maanantai 23. kesäkuuta 2014

Olipas oravalla hankalat oltavat!

Yksi päivä huomasin, että kissat kiertelivät minun vielä rakentamatonta toteemipaalupuuta kuin 'kissa kuumaa puuroa'. Tarkastelin asiaa. Puussa oli joku. Näin vilaukselta pörhöisen pienen oravanhännän.


 

No. Oravalle tuli vielä hankalammat olot, kun siihen tuli kamalan suuri ihminen pyörimään paalun ympärille kameroineen. Ehdin vilahdukselta nähdä, että se oli pieni oravanpoikanen, joka oli joutunut tosi seikkailuun, kun puuksi luultu runko ei ollutkaan puu. Yritin ottaa siitä kuitenkin kuvaa, mutta se ehti aina toiselle puolelle. Siinä sitten mekin juoksimme rinkiä kuin hippasilla ikään. Orava oli minua vikkelämpi. Pienet kynnet rapistelivat puuta. Ja kissat seurasivat puuhiani ihmeissään. Onko emäntäkin tullut oravajahtiin?


Hain tikapuut ja kiipesin koivutoteemin päälle yrittäen saada kuvaa oravasta. Mutta tuolla se vilestää!

Sitten ajattelin auttaa kauhistunutta oravanpoikaa. Telkesin Majurin ja Ruusan kahvilaan. Lähdin hakemaan lisätarpeita, kun näin, että orava katseli ihmeissään tikapuita. Ja mitä siellä juurella nyt oli. Se karvaton kumma hyypiökissa! Siitä se livahti spireoiden alle katselemaan, kun tulin paikalle. Ja Majuri katseli sitä kaikkea ikkunasta.

      


No nyt oli oravalla oltavat. Ajoin kulkurikissan tiehensä ja vein omat kissani talon sisälle. Mietin miten pelastaisin oravan. Sillä raukalla oli liian monta jahtaajaa. Mutta olin sulkenut oven liian köykäsesti. Pian kissat olivat pihalla ja oravan jahdissa!

 

Tilanne tämän näköinen. Ruusa rohkeana ja kekseliäänä osaa käyttää rappuja. Majuri kömpelömpänä nöyrästi jää seuraamaan tilannetta. Nyt näyttää kyllä vaaralliselta oravan kannalta. Ruusa ylhäällä, Majuri ottamassa kiinni alhaalla. Ja yhä vieras kissa pälyilee pensaan alla. Ei uskonut sekään karjumisiani. Oravanpojalla sydän hakkaa!

 

Ruusa seuraa toisella silmällä hiipparikissaa ja toisella silmällä oravaa. Onpas hankala tilanne! Suurin hirviö, minä ihminen, huutelen sivussa ja kuvaan. Mitä tehdä? Orava nimittäin oli varmaankin etsimässä linnunpesää, mikä on viereisessä koivussa ja sen munia. Joten oikeastaan kissat pelastivat kirjosiepon munat rosvolta. Siis me kaikki olemme kauheita rosvoja ja uhkailijoita orava mukaan luettuna. Kuitenkin tässä tilanteessa kävi sääliksi vielä kokematonta oravanpoikaa, joka oli eksynyt väärään puuhun.

Nyt  ammattikasvattajana ajattelin, että oravakin on saanut tarpeekseen ja kunnon opetuksen. Eiköhän sillä ole jo äitiä ikävä. Ajattelin, että kyllä se on unohtanut kirjosiepon pesän ja livistelee niin kauas kuin pippuri kasvaa tästä tilanteesta, jos vain voi.

Joten kiipesin hakemaan vastahankaisen Ruusan nyt sisälle, samoin Majurin ja suljin kunnolla oven. Vieraan kissan perään nakkasin ämpärillisen vettä. Tälläsin toteemipaalukoivun päälle pitkän kepin toisen koivun oksalle, josta orava voisi kipitellä karkuun.


Ja kun kaikki olimme häipyneet lähettyviltä, ja menin jonkin ajan päästä katsomaan, oli orava onnellisesti löytänyt pelastavan kepin ja häipynyt livohkaan.

Kyllä elämä on joskus kovaa!





keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Outo hyypiö hiipii pihallani

Joskus olen sen vilahdukselta nähnyt. Oudon kummajaisen näköisen olennon, harmaan, silmät vilahtavat silmissäni, sitten se livahtaa piiloon. Se on kissa, ei sen kummempaa eikä  vaarallisempaa. Yllätin se yksi kerta jopa terassilta kissojen ruokakupilta. 

Kissojen vanha härnääjä Emmahan ei ole enää näillä main. Sitä on etsitty ja odotettukin, mutta ei koko viime talvena enää tullut kotiin. Hänen tyttärensä Pipsa asuu taloa vielä ja käy myös kiusaamassa välillä Ruusaa, mutta ei sen pahempaa. 

Mutta tässä taitaa olla kollikissa, jonka kanssa ehkä Majurikin on tapellut. Kulkukissa ehkä. Vähän onnettoman näköinen. En pääse kuvaamaan sitä läheltä, mutta suorastaan maalauksellisia ovat nämä kuvat, joita olen suurennellut. 



