Kissojen kiusaksi

Kissat ovat joulun ajan olleet vähän kiusaantuneita ja hermostuneita. Arvaahan se, kun tonttuja ja kaikkea outoa on ympärillä, enemmän ihmisiä ja kaikenlaista häikkinää joulukuusesta kinkunjätöksiin asti.

Eikä siinä kaikki, vaan kun on sellaisia vieraita, jotka ovat hyyssänneet ja höpöttäneet ja sylissä on pitänyt olla tuon tuostakin. Hyvin on kuitenkin kestetty.

Majuri-rukka alistui jopa tonttuilemaan!

Ruusan joululahjalaatikosta löytyi tällainen härveli, joka sai matkia kuulemma naapurin Emmaa. Ja kyllä Ruusa antoikin tälle turkispätkälle kyytiä. Se on melkein jo poikkipurettu.

Ruusalle ei kelvannut tämä vispikerma, kun siinä sotkeutuu posket, mutta Majuri ei voinut vastustaa.

Ei ihmekään! Kissoille on tehty ihan oma joululaulu: On kova homma olla kissa joulun aikaan!
Hard to be a cat at Christmastime

Hyvää Joulua 2013, sanovat Ruusa ja Majuri!

Kissat elävät elämäänsä ja ihmiset omaansa. Välistä löytyy ihana yhteys ja yhtä ihana ymmärtämättömyys.

En nyt rupea kertoilemaan niistä seikoista, joita en aina ymmärrä, toisten!

Annan kissojen kertoa kaikille kuvin joulun toivotukset!

Ollaan hyviä toisillemme!

Otetaan vastaan mitä tuleman pitää!

Ja otetaan elämä rennosti!!

Saalistaja ja ryöväri tuvassa!

Kun kissat ovat ulkona, kutsun niitä silloin tällöin sisään. Kun muistan. Tai kun kuulen, että Ruusa iskee pienet tassunsa verannan ovea vasten. 

Nyt tulla livahti Ruusa sangen ovelasti sisälle ilman, että tervehti minua ollenkaan. Keittiön puolella livahti. Siellä alkoi pienet tossut vipeltää. Menin katsomaan. Ruusa oli tuonut vielä elävän saaliinsa tuvan matolle ja sillä leikki. Samperi, kun ei jo purtu hiiri löytäisi piiloa, jäisi sinne ja alkaisi haisemaan, kuten on joskus käynyt!

Sieppasin pöydältä kameran ja seurasin tilannetta. Ja olisihan minun pitänyt arvat! Kodissana asuu ryöväriluonne!

 

Hiiri ei ole järin lihava, mutta maukas metsähiiri. Hotkaise se jo, Ruusa!

Sillä...suuri ryöväri vaani pöydän alla!

 

No niin! Hiiri karkaa jo! Ja silloin ryöväri hyökkäsi. Kamera ei ehtinyt mukaan...

...kun ryöväri iski ja hiiri hampaissa murisi valtavasti!

Vähän aikaa siinä tuijottivat toisaan; saalistaja ja ryöväri.

Kunnes ryöväri alkoi maistelemaan hiirtä...

...ja sisko tyytyi osaansa vähän korvia luimistaen.

Ihmeellinen on kissojen maailma. Niin kiltti ja laiskan letkeä kuin Majuri onkin ja Ruusa vilkas ja utelias, hyvä pyytäjä, niin veli saa mitä haluaa! Sitkeän itsekäs on Majuri, ei uskoisi!

Mutta miten ihmeessä tämä homma on mahdollista!?

Kissa tykkää lumesta

Kissoille viheliäisintä on sade ja märkä maasto. Eivät mene mielellään ulos.

Voi ihanuutta kun routa jämeröi maan ja pikkuinen lumi sataa siihen päälle. Tuoksuukohan lumessa ne kaikki jäljet vähän voimallisemmin?

Joten taas on se aika, että kissat törmyyttelevät ulos vähän joka ovesta. Pitää olla varuillaan kun ovissa kulkee.

