Kissat ranskalaisella portaikolla

Pihallani on vanha sauna, joka nykyään toimii työkaluvajana. Meillä oli ennen kolme kissaa, joiden keraamiset päät koristavat vieläkin vajan päätyä. Noilla vanhoilla kissoilla oli tapana kiivetä hankalia tikapuita pitkin tuonne luukkuun. Olin asettanut sinne tyroxlevyn, jonka päältä he tykkäsivät katsella alas maailmaa ja ehkä tunsivat olevansa siellä turvassakin. Usein kömpivät sieltä alas silmät unisina. Myöhemmin siskon mies teki kissoille tuollaiset helpommat portaat, joita hän nimitti ranskalaisiksi portaiksi.

Nyt kokeilin, miten nämä pienet uudet kissasisarukset osaisivat kulkea näitä portaita. Olin jo oppinut, että Ruusa tekee kaiken ensin, joten asetin hänet portaille ja sanoin, että mennä ja tutkia. Oitis Ruusa katsoi ylös, tuli uteliaaksi ja lähti kulkemaan portaita.

Mutta arvatkaas, miten Majuri Mallusella kävi!

Hm. Täällä on mielenkiintoisia hajuja!

Hui kamala, tuonne en mene!

Äkkiä pois!

Hei veliseni, täällä on jännää! Mihin se hävis?

Kato nyt, helppoa tulla alaskin!

 Ei auttanut Ruusankaan rohkea esimerkki. Majuri pysyi visusti maissa.

Tässä voisi olla Majurille vähän opetusvideota...http://www.youtube.com/watch?v=XfozbcrMpGs

Eipä silti! Kyllä minä tykkään Majuri Mallusesta aivan hirveästi. Hänessä on hellyyttä, sydäntä ja viisautta!

Miten lutkuttavasta Majurista tulisi MIES?

Voi, voi! Maailma on niin lavea pikku pikku Majuri, suurempi kuin arvaatkaan pikku pikku Majuri...(Laulu Laurille).

Jo pienestä Majuri oli arempi kuin Ruusu. Varovaisempi oikeammin ja enemmän fundeeraava. Filosofi kai.

Pieni poika. Aina kun istahdan ja syli on vapaa, hyppää Majuri siihen ja hautautuu kainalooni lutkuttamaan T-paitaani. Sallin sen pienempänä niin tehdä, ajattelin, että sillä on vielä äiti-ikävä. Mutta kun se jatkuu vaan!

Miten ihmeessä saan hänet lopettamaan sen?

Se suuri metsästäjä, tässä metsästetään hämähäkkiä.

Eilen tuli vieraita, joiden mukana oli koiria. Majuri säntäsi puuhun ja oli siellä niin kauan, kunnes koirat lähtivät. Ruusa puolusti reviiriä ja jopa kynsäisi toista kuonoon.

Tänään lähdimme pikku Ruusunnuppuni (pojantytär) kanssa Linnanraunioille retkelle. Ruusa lähti oitis mukaan. Majuri jäi istumaan keskelle metsätietä ja itkemään. Ruusa yritti juosta sen luo ja saada sitä mukaan, mutta ei. Siihen jäi kotivahdiksi Majuri. Mutta kyllä Ruusaakin pelotti. Kun koti jäi kauemmaksi, alkoivat Ruusan karvat nousta pystyyn ja häntä pörhösenä kiemuralla se säntäili sinne tänne. Ei hän kuitenkaan kotiin lähtenyt, vaan kiltisti tuli perässä. 

Retkeltä palattuamme lähellä kotia Majuri juoksi meitä iloisesti vastaan ja Ruusa häntä vastaan ja niin taas juostiin perävilkkaa ja muka tapeltiin. Majuria varmaan vähän harmitti.

Nykyään olen antanut lutkuttavalle Majurille vanhan teepaitani lohduksi. Yritän opettaa sen olemaan sylissä ihan muina miehinä. Mutta vaikeaa on. 

Majurin mielipaikka (jos hän yksin nukkuu) on usein jonkun tyynyn alla, turvassa.

Onkohan tuo Majuri vähän vääränlainen nimi sille? Jos Ruusa vaikka pilkkaa sitä. Tekisi mieli vaihtaa se Malluseksi.

On hän kuitenkin niiiiin kiltti! En minä tämmöisiä haluaisi!

Ruusa haluaa isona kampaajaksi!

Ruusa-kissaa kiinnostavat hiukset!

Ehkä tämä kuvasarja kertoo siitä parhaiten. Minua tuo homma ainakin nauratti. Asiakas nautti ja taisi olla ihan tyytyväinen.

Nämä niskavillat tarvitsevat vähän ojennusta.

Jestas mikä sotku!

Kynnet käy kammasta,

sylky kampausnesteestä,

ja viimeinen silaus kielellä vielä.

Eikös tullutkin hyvä! Se on sitten muutama silakka!

Pienistä kasvaa isoja

Valitettavasti ne sulottattaret, jotka saapuivat kotiini kolme kuukautta sitten, kasvavat hurjaa vaihtia. Olisi mukava jos he aina olisivat yhtä pieniä ja suloisia. Ainako yhtä huolettavia? Ei. Kyllä on mukava seurata niiden kasvua sekä viisaudessa että toimissa. 

Yhä harvemmin tarvitsee heidän hiekkalaatikkoaan enää vaihtaa. Yhä vähemmän ovat enää silmällä pidon alaisia. Yhä enemmän he luottavat emäntäänsä ja valitettavasti kaikkiin ihmisiin. Aina he yhtä iloisesti ovat kahvilavieraita vastassa ja näyttävät heille temppujaan. Yhä he temmeltävät ja leikkivät hassuja leikkejään.

Tässä ensin kuva, jossa he olivat talossa ensimmäisiä kertoja ikkunalaudalla ulkomaailmaa ihmettelemässä.

Toinen kuva, jossa kasvu näkyy pulloihin verrattana, eikä siinä istuminen ole ollenkaan mielenkiintoista, kun voi vapaasti juosta siellä ikkunanäkymämaisemassa.

Kyllä maailma on ihmeellinen!

Tuo maailma tiedetään jo!

On mielenkiintoista seurata niiden kasvua rinnakkain. Selvästi poikakissa Majuri ottaa pituudessa ja muutenkin koossa etunenää ja Ruusa jää pienemmäksi. Joku jo kahvilassa katsoi, että onko tuo harmaa tuon mustan pentu. Ero näkyy jo.

Tätä minun kissat eivät ole vielä hoksanneet, kärsineet tai edes kokeilleet! Vettä!