Kissat odottelevat kevättä!

Johan ovat kissani rauhattomiksi ruvenneet. Tahtovat ulos ja sisään. Ulos ja sisään. Erehtyvät, kun aurinko ikkunasta porottaa jo lämpimästi. Että jos....ja ei siellä ulkona vielä niin lämmin kuitenkaan ole. Lumi tippuu katolta ja pelästyttävät kissat välillä. 

 

Mutta kuono pitkällä he jo haistelevat ilmaa. Jotakin uutta on tapahtumassa. Tänään minäkin menin kahvimukini kanssa ensimmäistä kertaa terassille. Olikin niin lämmin että ihan hiki tuli vilttini alla. Kissat telmivät lattialla ilosta. Jotakin on tapahtumassa!

Miksi täällä ei olekaan vielä lämmintä?

Jokohan hiiret ja myyrät ovat liikkeellä? - Parasta kun tuo Ruusa tutkii ensin. Kyllähän minäkin sitten..., miettii Majuri.

Mutta vielä leikitään ehkä kauankin lumessa! Tällä videolla on hyvin leikkivinkkejä, mitä minäkään en ole hokannut kissoille järjestää. Voi harmi! Ehkä vielä ehtii...

Miksi kissa leipoo?

Olen joidenkin kissojen nähnyt tekevän tällaista kummallista vatvomista etutassuilla. Tuolla youtubessakin löytyy siitä esimerkkejä. Omien kissojen en ole aikaisemmin nähnyt tätä tekevän.

Nyt Ruusa leipoo. Olen tuon nimityksen löytänyt netistä. Leipomisen. Se tarkoittaa sitä, että kissa etsii jonkin villaisen mukavan kankaan ja alkaa työstää tassujaan. Etutassuja vuorotellen nostaen hieroo niitä kankaaseen mukavaan verkkaiseen rytmiin korvat taakse asetettuina, kuono eteenpäin, silmät kiinni ja olemus kehrääväisen tyytyväinen. Se keskittyy aivan vain itseensä. Jos se tekisi sitä toiselle kissalle, esim. Majurille, se olisi mitä parhainta hieromista.

En onnistunut saamaan kuvaa aivan nautinnollisimmasta hetkestä, kun häntä jo selvästi väsytti ja alkoi laittautumaan makuulle. Kamerani laukaisin on niin hidas.

Mutta en ymmärrä miksi Ruusa tekee tällaista, kuin meditointia ikään.

Ei se varmasti pahaa tee, ei tuolle joululahjaksi saamalleni viltillekään, jossa toinen puoli on ihanan valkeakarvainen, toinen puoli tumma ja tasainen. Tassuttelun päätteeksi se työntää kuononsa viltin päälle, asettuu makuulle ja nukahtaa siihen.

Onko se jonkinlainen nukahtamisriitti? Tai tyytyväisyyden ilmaisumuoto?

On minulla kissoja; Mölli Majuri Mallunen lutkuttaa edelleenkin. Ja Ruusa-neitokainen on alkanut leipomaan!

Ps. Koska hyvin monet lukevat juuri tätä sivua ja varmaan minun laillani etsivät syytä tuolle 'leipomiselle'. olen tullut eräänlaiseen tulokseen tästä. Uskon, että Ruusallakin on jonkinlainen emon kaipuu, kun ei itse saa niitä pentuja leikattuna. Koska nykyään hän leipoo vain isoa teddy-nallea, jolla on vähän samankaltainen karva, kuten tuossa kuvan viltissäkin. Olen välistä kiusoitellut Ruusaa, että hän on rakastunut Nalleen. Sitä hän käy päivisin leipomassa ja sitten nukahtaa sen jalkojen väliin tai kainaloon. Ehkä siinä on myös lapsen (pojantyttäreni on sitä paljon hellinyt myös) tuoksu, josta hän tykkää, koska hän nukkuu myös aina tyttären vieressä, kun hän täällä vierailee. Lapsen tuoksu tuo hänelle mieleen ehkä oman vaillinaisen äitiyden ja samalla oman lapsuuden äidin rinnoilla.

Ps. Ps. On vuosi 2018 alkamassa. Ruusa edelleen leipoo. Majuri ei niinkään kaipaa enää sylissäni vanhan resunsa lutkuttamista. On kai oppinut, että en ole äiti, vaan olen emäntä. Hänkin hakeutuu nyt tuon viltin suojaan lutkuttamaan. Lisäksi olen oppinut, että tämä tapahtuu usein ulkoretkien (se aamuyö) jälkeen, ku he tulevat sisälle. Ihan ensimmäiseksi yleensä otan kummatkin  vuorotellen syliini ja vähän paijaan. Majuri on siinä onnellisena kehräten. Ruusa kuikkii jo ympärillensa, eikä malta siihen asettua. Sitten pitää saada kasvista pureskeltavaksi, sen jälkeen ruokaa ja sitten mennään leipomaan ja lutkuttamaan. Se on heidän kotiutumisjärjestyksensä ennen päiväuniaan. Uskon, että siihen sisältyy jonkinlainen turvallisuushakuisuus. Mieli palaa lapsuuteen äidin rinnalle. Uskon myös, että sitä hetkeä ei saa häiritä, eikä sille saa nauraa.