Hyvää itsenäisyyspäivää! 

toivottavat Ruusa ja Majuri kaikille kissaystävilleen. - Asumme hyvissä olosuhteissa tässä maassa.

Osaako kissa mököttää?

Lähdin roskia viemään jonkin matkan päähän ja samalla pistäydyin naapurissa. Ruusa lähti mukaan. 

Kun aavalla tien pätkällä oli tuulista ja kylmää, otin Ruusan syliin. Siinä hän tyytyväisenä katseli ympärilleen. Perillä naapurissa hän lähti innoissaan taas tutkimaan ulkorakennuksia. 

Kotiin lähtiessä kutsuin häntä kuten ennenkin. Ruusaa ei näkynyt, ei kuulunut. Kiersin paikkoja huhuillen. Ei mitään. Ajattelin, että jos hän kuitenkin on jo lähtenyt kotiin, joten sinne minäkin. 

Ruusa ei ollut kotona. Ei tullut koko iltana. Vasta myöhään yötä käydessä hän livahti ovesta. Ei pysähtynyt minua tervehtimään, kuten yleensä. Kipitti vähän korvat luimussa ruokakupille, söi jotakin. Hän oli kurainen ja märkä. Pyyhin hänestä enimpiä pois, ja hän vastusteli. Sitten hän hävisi jonnekin.

Ei tullut Ruusa viereeni sinä yönä. Missä lie luuhannut? Siksi ihmettelenkin, oliko Ruusa tosiaan loukkaantunut minuun ja mökötti nyt? Oliko hän tuntenut, että hänet oli hylätty, eikä ollut oikein uskaltanut tulla kotiin ennen kuin yöpimeässä?

Aamulla rapinan kuullessani löysin hänet kaapin päältä laatikkojen takaa. Siellä hän oli nukkunut koko yön. Ei hän minua oikein kauniisti katsellut.

Yritin ymmärtää tuota katsetta. Olinkohan anteeksipyynnön velkaa?

Maanittelin hänet alas ruoan tuoksulla. Tulihan hän. Vähän ölövinään. Tuskin hän häntää nosti, kun silitin. 

Otin hänet syliin ja juttelin: - Kuulehan nyt. Turhaan minulle vihottelet. Minä kutsuin sinua eilen joka puolelta, etkä sinä tullut. Tuuliko sekoitti kutsuni? Vai olitko saanut hiiren tähtäimeen? Joka tapauksessa olin kovin huolissani.

Kas kummaa. Ruusa alkoi kehräämään ja antoi minun silitellä. Päivän hän oli kotosalla kiltisti. Ja yöllä hiipi viereeni. Vanha oli unohdettu.

Ohoh, tässä mirri, joka tykkää läträtä veden kanssa!

Ruusan pelko

Olen usein ihmetellyt, miksi vain Majuri laukkaa riemuisasti sisään illalla, minulla oikeastaan yöllä jo, kun kutsun kissojani sisään yölevolle. Varsinkin nyt kun yöt jo alkavat olla kylmiä, tulevat kissatkin mielellään sisään yöksi.

Eräänä kylmänä iltana, kun Ruusaa ei näkynyt, lähdin katsomaan. Vähän 'aanailin', että asiat eivät ole ihan kunnossa. Naapurin jyhkeä 'emokissa' on kiertänyt taloa ja säikytellyt kissoja. Hän on oikeastaan Emma-kissan äiti, topakka emäntä, joka ei tahdo sietää edes tytärtään kotona, vaan ajaa senkin usein pois. Minä vuorostani olen sitten ajanut hänet usein pois tästä pihalta. Ymmärrän kyllä, että hän oppi ennen omia kissojani pitämään tätäkin omana hiirireviirinään. Emman kanssa sentään keskusteltiin. Mutta tämä emokissa näyttää käyneen päälle. Kissankarvoista päätellen.

Kun pimeässä pihaa kiertelin taskulampun kanssa ja kutsuin, niin kuulin surkean 'miun'. Ääni tuli pihakoivusta. Jotakin Ruusa oli sinne kiivennyt pakoon. Seuraavana kylmänä yönä löysinkin tämän naapurin emokissan vahdissa koivun alla ja Ruusa siellä ylhäällä.

