Osaako kissa mököttää?

Lähdin roskia viemään jonkin matkan päähän ja samalla pistäydyin naapurissa. Ruusa lähti mukaan. 

Kun aavalla tien pätkällä oli tuulista ja kylmää, otin Ruusan syliin. Siinä hän tyytyväisenä katseli ympärilleen. Perillä naapurissa hän lähti innoissaan taas tutkimaan ulkorakennuksia. 

Kotiin lähtiessä kutsuin häntä kuten ennenkin. Ruusaa ei näkynyt, ei kuulunut. Kiersin paikkoja huhuillen. Ei mitään. Ajattelin, että jos hän kuitenkin on jo lähtenyt kotiin, joten sinne minäkin. 

Ruusa ei ollut kotona. Ei tullut koko iltana. Vasta myöhään yötä käydessä hän livahti ovesta. Ei pysähtynyt minua tervehtimään, kuten yleensä. Kipitti vähän korvat luimussa ruokakupille, söi jotakin. Hän oli kurainen ja märkä. Pyyhin hänestä enimpiä pois, ja hän vastusteli. Sitten hän hävisi jonnekin.

Ei tullut Ruusa viereeni sinä yönä. Missä lie luuhannut? Siksi ihmettelenkin, oliko Ruusa tosiaan loukkaantunut minuun ja mökötti nyt? Oliko hän tuntenut, että hänet oli hylätty, eikä ollut oikein uskaltanut tulla kotiin ennen kuin yöpimeässä?

Aamulla rapinan kuullessani löysin hänet kaapin päältä laatikkojen takaa. Siellä hän oli nukkunut koko yön. Ei hän minua oikein kauniisti katsellut.

Yritin ymmärtää tuota katsetta. Olinkohan anteeksipyynnön velkaa?

Maanittelin hänet alas ruoan tuoksulla. Tulihan hän. Vähän ölövinään. Tuskin hän häntää nosti, kun silitin. 

Otin hänet syliin ja juttelin: - Kuulehan nyt. Turhaan minulle vihottelet. Minä kutsuin sinua eilen joka puolelta, etkä sinä tullut. Tuuliko sekoitti kutsuni? Vai olitko saanut hiiren tähtäimeen? Joka tapauksessa olin kovin huolissani.

Kas kummaa. Ruusa alkoi kehräämään ja antoi minun silitellä. Päivän hän oli kotosalla kiltisti. Ja yöllä hiipi viereeni. Vanha oli unohdettu.

Ohoh, tässä mirri, joka tykkää läträtä veden kanssa!

Ruusan pelko

Olen usein ihmetellyt, miksi vain Majuri laukkaa riemuisasti sisään illalla, minulla oikeastaan yöllä jo, kun kutsun kissojani sisään yölevolle. Varsinkin nyt kun yöt jo alkavat olla kylmiä, tulevat kissatkin mielellään sisään yöksi.

Eräänä kylmänä iltana, kun Ruusaa ei näkynyt, lähdin katsomaan. Vähän 'aanailin', että asiat eivät ole ihan kunnossa. Naapurin jyhkeä 'emokissa' on kiertänyt taloa ja säikytellyt kissoja. Hän on oikeastaan Emma-kissan äiti, topakka emäntä, joka ei tahdo sietää edes tytärtään kotona, vaan ajaa senkin usein pois. Minä vuorostani olen sitten ajanut hänet usein pois tästä pihalta. Ymmärrän kyllä, että hän oppi ennen omia kissojani pitämään tätäkin omana hiirireviirinään. Emman kanssa sentään keskusteltiin. Mutta tämä emokissa näyttää käyneen päälle. Kissankarvoista päätellen.

Kun pimeässä pihaa kiertelin taskulampun kanssa ja kutsuin, niin kuulin surkean 'miun'. Ääni tuli pihakoivusta. Jotakin Ruusa oli sinne kiivennyt pakoon. Seuraavana kylmänä yönä löysinkin tämän naapurin emokissan vahdissa koivun alla ja Ruusa siellä ylhäällä.

Siis Ruusa pelkää tosissaan tuota naapurin kissaa! Raukka! 

Ja mitä tekee Majuri? Arka hänkin. Siis katselee vain päältä kun naiset tappelevat. Vaíkka on hän lähtenyt minun mukaani Ruusaa etsimään. Emme vain ymmärrä toisiamme. Ehkä hänkin on ollut huolissaan Ruusasta.

No onni onnettomuudessa, että ainakin nyt tiedän mikä Ruusaa vaivaa, jos hän ei tule lämpimään, ja voin auttaa. Kamalaa, jos hän joutuisi pakkasessakin puussa nököttämään.

Harmi kun en kuvaan saanut naapurin emokissaa, muhkean kaunis ilmestys hopeanvärisine pitkine turkkeineen. Se livahti heti pois, kun näki minut.

Siis kissahan mielellään kiipeää puussa ylös alas ja näyttää elämisen riemujaan.

Mutta on aivan eri asia, kun kissa kiipeää sinne pakenemaan ja on kauhuissaan.

Luulen, että juuri näitä panikkitapauksia on sitten jouduttu palomiesten kanssa pelastamaan puista. Onhan käynyt usein, että kissa ei tule millään alas omin neuvoin.

Näin on käynyt täälläkin nyt. Sain maanitella Ruusaa aika kauan, että hän alkoi kipuamaan alas.

Se kiersi puuta moneen otteeseen ja tähyili, että alastulo olisi todella turvallista.

Etsin liiteristä 'aputikkaitakin', mutta eipä paljoa auttanut. Lopulta Ruusa peruutti takaperin koivun runkoa alas.

Sänkyni päällä Majuri pesi ja lohdutti Ruusaa, kainaloonsa otti. Mietin vain, että tuleeko tästä joka iltainen homma; maanitella Ruusa alas puusta?