Tässä eräs ohjelma asiasta: http://areena.yle.fi/1-3189820

Tässä sitä samaa vatvomista videolla, englanniksi 'kitten massage'.

Ruusa palomiehenä

Toissa iltana sytytin kynttilän ja juuri kun olin siirtämässä sitä muualle työpöydältäni, huomasi Ruusa lepattavan liekin. Hän säntäsi sen kimppuun ja läpsäytti sen käpälällään sammuksiin. Varmaan se vähän tuntui, koska sitten hän jäi nuolemaan sammutustassuaan.

Sytytin kynttilän uudelleen ja otin kameran käteeni.

Eikös mitä!! Vaikka Ruusa varmasti sai pienen palovamman tassuunsa, hän 'hyökkäsi' uudestaan tulen kimppuun. Ehkä hän näki liekissä vaaran ja katsoi parhaaksi sammuttaa sen. - Ruusa toimi kuten pitää 112-hätänumeron päivänä, sanoi eräs vieraani. Sellainenkin päivä?

Jotta kynttilätunnelma näkyisi paremmin, otin kuvat ilman salamaa eikä käteni ollut vakaa. Mutta kuvat kuitenkin kertovat:

Siis eiköhän tuossa jo vähän viiksikarvatkin kärynneet? Mutta niin viekoitteleva liekin liike on, että vaikka toinen käpälä on jo saanut liekin kokea, niin ... tai sujuiskohan homma paremmin, jos kastelee tassun ensin?

Kummallakin tassulla pitää kokeilla. Eikä Ruusa anna periksi, ennenkuin liekki sammuu.

Ja sammuhan se lopulta!

Ruusa opetti meille kaikille erään seikan. Ei pidä jättää kynttilää kissan ulottuville!! Leikeissään hän voi epäonnistua liekin sammutuksessa ja kaataa kynttilän. Tosin olenkin varonut, jopa ulkona.

Tässä on käynyt jo pahemmasti!

Kissat kasvissyöjinä

Olen aina tiennyt sen, että kissojen vatsa tarvitsee välillä kasvista pureskeltavaksi. Kesälläkin he syövät ruohoa silloin tällöin. Mutta en minä tällaista odottanut. Ei meidän kolme vanhaa kissaa koskaan syöneet minun huonekasvejani. 

Nyt niitä katoaa ja ovat pahasti jyrsittyjä. Toki kissat ovat viisaita ja tietävät mitä syödä mitä ei. Ei joulutähtiin koskettu, eikä kaktukseen. 

Mutta ainakin kaksi juorua eli vihreät rönsyliljat ovat koluttu melkein juurien tasoille, yksi tosi pahaksi purtu ja huonebambu, joka minulla on ollut monta vuotta, maistuu varmasti hyvälle. Ei ihme, onhan se pandakarhu-jenkin herkkua. En toki siinä paljoa menetä, liljoja saan lisää ja eiköhän tuosta bambustakin vielä saa monta uutta pistokasta. 

Joten varmasti tarpeeseen noita kasveja jyrsivät, joten en ole sitä kieltänyt. Olen yrittänyt kaupasta hakea kissanruohon siemeniä, mutta en ole vielä löytänyt. Jospa pääsiäiseksi sellaista löydän.

Onneksi minun kissani eivät syö paperia kuten tässä. Silloin olisi täysi sota päällä!!!

Ihanan ärsyttävät kissani!

Voiko mitään olla, etteikö siitä löytyisi jotain ärsyttävääkin? Kissoissakin, suloisimmissakin.

Huushollissani on kolme ovea, joista pääsee ulos. Kissat ovat oppineet, että joka ovesta avautuu erilainen maisema, erilainen tuuli, erilainen ilmapiiri ja erilaiset vaarat. Kutsun vaaraksi sitä, minkä edessä he pysähtyvät kuuntelemaan ja yhtäkkiä kääntyvätkin ovelta takaisin sisään. Kylmä vinkka saa ainakin Ruusan lihakset värisemään. Kummallisesti hän värisyttää selkälihaksiaan, puistaa tassullaan ja livahtaa takaisin huoneeseen, kun tarjoan hänelle avonaisen oven. Majuri on siinä suhteessa paljon varauksettomampi. Hän menee siitä mistä pääsee.