Siis Ruusa pelkää tosissaan tuota naapurin kissaa! Raukka! 

Ja mitä tekee Majuri? Arka hänkin. Siis katselee vain päältä kun naiset tappelevat. Vaíkka on hän lähtenyt minun mukaani Ruusaa etsimään. Emme vain ymmärrä toisiamme. Ehkä hänkin on ollut huolissaan Ruusasta.

No onni onnettomuudessa, että ainakin nyt tiedän mikä Ruusaa vaivaa, jos hän ei tule lämpimään, ja voin auttaa. Kamalaa, jos hän joutuisi pakkasessakin puussa nököttämään.

Harmi kun en kuvaan saanut naapurin emokissaa, muhkean kaunis ilmestys hopeanvärisine pitkine turkkeineen. Se livahti heti pois, kun näki minut.

Siis kissahan mielellään kiipeää puussa ylös alas ja näyttää elämisen riemujaan.

Mutta on aivan eri asia, kun kissa kiipeää sinne pakenemaan ja on kauhuissaan.

Luulen, että juuri näitä panikkitapauksia on sitten jouduttu palomiesten kanssa pelastamaan puista. Onhan käynyt usein, että kissa ei tule millään alas omin neuvoin.

Näin on käynyt täälläkin nyt. Sain maanitella Ruusaa aika kauan, että hän alkoi kipuamaan alas.

Se kiersi puuta moneen otteeseen ja tähyili, että alastulo olisi todella turvallista.

Etsin liiteristä 'aputikkaitakin', mutta eipä paljoa auttanut. Lopulta Ruusa peruutti takaperin koivun runkoa alas.

Sänkyni päällä Majuri pesi ja lohdutti Ruusaa, kainaloonsa otti. Mietin vain, että tuleeko tästä joka iltainen homma; maanitella Ruusa alas puusta?

Huolet ne on kissoillakin. Ja minulla kissoista.

Kissa katselee!

Aika vänkää seurata kuinka keskittyneesti kissa seuraa ympäristön tapahtumia ja jopa TV:tä.

Tässä seurataan turvallisesti ikkunan takaa kun kollit keskustelevat ja vaanivat toisiaan.

Onneksi tuolla ulkona ei tappelua tullut. Ruusa oli kyllä kovin tohkeissaan, taisi tuo vieras kolli vähän kiinnostaa häntä, vaikka pelottikin.

Tässä alla seurataan silmä tarkkana eläinaiheista ohjelmaa, jossa oli paljon lintuja mukana.

Jalat ovat sillä mallilla, että pitäisi lähteä lähemmäksi tutkailemaan.

Sitten tuli kuvaruutuun nuo ihmislörpöt!

Tuollaista ei kyllä viitsi katsoa, korvat menivät heti paheksuvasti luimuun. Ruusa käänsi pään pois.

Tässä katsotaan Star Wars-ohjelmaa!

Tosi kakkanen juttu!!

Mitähän kissan päässä liikkuukaan? Sitä minä usein ihmettelen.

Tuli taas eteen sellainen reissu, että koettiin kaikki jotakin uutta. Eikä kovinkaan miellyttävää.

Lähdettiin käymään taas Oulussa kylässä. Siellä jättäisin kissat hoitoon ja kävisin parin päivän kursseilla. 

Kissat olivat syöneet hyvin ja olleet sopivasti ulkona. Joten pakkasin kissat kantolaukkuun, suljin sen hyvin ja ei kun matkaan. 

Se alkoi hyvin. Ajelin pian tunnin, ja kissat olivat vikisemättä suojassansa. Kuvittelin, että he nukkuvat. Röyhistelin jo rintaani ja kehuin karvaystäviäni. Ovatpa oppineet tietämään, että matkatessa ei auta muu kuin alistua ja odottaa mitä tuleman pitää. 

Silloin alkoi tapahtua. Ei huutamista, mutta ahkeraa rapinaa laukun suunnalta. Rauhoittelin heitä, ettei hätää, pian ollaan perillä. Mutta rapina vain yltyi. Saavatkohan he rikki tuota verkkoa? mietin. 

