Niitähän on tässä melkein joka talossa.

Ehkä Majurilla on jotain muuta mielessä.

- Mihinkähän ihmeeseen nuo olennot katosivat? Äsken niitä oli kymmeniä?

- Jospa olen ihan hiljaa ja odotan...

Pakkasta on likelle -20 ja inhottava vinkka. Mutta Majuri odottelee. Vaihtaa vähän tassujen paikkaa ja odottaa. Mitähän se odottaa? Että saalis lentäisi suuhun? Vai tahtooko hän osoittaa tuolla olemuksellaan, että TÄMÄ PUU ON MINUN? Siinä hän yhä istuu, kun varttitunnin päästä käyn katsomassa. 

Sitten hän näkee kuvajaiseni ikkunassa, katsoo hetken ja hyppää puusta. Siellähän hän jo odotti oven takana.
Hän vilkaisi minuun kiitollisena, kun silitin tervetulleeksi selkää. Töps, töps. Hän töpsötteli olohuoneen yhdelle tuolille ja käpertyi siihen tyytyväisenä.

En aina ymmärrä hänen hommiaan.

Muuten on hauskaa kuunnella kissojen tassujen ääniä. Majuri todella kävelee kiloineen töps, töps, töps. Ruusa kävelee hyvin naisellisesti tipiti, tipiti, tipiti. Naurattaa, kun näitä kuuntelen.

Tässä näkyy muuten hyvin, kuinka kissa tassujansa siirtelee. Tuo hidastettu näyttää Majurilta.

Mitä tehdä pakkasella?

Mirrit eivät tykkää kylmästä.

Majuri on tosin rohkeampi. Hän selvästi tympääntyy pelkästään sisällä oloon. Hän tahtoo usein ulos, mutta on pian oven takana jo kärkkymässä lämpimään. Toimintaa sekin. Ruusa menee piiiitkin hampain ulos, usein koska Majurikin menee. Ruusassa ei ole niin paljoa lämmintä läskiä kuin on Majurissa, joten ymmärtänee. Tarpeet täytyy kuitenkin suorittaa.

Arvaa kun he pääsevät taas sisälle. Riemusta he juoksevat tuolit ja sohvat ympäri ja tekevät muutaman kaaroksen lattialla. Ihmeissäni sitä katselen. Mutta varmaan he kertovat sillä ilonsa siitä, että on lämmin paikka missä olla taas. Ja sitä, kuinka paljon he tykkäävät kodistansa.

Mutta onnellisuutensa ja tyytyväisyytensä he kyllä näyttävät parhaimmillaan lepotilassa. Nämä kuvat rauhoittavat silmän kautta jo mieltäkin:

 

 

Aah, kuinka ihania silakoita unessa ui!

Jestas, jossakin tuoksuu silakka ihan oikeasti!

 Niinpä. Ruoan tuoksu on se varma, mikä voi tuosta asennosta maailmaansa muuttaa.

Tämä nukkuja ei näe silakkaunia, mutta varmaan hiirijahdissa on.

Hyvin kasvatetut kissamirrit

Voiko kissoja kasvattaa? Joskus tuntuu, että niin ylpeitä, itseriittosia ja itsenäisiä otuksia he ovat, että he viis veisaavat ohjeista. Kuitenkin perille menee ihmeen monta asiaa. Paitsi, kun kissan vaistonvarainen oma tahto menee yli, niin voi tapahtua ihan mitä vain. 

Tässä siitä eräs tarina.

Kissat tietävät, että tuvan pöytä ja tiskipöytä ovat paikkoja, mihin ei saa mennä. Luunappien ja karjahtelujen kautta he ovat sen oppineet. Mutta miten kävikään, kun hiivin hakemaan kameran ja olin hiljaa!

- Voi kissanpäivät, mikä tuoksu tuolta tulee! Tiedän, ettei saa mennä. Mutta pikkuisen paperia vedän. Nuuh!

 - Hm. Emäntä katseli. Minä en koske. Olen kiltti kissa.

 - Hei! Mitäs nyt! Kalat katoavat! Joku vetää pöytäliinasta kaloja luoksensa. Velipoika asialla!

Ruusa säntäsi kurnauttaen äkäsesti Majurin kimppuun. Lattialla käytiin hyvin kissamainen neuvottelu.

Ruusa oli  vihainen ja puri Majuria tosi kipeään. Minä katsoin parhaaksi erottaa heidät. Lohduttelin Majuria. Sillä välin Ruusan kalavietti oli voittamaton.

- Ei se emäntä huomaa, kun äkkiä sieppaan. Vain yhden, öh!

