Voi katin ronttia!!

Ei tuo Majuri ihan tyhmä taida ollakaan.

Vaikka kyllä minua ketuttaa. Sallin kissojen olla viime yönkin sisällä, samassa sängyssä, Majuri jalkopäässä ja Ruusa korvan vieressä. Nukuttiin hyvin... siihen asti, kun jokin kamala tulla rymähti vatsani päälle. Ja kun käänsin kylkeä, se joku kamala tuli uudestaan. Ihan kuin olisi penkiltä vauhtia ottanut. Majurin ketale herättää minut yleensä aina viiden ja kuuden välillä. Tahtoo ulos. 

Tosi on, että yleensä herään sen naukaisuun. Mutta auta armias, jos en siihen herää, saan tuta.

Nyt mietin, nakkaanko molemmat ulos. Eivät tykkää. Kun näkevät puuhani, livahtavat jopa sängyn alle piiloon. Tosin nytkin on pakkasta.

Toinen juttu, josta huomasin, että ei se peto vie ole tyhmä tuo Majuri. Naapurin rouva tuli motkottamaan, että Majuri vei lintulaudalta jo toisen oravan. Puhui suoraan Majurille. Olisittepa nähneet, kuinka Majuri hätääntyi. Niska matalana ja häntä koipien välissä se kiiruhti ovelle, ja kun ovia ei heti avattu, se kiersi huonetta kuin pelastusta hakeakseen. Naapurin rouvaa nauratti, että kyllä poika tietää mitä hän puhuu. Todella. 

Kissalle pitää puhua. Otin kollini syliin ja yritin selittää, että ei oravia saa pyytää. Majuri kyllä kuuli sen, mutta kyllä oli niska limassa ja korvet luimussa, ei silmiin katsellut. 

Oppiko jotakin? Luulen, että voimakkaampi on se vaisto, millä kissa pyytää.

Niinhän siinä käy. En raski niitä ulos nakata...

Luuleeko tuo ihminen tosiaan, että kissa olisi typerä?

Mitähän Majuri nyt sanosi tähän?

Majuri-poika, myös, 2-vuotias!

Majuri Silkkiturkki on syntynyt samasta äidistä kuin Ruusakin, mutta muistaakseni 8 tuntia myöhemmin ja siis sen vuoksi seuraavana päivänä. Joskus olen tuumaillut, että onko Majuri saanut jotenkin hapenvajausta aivoihin tai siis jonkun sortin aivovaurion, kun hän on niin toisenlainen kuin Ruusa, hidas ja kömpelö. Muuten niin maailman ihana kissa ja puoleensa vetävä! Ja hänellä on ihmeen silkkinen ja hieno turkki!

Majuri mielipaikallaan korissa verannan auringonpaisteessa.

Majarin syntymäkartta siis eroaa Ruusan kartasta. Oinas on Majurikin aurinkomerkiltä ja välillä innostuu hyppimään ja kisuamaan Ruusan kanssa. Mutta Ascendentti eli nousumerkki meneekin sitten Skorpioniin, mikä selittäisi tuon Majurin syvämietteisyyden ja jahkailun. Joku voisi sanoa, että mies on viisas, ei kohella, vaan katsoo ensin kuinka muiden käy. Ja tottakai, operoitu kolli-kissa muutenkin omaksuu sellaisen löhömaailman, kasvattaa poskia ja vähän läskiäkin ympärilleen. Majuri on isompi kooltaan kuin Ruusa, häntäkin on kuin pytonkäärmeen. Kuumerkiltään Majuri on Vaaka, joka voisi myös viitata tuohon päättämättömyyteen ja puntaroimiseen. Ja seurallinen Majuri osaa myös olla, silloin kun haluaa.

Lihomiseen voi olla syynä myös hänen kulinaristisuutensa. Suuhun katoavat autuaallisesti homejuustot, popcornit kuin kalasäilykepurkin kastikekin. Asioita, mihin Ruusa ei koske. Sinne katoaa usein myös Ruusan pyydystämät mehevät myyrä- tai hiiripaistitkin, ryövää ne siskoltaan, tai sitten ne on pyydystetty ihan 'herraa' varten. Voihan Ruusa hoivata vähän pikkuveljeäänkin tälla tavalla.

Tämä katse on sellainen 'machokatse'. Minäkin ylhäällä!!

 

Mutta ne Majurin silmät!!! En ole onnistunut saamaan siitä kuvaa. Mikä vetovoima, mikä intensiivisyys niissä välillä on. Ainakin silloin, kun hän haluaa vähän lutkutella. Hän tulee, lyö tassunsa kysyvästi jalkaan ja katsoa tikottaa 'sillä ilmeellä' minua. Eihän sitä voi olla ottamatta syliin, rapsutella ja kehua vähän ja tarjota jokin vaate leuan alle. Tsub,tsub, tsubbb... Joskus annan vanhan yöpuvun tuohon sohvan nurkkaan tai sänkyyn tyynyn viereen, sillä en tykkää märästä vaatteesta päälläni. Ja Majuri tyytyy siihenkin. Uskon, että se on jotain turvallisuushakuisuutta, sillä matkoilla se kaipaa sitä enemmän. Täällä kotona ehkä pari kertaa viikossa riittää. 

