Majurihan seuraa aina silmä tarkkana, mitä hänen vilkas iso-siskonsa keksii ja yleensä tekee perässä.
Hän on katsellut usein, kuinka ketterästi Ruusa kiipeää työhuoneeni kaapin päälle, sieltä uunin päälle ja seinäaukosta katoaa liukkaasti toiseen kamariin. Yksi päivä näin, että hän yritti nyt samaa, kierteli kaappia kuin kissa kuumaa puuroa ja etsi hyppytietä ylös.
Majuri ei uskaltanut. Joten autoin vähän. Nostin hänet kaapin päälle ja aloin seurata kuinka asia etenee.
Majuri kierteli kaapin päällisen hyvin ylpeänä näin korkealla olostaan. Turvallista hommaa! Mahtavaa!
Hän kulki myös ihmeen ketterästi tämän hyllykön kautta uunin päälle.
Mutta ensimmäinen arkuus tuli uunin päällä. Sehän oli vielä korkeammalla, ja siellä oli noita mystisiä otuksia. Huhhuh!
Sitten seuraava haaste. Tuo salaperäinen kolo, josta Ruusa niin kummasti katoaa jonnekin. Siinä Majuri haisteli ja tuumaili.
Jännittyneenä seurasin mitä tapahtuu. Kuvittelin jo nauraen ja kauhistellen mielessäni, että minun pitää väkisin repiä paksua Majuria tuosta aukosta ulos. Mutta kissallahan on mittarinsa, viikset. Ja varmaan hän totesi järkevästi itsekin, että tuo kolo ei ole tarpeeksi tilava hänen ruholleen.
Joten kaikesta seurasi se, että Majuri tuli takaisin samaa tietä ja jäi ulvomaan kaapin päälle. Paikasta mistä Ruusa hyppää ketterästi kuin liito-orava sänkyni päälle, oli Majurille mahdottomuus. Joten luovutimme molemmat. Etsin tuolin ja nostin rimpuilevan Majurin sieltä lattialle. Sen koommin ei Majuri ole tuonne korkeuksiin tahtonut.
Aina meille nauretaan!