Lähestyimme Oulua. Sanoinkin kissoille, että jopas alkaa Oulu haisemaan. Mitäs kissat siihen tuumaatte? Silloin kuului perältä 'miu'. Peilistä näkyi, että Majuri istuikin laukun päällä! Ja kohta sieltä kömpi Ruusakin, tervehti hänkin 'miauu' ja asettui ihan ölövinään auton takaikkunalle makaamaan ja katselemaan valoja. Voi samperi, kirosin ja ajattelin, että pianhan ollaa perillä. Joten en pysäyttänyt autoa enkä katsastanut tilannetta sen koommin, ihmettelin vain. Majuri hiljaa kömpi jostakin ja asettui syliini. Loppumatka sujui näissä kuvioissa. Opin toki nyt tietämään senkin, että kissat olivat tottuneet auton kyytiin, eivät vauhkoontuneet, eivätkä huutaneet. 

Perillä tutkin, että miten kissat olivatkaan päässeet ulos. Jompi kumpi heistä oli kynsillään saanut otteen vetoketjusta ja nykkinyt sen liikkeelle. Nähtävästi Majuri, joka ensimmäisenä kömpi laukusta ulos.

Ja mitä löysinkään kantolaukusta! Se sieraimiini tullut haju ei ollutkaan Oulu, vaan kamala kissankakkaläjä siellä laukun viltillä yhdessä nurkassa!!! Voihan vietävä! Jollakin oli ollut tosi hätä! Ja hätä päästä tuon läjän äärestä ulos!

Se jokin oli ehkä Ruusa, koska Majurilla tuli tosi kiire sieltä ulos ensimmäisenä. Ja Ruusahan kömpi vähän häntä koipien välissä takahuhdolle makaamaan. Miksi hän ei sitten ilmoittanut mitään? Tulos oli vähän löysää, joten sitä ei voinut ehkä enää pidätellä, se oli vain tullut. Ja hätä oli ollut tosi!

Mitä teet? Ei muuta kuin kakat pensaiden juurille, ja ruohikkoon hankasin vilttiä. Laukku itsesään oli ihan puhdas. Pieksää kissako? Kumpi? Ja mitä siitä kukaan enää mitään oppii. Taisi emäntä olla syyllinen. Muistin, kuinka hanakasti Ruusa oli tahtonut ulos ennen laukkuun työntämistäni. En ollut uskonut.

En halunnut ottaa kuvaa tuosta tuotoksesta.

Kissaystäväni Miri laittoi postiini tällaisen linkin, koskien 'kissankieltä':

Löhöilyä meillä kaikilla!

Pitkän metsäretken jälkeen pyhäinpäiväateria herkkuineen antoi tässäkin tuvassa luvan löhöilyyn. Vatsa oli niin täysi. Katsottiin sohvalla Nalle Puhia. Ja siitäkös kissatkin tykkäsivät.

Kamerassa käytin sellaista 'samettilinssiä' eli otin pehmustettua versiota ilman salamaa. Sopinee löhöilyyn. Ensin löysi parhaan paikan Majuri. Katsoi minua, että 'saako?' Kysyin pojantyttäreltäni, että 'saako'. Saa. Sitten tuli Ruusa. Majurista tuntui ahtaalta ja hän hyppäsi muualle. Minuakin alkoi väsyttää. Nostin jalkani ja taisin sitten torkahtaa.

Kissoilta oppii kaikenlaista hyvää.

 

 

Nalle Puh

Kadehdittavaa - siis KAJEHITTAVAA!

Kissaihmiset tietävät kuinka rauhoittava eläin kissa on kotiympyröissä. Sehän luo juuri sitä rauhaa ja kodikkuutta pelkällä olemisellaan eikä sen tarvitse toimia. 

Aina vain hymyilyttää, kun näkee kissan päiväunillaan niin rentona. Ja ärsyttää se myös! Miksi ihmeessä ihmisillä pitää olla aina vain niin paljon hommia. Jos sitä sitten tuohon kissan tilaan itsensä saakin, niin kohta on kymmenen asiaa mielessä mihin pitäisi ryhtyä.

