On hoitoaika!
Majuri osaa antautua siihen parhaiten. Pitkän hyvän kesän ja macho-pyyntiretkien plus muiden tappeluiden jälkeen hän arvostaa taas lutkutuksia emännän vanhan paidan kanssa. Parasta se, jos joku käsi vähän rapsuttaa. Siihen hän nuolaisee pian kiitoksen. Lisää, lisää vain!
Toinen juttu, minkä Majuri on löytänyt aivan hurmaavan rentouttavana, on vauvan vanha hiusharja, jolla emäntä kuopii turkkia hankalistakin paikoista, kuten kainaloiden alta, vatsasta ja korvan taustoilta. AAAH! Mitä harja saakaan aikaan!
Ruusa ei siedä mokomaa harjaa! Hän tarttuu siihen hampaillaan ja alkaa leikkiä sillä. Häntä ei harjailla tuollaisilla tekniikan välineillä. Mutta kyllä hän sopivasti illalla hyppää selkäni taakse, kun kirjoitan koneellani ja puskee niskaani. Se on merkki, että tarttis vähän hoitoa. Syliin pitää ottaa ja kuoputtaa. Muuten hän hyppää tietokoneelle ja on siinä isona.
Syksyn saapuessa ihminenkin tarttee jo rauhaa ja hiljaisuutta, katsella kynttilän liekin lepatusta ja lukea hyvää kirjaa. Ja kun katsoo ympärille, löytyy monta hyvää asiaa arkipäivästäkin, jotka hoitavat mieltä ja kehoa. Kiitollisuus yksi niistä.
Luin jostakin, netistä, että Japanissa on tullut suosituksi ja jopa osoitettu työntekijöille katsella silloin tällöin hellyttäviä eläinvideoita. Niistä saa kuulemma lisäenergiaa ja hyvän olon tunteen. Niitä onkin ilmaantunut pilvin pimein esim. facebooksivustolle. Ja onhan ne hellyttäviä.
