Tarttiskohan Ruusa haarukan?

Ei tarvitse Ruusa haarukkaa. Sellaisessa roolissa toimivat nimittäin kynnet oikein mukavasti. Ja kun käpälän vielä käpristää mukavasti, se toimii myös lusikkana.

Emäntä kun on vähän ilkeä. Hän laittaa lihapussia huuhtoessa vähän vettä lihapalojen sekaan. Ja sehän ei passaa. Varsinkaan kun Ruusa ei halua kastella viiksiään ja haluaa vain ne lihakimpaleet. Joten näin toimii Ruusa.

 

Varsinkin kesällä, kun on kuumaa, keksin, että tietyn sorttisia annospusseja tyhjentäessä niihin jää paljon hyvää nestettä. Joten huuhtelen pussin nesteen pienen veden kanssa ruokakuppiin. Näin tulee kissoille myös lisää nestettä. Majuri yleensä litkii ihan hyvillään myös nesteen, mutta pieni Ruusa ei siitä välittäisi.

Kuten jo tiedämme, Ruusa on hyvin nokkela ratkomaan ongelmia.

Osaa tämän Majurin näköinenkin kissa käyttää käpäläänsä! 

Majuri sai piikin piston - pahempi kuin ruusun piikki!

Majuria silittäessani pari viikkoa sitten, ihmettelin kovaa pattia selässä. Tunnustelin luita ja paikkoja vikaa hakien ensin luista. Majuri ei aristellut. Oli ihan ölövinnään. 

Patti ei kadonnut. Sitten tuli hellepäivä. Majuri pötkötti reporankana terassilla eikä silmäänsä paljoa lopsauttanut. Ruokakaan ei maistunut. Patti selässä oli pehmentynyt. Kun nyt sain rauhassa kirkkaassa valossa tutkia mokomaa, niin huomasin yhden pienen pilkun. Oliskohan jokin hyönteinen päässyt puremaan? Ampiainen, kimalainen tai joku pahempi. Soittelin jo hädissäni eläinlääkärille ja kyselin tapauksesta. Jos Mujurilla on tulehdus. Eläinlääkäri lohdutteli, että jos se on pistospurema eikä ole kahta reikää (käärme!), niin odottaa vielä. 

Meni pari päivää. Majuri söi ja kehräsi, mutta aristeli pehmennyttä pattiaan. Sitten näin kun hän ahkerasti pesi sitä. Paksu keltainen visva valui patista. Autoin häntä paperin kanssa ja laitoin pyyhkeen hänen alusekseen. Majuri oli puhkaissut patin ja mätä valui ulos. Juuri ja juuri hänen kielensä pääsi sitä nuolemaan.

Joten annoin Majurin itse hoitaa hommansa ja on nyt täysin kunnossa. Haava on hyvin parantunut.

Helpotus!

Kumpi voittaa? Käärme vai kissa?

Ruusan kuurupiiloa

Ruusa on pienestä asti tykännyt leikkiä piilosta. Usein olen jo vähällä ollut astua nopeissa liikkeissäni mattomytyn päälle, mutta onneksi tunnen tämän Ruusa-kissani metkut. Jos en muuten sitä huomaa, se menee piiloon.

Piilosta se leikkii kahdella tavalla. Yksi on se, että paras on piiloutua peiton alle, ettei emäntä vie häntä pois esimerkiksi väärästä huoneesta. Yksi huone on yritetty pyhittää ilman kissojen karvoja tai siitepölyä olevaksi. Usein huonolla menestyksellä. Ruusa on niin vikkelä livahtamaan ovista.

Toinen tapa on sitten se huomion kipeys. Jos en muuten häntä huomaa, hän kaivautuu vessan eteen olevan maton alle tai niin kuin nyt makuuhuoneen maton alle. Kyhmy matossa on merkki, että jos leikittäisiin vähäsen. 

Ohhoh, mikäs mytty tuossa? Jotakin näkyvissä. (Pitää rapata sormella)

Hui kauhea! Mikä siellä?

Hei, häntä näkyy vielä! (lisää rapsutuksia maton päältä)

Hehheh, muuten mukavaa, mutta noita teräviä saa varoa!

Mukava oli leikkiä kanssasi! Halitkin tuli annettua puolin ja toisin (vaikka Ruusa ei osaa halia, kuten Eemeli aikoinaan).

Hei nyt sitten taas, lähden tästä myyräjahtiin.

Kyllä niitä onkin, sellaisia isoja vesimyyriä. Yhden sellaisen kanssa Ruusa pujahti ovestakin sisään. Oli kai päättänyt, että sitä ei jaa Majurin kanssa, vaan halusi syödä ihan kaikessa rauhassa. Hyi olkoon, onneksi se oli jo kuollut eikä karannut mihinkään sohvan alle.

Kilpasilla samassa jahdissa olen nähnyt haukkoja ja pöllöjäkin. 

Tämä kissa tykkää piileskellä kassissa. 

Majuri, pantteripeto!

On kammottavan mielenkiintoista seurata, miten kissa käyttäytyy suuren saaliinsa kanssa. Ruusa tekee ihme ilmalentoja kieppuen sinne tänne viskellen saalistaan välillä ilmaan. 

Majuri päästää irti, vaanii ja ampaisee välillä niskasta kiinni. Ei hypi eikä tanssi kuten Ruusa.