Siis mikä minua ärsyttää, on kuitenkin se, että kissat tai kissa on milloin milläkin ovella tahtomassa ulos. Ja aina se ovi ei kelpaakaan esim. Ruusalle, vaan pian tahtoo ulos toisella ovella. Ja usein vielä niin, että he ovat tahtomassa kumpikin omalla ovellansa ulos, yksi avoin ovi ei kelpaakaan molemmille. 

Juoksen usein ovelta ovelle. Ja varsinkin silloin, kun yritän illalla saada ne sisälle. Kun kutsun toisella ovella, eikä näy ja juoksen toiselle ovelle kutsumaan, niin he sillä aikaa ovatkin siellä toisella ovella.

Eikä sekään vielä riitä. Ruusa tekee usein sen, että tahtoo ulos ja kohta on tökkimässä päällään ikkunalasiin verannalla. Se on kuuluva ja päättäväinen ääni. Ruusa tahtoo sisälle. Menee hetki. Ja hän tahtoo ulos. Menee hetki. Ja hän tahtoo sisälle sen mukavan ikkunapaukkeen kanssa.

Ja ehkä kaikki tämä vain sen vuoksi, että olisi jotakin tekemistä ja vaihtelua!!! Kun on kylmempi ilma, niin huomaan, että kissat kärsivät tapahtumaköyhästä elämästä. Auta armias, kun innostun laukkaamaan niiden kanssa jonkin nauhan päässä roikkuvasta, niin siinä tömisevät kymmenet erilaiset jalat. Mutta kun ei sellaista joka päivä jaksa.

Mutta yhtä ihania he ovat aina, kun tulevat ulkoa. Pysähtyvät jalkojeni juuressa odottaen, että silittämällä heitä tervehdin tai otan syliin halaakseni heitä. Kun pitkästä aikaa taas nähdään. Ooh sentään!

Yhtä paljon minua ärsyttävät tällaiset tekopelijutut!

Kissa hoitajana

Katselin TV:stä delfiiniohjelmaa, jossa delfiinit toimivat sairaiden lasten hoitajana ja tukijana. Ja ihmeitä tapahtuu. Jotenkin tätä tilannetta oli kuvattu siten, että siinä näkyi signaaleja, joita delfiinit lähettävät koko ajan noita lapsia kohden. Värähtelyjä? Niitä ei ymmärretä vielä. Mutta lapset voivat paljon paremmin noiden hoitopäivien jälkeen.

Olisiko kissalla jotain samantyyppistä? Sen kehräyshän värähtelee rauhoittavasti. Usein vanhat ihmiset kertovat, kuten eräskin, että kun kissa nukkui aina hänen jalkojensa vieressä, se paransi hänet.

Varsinkin Ruusa on hyvinkin huolehtivainen, huutaa minullekin, kun Majuri on ulkona ja tahtoo sisälle, enkä sitä huomaa. Hän on ottanut nyt viime aikoina tavakseen nukkua minun vieressäni, ja sallin sen. Enää kissani eivät riuhu siinä kuten vielä pieninä, jolloin pidin ne toisessa huoneessa. Majuri tosin tykkää nukkua ihan toisaalla, olohuoneen tuolilla tyynynsä päällä yksiksensä. Siitä se sitten aamulla, kun kuulee ääniä, tulee lutkuttamaan tuota vanhaa punaista yöpukua, joka näkyy kuvassa tyynyni vieressä. Usein siinä nukkuu myös Ruusa.

Eilen minulla oli pää kipeänä. Yöllä tunsin, että Ruusa olikin käpristynyt pääni ympärille. Kummallista, sillä sitä hän ei yleensä tee. Mutta ei ole ollut kyllä päänsärkyäkään aamulla herätessä. Yksi aamu kun heräsin, se oli vasten selkääni, samassa asennossa kuin minäkin, kyljellään. Selkä tuntuikin ihmeen notkealta, kun nousin ylös. (Kuva ylhäällä.)

Tavallisesti Ruusa on tuolla jalkojen juurella niitä lämmittämässä. Löytääkö kissa ihmisestä sellaisen paikan mikä tarvitsee hänen lämpöään?

Hoitovaisto on varmaan kissoillakin aivan yhtä yksilöllistä kuin ihmiselläkin. Toisilla vähemmän, toisilla enemmän. Ruusalla sitä varmaan on enemmän. Majuri ei välitä. Tuntuu joskus, että siihen ei saa kunnolla kontaktiakaan, ainoastaan silloin, kun se on kehräten lutkuttanut ja katselee kiitollisena emäntäänsä, joka sitä silittää.

Mutta Ruusa huomaa heti, kun menen pitkälleni johonkin. Kurr, hän sanoo ja hyppää viereen. Aivan kuin hän tietäisi, että on hoitohetki.

Tällä videolla kissa rauhoittaa itkevää vauvaa, hyvin tuloksin. Aivan kuin reikiä antaisi.