Majuri nousee taas tuolille pöydän toisella puolella katsoakseen mitä Ruusa puuhaa. Mutta Ruusaa ei näkynytkään. Majuri löysi Ruusan lattialta hyvin nautinnollisessa puuhassa.

- Hei! Millä oikeudella sinä sitten kalan sieppasit?
- Mrrr...nopean oikeudella.

Tämä kissa käyttäytyy vielä huonommin kuin Ruusa.

Houkutuksia

Kissat käyttäytyivät päivällä kumman kiihkoisesti.

He olivat vasta tulleet ulkoa ja saaneet ruokaa. Nyt pyörivät jaloissa ja naukuivat, säntäilivät ovelta ovelle ja sitten välillä ikkunalaudalle. No oravahan siellä oli lintulaudan alla murkinalla. Yritin nätisti kissoille sanoa, että se on minun ystävä, eikä sitä saa pyytää. 

Sitten minuun iski uteliaisuus. Halusin nähdä kuinka siinä käy. Eihän orava mikään tyhmä eläin ole. Päästin kissat ulos.

 Orava säntäsi oitis läheiseen vaahteraan. Ja Ruusa kissa perässä. Tietenkin Majurikin, hännän huippuna.

Siellä orava lähestyy vaahteran hentoa latvaosaa. Ruusa lähestyy uhkaavasti, hän on aika kevyt vielä kissaksi. Orava sätkytti vihaisesti. Seurasin mielenkiinnolla mitä tapahtuu. 

 Orava katsoi tilanteen liian uhkaavaksi. Se ponnisti, levitti käpälänsä ja häntänsä ja hyppäsi maahan. Siitä se vilesti aika kyytiä läheiseen koivuun ja kiipesi sinne. Kissat katselivat hölmönä perässä. Tuota temppua he eivät tohtisikaan tehdä.

Siihen jäi se saalistusmatka. Saa nähdä uskaltaako orava tulla enää takaisin tähän lintujen apajalle.

Tällainen lähestyminen voisi sopia minunkin Malluseen.

Nassu-koira tuli kylään

Nassu on minun koiraystäväni, joka silloin tällöin vierailee luonani emäntänsä kanssa. Olemme varoneet vähän, ettei kissa-petoni kynsi tältä ystävälliseltä karvanaamalta silmiä rikki, joten olemme pitäneet kissat ja koiran vähän erillään. Pikku hiljaa olemme antaneet heidän tutustella. 

Nassulle on kissa tuttu, kun mummolassa on jo hyväksi ystäväksi koettu sellainen, eikä Nassu osaa pelätä niitä. Nassun ystävä Justis on lähtenyt koiran taivaaseen ja Nassu itkee usein ystävänsä. Siksi olisi nyt tärkeätä, jos Nassu saisi uusia ystäviä.

Majuri oli vierailuaikana ulkona, eikä tahtonut tulla sisälle varautuneine tapoineen, vaikka Nassu kävi sitä usein siellä ihmettelemässä ja tutustelemassa. Kun se ei onnistunut, niin sitten kokeiltiin Ruusaa, joka ihan ölövinnään tepasteli sisälle ensin koirasta välittämättä. Mutta lähelle ei saanut tulla. Kuitenkin Ruusa oli utelias. 

- Jotakin kummaa tuossa otuksessa on. Ei hauku. Mitähän se yrittää selittää tuolla kummalla kielellä. Pelottavan näköinen se on kamaline korvineen. (Silmät ovat mustat, anteeksi kun kuvankäsittely pettää.)

 - Vuh. Tahtoisin olla ystäväsi. Jos vaikka rupeaisit kaveriksi. Leikittäisiin. Kaivettaisiin luita.

- Minä en luistasi välitä. Etkä kyllä lähemmäksi tule. Tämä on minun reviiriäni ja täällä määrään minä.

- Vaikka oishan se mukava leikkiä. Olet vain aika iso otus. Voitaisiin vain jutella ensin.

Huomaa, että Ruusan silmät eivät pelkää enää. Minä vain uskon, että näistä vielä kaverit tuleekin. Ties milloin löydän Ruusan Nassun kainalosta....Utopiaako? Maailma on suurempiakin ihmeitä täynnä.

Mutta kesti pitkän aikaa Nassun jo pois ajaessa emäntänsä autolla, että Majuri tohti tulla sisälle. Luihusti pörhistellen häntä varuillaan hän tuli sisälle hiippaillen ja tarkkailen. Ruusa meni vastaan ja ilmoitti nenällään ettei mitään vaaraa. - Se oli sellainen nössö vain. 

Tässäkin Corgi (kuten Nassu) yrittää kosiskella kissaa leikkiin. Kuulette miten se jutteli.