Mutta kummankin pitää haalata saalis emännälle nähtäväksi. Valitettavasti. Ja sitten he vilkaisevat, mitä tykkään. Ja kehua pitää, kun tuollaisia vesimyyriä mätkäyttävät eteeni. Se on kissaa se, petoa itseään, mutta se on myös heidän tehtävänsä täällä maalla.

Majuri on aivan poikki. Saaliinsa hän on tavoittanut läheisestä purosta, raahannut sen kotiin ja jahdannut sen kuoliaaksi. Suuri taistelu on päättänyt molemmilla!

Kun taistelua seurasimme naapurin kanssa, jännitimme jopa sitä, että jos myyrä pääsee livahtamaan pieneen lampeen, niin hyppääköhän Majuri perässä. Sitä ei Majuri päästänyt tapahtumaan. Syystä varmaan. 

Tiettyä kunnioitusta näkyy Majurin silmissä, kun hän katsoo saalistaan. Vesimyyrä teetti hänellä kovasti töitä, ei ollut helppo saalis.

Ja sitten kiinni vain: "krunts, krunts". Viimeistä karvaa ja häntääkin myöten kaikki katoaa kissan vatsaan. Hyi olkoon! Mutta jos joku ihmettelee kissan kuntoa ja turkin kiiltoa, niin se on aidon maalaisruoan ansiota.

- Kyllä nyt onkin mukava kelliä. Vois tuo emäntä nyt vähän rapsutellakin minua kaiken kehujen jälkeen. NNaauu!

Tällä videolla näkynee hyvin miten kissa saalistaessaan liikkuu...se mitä en ole nähnyt.

Mihin kaikkeen kissan kynsiä voikaan käyttää!

Jälleen kävin pienellä matkalla,  vain tunnin toista mennen tullen. Mennessä kissat olivat aivan hiljaa, nukkuivat. Olen tykännyt, että tuo laukku on ollut ihan hyvä tila heille. Istua suorassa ja vähän liikkuakin. Ja se on ollut kevyt kantaa, vaikka vähän epävakaa, kun kissat ovat sisällä.

Mutta voi mikä meteli tulomatkalla! Kissat vain olivat sillä päällä, että halusivat ulos näkemään maailmaa. Ei siinä auttanut kova sana eikä karjuminenkaan. Hermostuttaa se! Laitoin autoradion pauhaamaan oopperamusiikkia, mutta ei se auttanut. Kissatkin huusivat oopperaa. Ja sitten alkoi rappaaminen. Haistelin, että onko Ruusalla taas tullut vatsa kipeäksi. Mutta mitään hälyttävää hajua ei nenääni yltänyt.

Kissathan pian oppivat, että pelkän vetoketjun voi kynsillä saada liikkeelle ja ovi on auki! Siksipä olen vetoketjujen päät laittanut vielä tuollaisen kissahihnan lukitsijalla (mikäsennimilienee) kummastakin lenksusta kiinni. Ja epähuomiossa on käynyt kuvan osoittamallakin tavalla. Eli olenkin kiinnittänyt vain yhdestä päästä.

Senhän kissat pian huomaavat ja taas ah! Ovi auki. Ja kummallisesti on kissanpäitä alkanut näkymään kun peilistä taakse vilkaisen. Nau, on vain tervehditty ja kuljettu takaikkunalle katselemaan autoja.

Samperi!! No näin on käynyt kapealla kotitiellä, jota olen voinut hiljaa ajaa. Ja jos ovat etuistuimelle yrittäneet, olen julmasti toisella kädellä ottanut niskasta kiinni ja heivannut taakse.

Mutta entäs jos näin tapahtuu isolla tiellä?!

Nyt jo Oulusta lähtiessä katsoin tarkasti, että kummatkin vetuketjujen päät ovat kiinni.

Tällä tavalla!

Mutta mitä ihmettä?

Valtatiellä, noin 12 kilometriä ennen pientä sivutietä kuului iloinen nau! Ja ensin pienempi eli Ruusa näkyi istuvan rehvastelevan näköisenä kassin päällä! Lihavemman Majurin vähän levoton ääni kuului vielä laukusta, mutta tuokion kuluttua sekin ähelsi itsensä sieltä ulos.

Miten ihmeessä saitte vetoketjun auki? 

En ollut siis uskoa silmiäni. Onneksi kissat pysyivät nyt takapenkillä, jotta sain rauhassa ajaa. Mutta eihän siitä mitään tule, jos he noin vain päättävät, että haluavat katsella vähän laajemmin maisemia. Eivät siis tottele!

Kun nyt lähemmin tutkin tuota patenttiani, huomaan että tuo nipsu on aika löysä. Jos siihen oikein kynsi osuu, onnistuu tuon aukaiseminen kissallakin. Nimenomaan, jos hän osaa käyttää kynsiään!!

Tämä ei vetele. Teidän nyt, että kissat tietävät, että he osaavat mitä vain. Ja seuraavalla matkalla käyttävät samaa temppua. Jos keksin paremman keinon, esimerkiksi köyttää solmuilla nuo vetoketjujen päät, niin kissathan eivät anna periksi. He saattavat saada nekin auki.

Loppuivatko minulla kissamatkat tähän. En halua riskeerata itseäni ja ajamista liikenteessä. Sillä eivät nuo kissat ihan rauhallisesti autossa vielä osaa olla. Syliin vähintäin pitäisi päästä tai ainakin olkapäälle katselemaan. 

Huokaus!!!