Alpo-kissan kehtolaulu   Miksi ei sopisi Ruusallekin?

Ruotsinmaalta kotimatkalle!

Olin ylpeä pienistä karvaystävistäni! Ja vähän nolokin aliarvioidessani heidän kestävyyttään,viisauttaan ja joustavuuttaan. Niin hyvin kahden viikon mittainen matka meni kaikkinensa.

Lähtöä edellisenä yönä pidin kissat koko yön ulkona. Lämmin yö vaikka metsästämiseen heille! 

Ja taas mennään jonnekin!

Ja siitä seurasikin se, että he nukkuivat matkalaukussaan melkein koko matkan 12 tuntia. Toki käytin heitä välillä kävelyttämässä. Ruokaa he eivät paljoa huolineet. He olivat päättäneet alistua pieneen tilaansa ja jyrisevään liikenteen ääneen ja enimmäkseen nukkuivat. Tosin oli ilmakin raskas ja pilvinen, ei kuitenkaan paljoa satanut.

Loppumatkasta ja pienemmällä tiellä otin heidät pois laukusta vähän katselemaan ympärilleen. Silloin he intoutuivat taas valittelemaan: - Eikö me vieläkään olla kotona?  - Minä en jaksa enää. Jne...mutta ilman paniikkia.

Ruusa näytti jo tottuneelta matkustajalta auton takana.

- Minä en pienistä vastoinkäymisistä lannistu!

-Vaikka välillä hirvittää niin että itkettää.

Majuria kiinnosti bensa-asemat.

Matkalla yövyttiin yhdessä paikassa ja ajettiin seuraavana päivänä loppumatka kotiin. Mitähän kissat tästä tutusta pihasta tuumiikaan?

Melkein on Ruusalla häntä säkkyrällä. Majurikin luimistelee korviaan. Mutta kuinka rauhoittavaa se olikaan! Tarkasti ensin haisteltiin, kuka on kulkenut pihalla. Ruusa arasteli vähän märkää maata ja katseli ikkunasta. Sitten se ryömi minun sängyssäni peittojen alle. Majuri asettui tuttuun paikkaansa terassille vahtimaan kotipihaa. Ohhoijaa!

   

Kiitos hyvästä matkakumppanuudesta kissaystäväni!! Olihan se aikamoinen seikkailu!

Ruusalla napoleontauti

On ollut tosi hauskaa seurata kissojen vaellusta ja toimintaa heille aivan uudessa paikassa. 

Majuri asettautui huonetiloissa mieluusti lattiatasolle, pöydän tai tuolin alle, josta oli hyvät näköalat eteenpäin ja ympärille. Ruusa puolestaan on valloittanut ja kokeillut kaikki tuolit ja makuutilat, kaikki sängyt, mm. talon isännän ja emännän suuren sängyn, keskellä löhöten tietenkin.

Majurille on hyväkin isona ja leveänä asettua ihmisten jaloista turvaan jonnekin alle. Mutta Ruusa nähtävästi kärsii vähän pienuudestaan, kun hakee aina isoja ja leveitä paikkoja. Ja varsinkin KORKEITA paikkoja tämä pieni neito rakastaa. Talossa on tulleet tutuiksi kaikki kaapin ja hyllyn päällisetkin.

Ulkona eräs paikka oli tosi jännä. Molemmat kissat pääsivät tutkimaan varastosuojan vinttiä. Ruusa sinne hyppeli rappuja pitkin ensin, Majari varautuneena perässä.

Ja arvatkaa mistä Ruusan piti päästä ulos? Ovesta tietenkin, mutta sieltä yläpuolelta.

Eihan tässä muukaan auttanut. Tie alas piti löytää konstilla millä hyvänsä. Mutta saipas hetken olla iso ja korkealla!

Tässä toinen paikka missä Ruusa viihtyi hyvin, otti jopa päiväunet.

Minähän en ole mikään mitätön pikkuinen!