Kissojen kesää

Minusta tuntuu, että jotkut toiset osaavat nauttia kesästä enemmän kuin minä. Vai mikä se pukkaa hikeä ja huolta toisinaan esiin?

Osaakohan kukaan nauttia kuten kissa elämästä, kesästä ja kaikesta sen annista? Hyvä kun he ovat muistuttamassa siitä mikä on/olisi tärkeintä...

Kuuntele, haistele, maistele, katsele, tunne!

Ilveksenpelotin!

Niinpä minä sitten yritin tehdä jotakin suojellakseni kissojani Suurelta Pahalta Kissalta. Kuten olen nähnyt, kissat eivät hevillä unohda, ei varmaan ilveskään. Se voi hyvinkin hiippailla vielä näillä seuduin, jossa on mahdollisuus saada paistia. Kaksi kissaa on kadoksissa naapurustossa.

Tosin kissat eivät enää ole moksiskaan ulkona olosta, vaikka kauas he eivät mene. He tuntuvat olevan ihan lähettyvillä, ainakin kutsuuni vastaavat heti ja juoksevat luokseni.

Tässä luovuuteni tulos. Askartelin tämän kanssa pari tuntia. Kissat sitä kyllä kovasti ihmettelivät. Jotakin kiiltavää ja heiluvaa pitäisi ehkä laittaa vielä mukaan. Silloin olisin vähän huolissani jo itse pelättimestänikin. Sillä kissat luulisivat, että heille leikkikaveriksi sen olen tehnyt ja siinä rytinässä kaveri voisi vaikka kaatua. Nyt vahti katselee metsään päin, sieltä tiirailevia petoja. Toivottavasti se pelottaa karhujakin!

Varokoon siis ilves tätä!! Eräs lapsivieraani tosin keksi tällä toisenkin roolin: punkinpelotin.

Tämä olisi kyllä ollut vielä parempi!

Ilves hätyytti kissojani!

Yleensä hipsuttelen vielä joskus tuossa kahdenkin aikaan kesäyönä ylhäällä. Nyt meni kyllä lähelle neljää ennen kuin pääsin sänkyyn! Säikähdys meinasi viedä loputkin yöunet.

Kuulin jotakin kummaa tömähdystä ulkoa ja vilkaisin ikkunasta. Ruusa tuli jostakin kuin salama ja säntäsi talon alle. Menin terassin ovelle ja näin jonkin liikkuvan savusaunan luona. Avasin oven ja silloin sen näin! Suuri ilves ponkaisi saunapihalta juoksuun ja manner tömisten laukkasi kuin vasikka yli puutarhani metsään. Se näytti todella isolta pitkine koipineen. Ei siinä ehtinyt kameraa ajattelemaan, kun säntäsin ulos katsomaan mitä oli tapahtunut. 

Kuinka monesti on puhuttukaan ilveskissan vaarallisuudesta! Naapurit ja myös täällä blogeissa. Siksi sydän syrjällään menin nyt kutsumaan kissojani. Ruusan tiesin olevan talon alla turvassa, mutta missä Majuri?! En ollut nähnyt häntä ainakaan ilveksen hampaissa. Etsiskelin jopa taistelujälkiä ja mustia karvatuppoja jo sydän syrjällään saunapihalta. Huhuilin Majuria savusaunasta. Ei näkynyt.

Ruusaakin sain huhuilla varttitunnin ennen kuin se pisti päänsä esiin talon alta. Ja minkä näköisenä! Siis tosi kauhuissaan hän oli. Kurkisteli vain, mutta ei antanut ottaa kiinni vaan livahti takaisin talon alle. Tässä yöhämyisiä kuvia tilanteesta. Ruusaa ei hymyilyttänyt.

Majuria kutsuin joka puolelta. Palelikin niin vietävästi, vaikka minulla oli viltti ympärillä, asteita nollassa. Olin jo aiemmin peitellyt arkoja kasveja. Majuria ei näkynyt.

Puoli tuntia sain maanitella Ruusaa lähemmäksi, jolloin antoi ottaa syliin. Sittenkin pää pyöri vinhasti ympärilleen kamalaa petoa etsien. Vein sen sisälle ja jatkoin Majurin etsintää. Sieltähän hän kurkisti loppujen lopuksi savusaunasta. Onneksi savusaunan ovi oli ollut sen verran ravollaan, että Majuri oli päässyt sinne pakoon ilvestä. Majuria se ilves oli siinä haistelemassa, kun sen yllätin. Kaappasin Majurinkin syliini ja vein sen sisälle.

Vielä sisälläkin Majuri kulki maha maata viistäen turkki ja häntä pörhöllään aivan kuin ilves vaanisi jossain kaapin takana.

Kun aamulla yritin saada kissoja ulos, niin eipäs niitä huvittanut se ollenkaan. Muistissa oli vielä kamala yö. Oven nurkilla he norkoilivat ja katselivat joka suuntaan. Ehkä ilveksen haju vielä viipyi pihapiirissä.

Kamalinta oli kun edessä oli yhden yön matka pois kotoa. Naapurin rouvan kanssa suunnittelimme varotoimenpiteet. Kotiin tullessa molemmat kissat tulivat iloisena minua kuitenkin vastaan. Pelkoa ei enää tunnettu. 

Mutta taidan rakentaa tuohon pihalle jonkinlaisen ilveksenpelättimen. Jos laittaisin ne työvaatteeni pelättimeksi, joissa on oikein paljon työhikeni hajua, niin josko se ilves uskaltaisi pihalle. Mitä luulette?

Ehkä yksi hyvä juttu tästä seuraa. Kissat eivät kulje kauaksi pihapiiristä ainakaan yöllä.

Kohtaamisia

Nykyvuosina tuossa kotini ohi kulkevalla metsätielläkin näkee jos minkäkin laatuista ilmestystä moottoroivista potkulaudoista suuriin rekkoihin, putputtelevista Zetoreista Amerikanrautoihin.

Mutta eilen kahvilan avajaispäivänä siihen koplattelivat hevonen ja kiesit. Kiesissä istui iloinen pikku perhe!
Hevonen sitaistiin läheiseen koivuun ja annettiin ämpärillinen vettä tervetuliaisjuomaksi.

Minun pikku karvaturkkiystävillä oli myös ihmettelemistä!

Kuten arvattua, Majuri ei tuon lähemmäksi mennyt, mutta uteliaisuus oli suuri. Vihamielisyyttä ei syntynyt kummallekaan kissalle. Eläin vaistoaa kyllä vaaran. Mutta eläimen outous ja suuruus kyllä aiheittu varovaisuutta. Ruusa olisi mennyt varmaan lähemmäksikin, mutta kun hevonen yllättäen käänsi päätään, Ruusa vähän säikähti ja livahti takaisin auton alle, missä Majurikin lymysi.

Vielä tapaa maalla hevosmiehiä. Asiasta perillä olevana tiedän, että tätä hevosta on paljon käytetty mm. metsätöissä. 

Näin hyviksi tuttaviksi ei vielä keretty!