Siis surullisen näköinen olento. Se on pitkäkarvainen, mutta osa karvoitusta lähtenyt kokonaan pois. Häntäkin on puoleksi paljas. Olisiko sairas kissa? Tai sitten se on vain itseltä repinyt noita tukkoja pois. Muistan Eemelin pahimmillaan karvanlähtöaikoihin, kun ei ehditty harjata häntä tarpeeksi, eikä hän siitä pitänytkään, joten väkisten oli kintaat kädessä kaksin käsin pidettävä häntä kiinni ja leikeltävä pahimpia karvatuppoja, jotta ne eivät tulehduttaisi ihoa. Se oli hommaa! 

Säälittää tuo kissa. Kuitenkin se voi olla ihan tavallinen kotikissa, on vain lähtenyt vähän kesälomalle seikkailemaan, kuten aikoinaan meidän Iita-kissa häipyi aina heinäkuussa. Oli kuukauden poissa joka kesä ja tuli kauhean metelin kanssa kotiin. Hänellä oli niin paljon kertomista. Emme olleet huolissamme, koska ihmiset kertoivat nähneensä Iitan hyvissä voimin. Aina hän palasi kiltisti kotiin, lihavana ja hyvä kuntoisena. Melkein sen 20 vuotta. Taisi viimeisiä kesiä olla vain kotona. 

Kissoilla on tarpeita, luonnetta ja karismaa, kaikilla omalla tavallansa.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kissojeni kesäkuulumisia

Ensinnäkin Majuri. Hänen purentahaavansa ei meinannut parantua. Visvominen jatkui. Ja sitten huomasin, että reikiä oli kaksi. Eli jokin oli kuitenkin purrut häntä terävillä hampailla. Ei kuitenkaan käärme. Toinen kissa ehkä.

Vein Majurin eläinlääkärille tutkittavaksi. Voi kuinka mallikelpoinen potilas hän oli! Ei juurikaan hätääntynyt, vaikka karvoja ajeltiin ja takamukseen työnnettiin kuumemittari. Pitelin häntä turvallisessa otteessani. Tutkimuksen päätyttyä hän meni hoitopöydällä olevaan kantokassiinsa nätisti ja asettui levolle. 

Kuumetta ei ollut ja kaikki muukin oli hyvin. Haava oli kuitenkin sen verran tulehtunut, että lääkäri kirjoitti antibioottikuurin, pieniä tapletteja, jotka Majuri hyvän makuisena mielellään pureskeleen menemään. 

Sitä myöten hyvä! Haava on paranemassa.

Mutta se karvanlähtöaika! Saan vähän sinne ja tänne asettaa aputyynyjä ihan kissoja varten, kun makaavat siellä ja täällä, ja sitä karvaa tarttuu kaikkialle. Ei kiitos, sanon, kun viereen pyrkivät.



Sitten seurasin Ruusaa, kun hän suorastaan raahasi pihalle turvaan isoa, raskasta vesimyyrää. Hänen tyylinsä näyttää saalista on pikkuisen temperamenttisempi kuin Majurilla.


Ruusassa ei ollut väsymyksen häivääkään. Kun hän ensin oli ylpeänä esitellyt minulle saaliinsa, hän tähyili valppaana ja terävänä ympärilleen. Pelkäsikö hän, että Majuri tulee taas samalle apajalle. Vai pelkäsikö jotain muuta?


Selvästi Ruusa oli hermostunut saaliinsa kanssa. Ehkä hän oli käynyt läpi epätuuria ja joskus saalis on ryöstetty nenän edestä. Ruusahan ei mielellään ala tappelemaan. Viisaana hän jättää sikseen ja häipyy.


Mutta nälkä jo kurnii vatsassa. Onkohan liha tarpeeksi riippunutta? Ei vielä. Taas hypittiin lihavan myyrän kanssa Ruusalle tapaista tanssia ilmassa. Kamera ei ehtinyt mukaan. Ruusa hyppää ainakin puoli metriä ilmaan ja hakkaa saalistaan ylös ja maahan. Miten ihmeessä hän sitä jaksaakaan?!



Sitten tuli vaaran paikka. Majuri saapui paikalle. Pauhasin Majurille, että ei toisen saalista noin vain viedä. Ruusa ei näyttänyt olevan moksiskaan. Ei edes murahdellut, vaan tarttui nälkäisenä ateriaansa kiinni. 


Ja kumma kyllä. Majuri totteli ja antoi Ruusan rauhassa jyrsiä paistiaan. Seurasin tilannetta ikkunasta ja Majuri käyttäytyi täysin fiksusti ja toisen saalista kunnioittaen. 


Näin Linnapellon kissat! Punkkeja ei ole näkynyt, ei liioin sääskejäkään. Kissoilla on kissojen päivät. Päivät pitkät he kulkevat tuolla pelloilla ja komuavat puron reunoja.

Hyvää kesää kaikille kissaystäville! Toivovat Majuri ja Ruusa