Huolet ne on kissoillakin. Ja minulla kissoista.

Kissa katselee!

Aika vänkää seurata kuinka keskittyneesti kissa seuraa ympäristön tapahtumia ja jopa TV:tä.

Tässä seurataan turvallisesti ikkunan takaa kun kollit keskustelevat ja vaanivat toisiaan.

Onneksi tuolla ulkona ei tappelua tullut. Ruusa oli kyllä kovin tohkeissaan, taisi tuo vieras kolli vähän kiinnostaa häntä, vaikka pelottikin.

Tässä alla seurataan silmä tarkkana eläinaiheista ohjelmaa, jossa oli paljon lintuja mukana.

Jalat ovat sillä mallilla, että pitäisi lähteä lähemmäksi tutkailemaan.

Sitten tuli kuvaruutuun nuo ihmislörpöt!

Tuollaista ei kyllä viitsi katsoa, korvat menivät heti paheksuvasti luimuun. Ruusa käänsi pään pois.

Tässä katsotaan Star Wars-ohjelmaa!

Tosi kakkanen juttu!!

Mitähän kissan päässä liikkuukaan? Sitä minä usein ihmettelen.

Tuli taas eteen sellainen reissu, että koettiin kaikki jotakin uutta. Eikä kovinkaan miellyttävää.

Lähdettiin käymään taas Oulussa kylässä. Siellä jättäisin kissat hoitoon ja kävisin parin päivän kursseilla. 

Kissat olivat syöneet hyvin ja olleet sopivasti ulkona. Joten pakkasin kissat kantolaukkuun, suljin sen hyvin ja ei kun matkaan. 

Se alkoi hyvin. Ajelin pian tunnin, ja kissat olivat vikisemättä suojassansa. Kuvittelin, että he nukkuvat. Röyhistelin jo rintaani ja kehuin karvaystäviäni. Ovatpa oppineet tietämään, että matkatessa ei auta muu kuin alistua ja odottaa mitä tuleman pitää. 

Silloin alkoi tapahtua. Ei huutamista, mutta ahkeraa rapinaa laukun suunnalta. Rauhoittelin heitä, ettei hätää, pian ollaan perillä. Mutta rapina vain yltyi. Saavatkohan he rikki tuota verkkoa? mietin. 

Lähestyimme Oulua. Sanoinkin kissoille, että jopas alkaa Oulu haisemaan. Mitäs kissat siihen tuumaatte? Silloin kuului perältä 'miu'. Peilistä näkyi, että Majuri istuikin laukun päällä! Ja kohta sieltä kömpi Ruusakin, tervehti hänkin 'miauu' ja asettui ihan ölövinään auton takaikkunalle makaamaan ja katselemaan valoja. Voi samperi, kirosin ja ajattelin, että pianhan ollaa perillä. Joten en pysäyttänyt autoa enkä katsastanut tilannetta sen koommin, ihmettelin vain. Majuri hiljaa kömpi jostakin ja asettui syliini. Loppumatka sujui näissä kuvioissa. Opin toki nyt tietämään senkin, että kissat olivat tottuneet auton kyytiin, eivät vauhkoontuneet, eivätkä huutaneet. 

Perillä tutkin, että miten kissat olivatkaan päässeet ulos. Jompi kumpi heistä oli kynsillään saanut otteen vetoketjusta ja nykkinyt sen liikkeelle. Nähtävästi Majuri, joka ensimmäisenä kömpi laukusta ulos.

Ja mitä löysinkään kantolaukusta! Se sieraimiini tullut haju ei ollutkaan Oulu, vaan kamala kissankakkaläjä siellä laukun viltillä yhdessä nurkassa!!! Voihan vietävä! Jollakin oli ollut tosi hätä! Ja hätä päästä tuon läjän äärestä ulos!

Se jokin oli ehkä Ruusa, koska Majurilla tuli tosi kiire sieltä ulos ensimmäisenä. Ja Ruusahan kömpi vähän häntä koipien välissä takahuhdolle makaamaan. Miksi hän ei sitten ilmoittanut mitään? Tulos oli vähän löysää, joten sitä ei voinut ehkä enää pidätellä, se oli vain tullut. Ja hätä oli ollut tosi!

Mitä teet? Ei muuta kuin kakat pensaiden juurille, ja ruohikkoon hankasin vilttiä. Laukku itsesään oli ihan puhdas. Pieksää kissako? Kumpi? Ja mitä siitä kukaan enää mitään oppii. Taisi emäntä olla syyllinen. Muistin, kuinka hanakasti Ruusa oli tahtonut ulos ennen laukkuun työntämistäni. En ollut uskonut.

En halunnut ottaa kuvaa tuosta tuotoksesta.

Kissaystäväni Miri laittoi postiini tällaisen linkin, koskien 'kissankieltä':

Löhöilyä meillä kaikilla!

Pitkän metsäretken jälkeen pyhäinpäiväateria herkkuineen antoi tässäkin tuvassa luvan löhöilyyn. Vatsa oli niin täysi. Katsottiin sohvalla Nalle Puhia. Ja siitäkös kissatkin tykkäsivät.

Kamerassa käytin sellaista 'samettilinssiä' eli otin pehmustettua versiota ilman salamaa. Sopinee löhöilyyn. Ensin löysi parhaan paikan Majuri. Katsoi minua, että 'saako?' Kysyin pojantyttäreltäni, että 'saako'. Saa. Sitten tuli Ruusa. Majurista tuntui ahtaalta ja hän hyppäsi muualle. Minuakin alkoi väsyttää. Nostin jalkani ja taisin sitten torkahtaa.

Kissoilta oppii kaikenlaista hyvää.

 

 

Nalle Puh