Tai sitten hän tulee viereeni kyhnäämään. Se tarkoittaa sitä, että ottaisin harjan ja harjaisin. Siinä hän sitten on silmät päässä nurinpäin ja nuolaisee jopa harjaa.

Mukavuuden haluinen katti!! Onneksi olkoon rakas Majuri! Olet sinä vain niin ihana!

Tässä kuvassa Majurille sopiva kukan väri, tietenkin valkoinen. Taustalla Majurin korvat näkyvät korituolissa, jossa hän jo päivät viihtyy katsellen terassin oviaukosta maailmaa ja kuunnellen kevään ääniä.

Olet rakkain...

Ruusa-tyttö, 2-vuotias!!

Voin vain ihmetellä, mitä kissojenkin kahteen vuoteen voi sisältyä! Kamalasti kaikkea! Sellaistakin, josta aiemmin en ole tiennyt itsekään emäntänä mitään. Olemme siis kaikki hurjasti oppineet ja kokeneet uusia asioita. Ei ole helppoa kissan alistua esimerkiksi valjaisiin ja matkalaukussa olemiseen. Ihmettelen vieläkin, että kissa istuu kiltisti sylissä, kun laitan valjaat kiinni, mikä on aika pikkutarkkaa työtä. Sallassa he oppivat pian, että sillä konstin he pääsivät ulos. Kuitenkin ilman remmiä. Valjaissa kun oli puhelinnumero kaiken varalta. Ja että he kestävät pitkiä automatkoja niin ihmeen hyvin. On tosin ollut äänekkäämpiäkin hetkiä, mutta kuitenkin vähemmän. Ja se, että he tottuvat noin vain uusiin paikkoihin ja löytävät nätisti takaisin emäntänsä olotiloihin!! Heillä on jopa siru niskassa. Ulkomaillakin ovat olleet!

Nyt olen luvannut kissoille ihan rauhallista elämää kotipihassa. Ja kyllähän he ovatkin nauttineet kevään tulosta. 

Ruusa varsinkin, joka on aina ollut vilkkaampi veljeään. 'Kurrnn', kuuluu tuon tuostakin, kun se vilestää jalkojeni vierestä minua tervehtien, kiipeää samalla kurnauksella puuhun ja alas, juoksee edestakaisin ja hyppii ilosta. Väliin otan pikkupallon, jota heittelen ja 'kurrnnn' kuuluu iloisesti kun hän hyppii perään. Ruusalla on tosi ihana tuo tervehdys 'kurrnnn' aina kun tapaamme. Veljensä on taas paljon laiskempi ja hiljaisempi.

Hauskinta on katsella miten Ruusa käyttäytyy vuoteessani, jonka hän on vallananut yleiseksi paikakseen. Iltoisin, kun hän huomaa, että laitan yöpukua päälle, hän siirtyy oitis sängyn keskeltä jalkopäähän. Hän tietää, että nyt otetaan päiväpeitoo ja tyynyt pois ja emäntä ujuttaa itsensä peiton alle. Ensin Ruusa hoitaa nilkkojani, siihen viereen kääriytyy. Kun laitan lukemani kirjan pois ja sammutan valot, hän siirtyy hiljaa pääni ympärille, painaa pikkupäänsä siihen viereen ja kehrää, kehrää. Siihen usein nukahdan. Kun hän on pään hoidon tehnyt, hän usein siirtyy työpöydälleni kissoille varatun tyynyn päälle nukkumaan. Siitä kun näkee heti kaiken pihalla tapahtuneen aamuhämärästä lähtien. 

Ruusan värisiä kukkia hänelle! Niitä hän ei ole syönyt, kuten tuon juorun vieressä.

Siis Ruusa on tyypillinen vipeltäjä, ikuisesti utelias ja toimelias, Oinas-merkkinen. Hänen nousumerkki Rapu takaa tuon hoitajan ja huolehtijan roolin, ja Kuu Neitsyessä tekee hänestä välistä yltiösiistin. Niin siistin, että väliin hän ei halua edes viiksikarvoja ruokakupissa sotkea, vaan hän ottaa käpälällään lihanpalan ja sitten pistää sen suuhun. Onneksi en tarvitse sisällä hiekkalaatikkoa. Sen haju tekisi Ruusasta aivan hysteerisen siivoajan. Hän raapisi lattian sen ympäriltä rikki. 

Tässä muotokuvaa 2-vuotiaasta Ruusasta:

Aina kuulolla, korvat höröllä, huolen rypyt otsalla,

silmät tarkkana, valppaana, huomaa kaiken mitä ympärillä tapahtuu. Kuulee heti, milloin kissanruokaa laitetaan esille. Kuulee, milloin kiipeän vinttiin. Joku livahtaa salamana ovesta sinne myös. Kuulee, jos jotain outoa liikkuu. Ja joka paikassa pitää päästä korkealle, josta näkee aina paremmin maailmaa. Kuvassa hän istuu pianon päällä, josta näkee ulos hyvin.

Paljon onnea Ruusa! Ihana ystäväni

...kuin villasukka