keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kissoja riittää tällä planeetalla!

Uskon, että jo Suomessa on varmaan miljoonia kissoja, kun jo monilla blogiystävillänikin on useita, minullakin kaksi. Saatikka sitten maailmassa yhteensä! 

Tämä uskomus ei ihan pitänyt paikkaansa. Tutkin netistä (tässä). Maailmassa on enemmän kissoja kuin koiria. Suomessa kuitenkin koiria enemmän kuin kissoja (metsästäjien koiria?), Kissoja noin 600 000, koiria 630 000. Aika tasoissa. 

Entä kun katselemme kaikkia maapallolla olevia kissaeläimiä! Toinen toistaan kauniimpia!

Laitan tähän Uuden Vuoden Toivotukseksi kuvan mitä kauneimmasta kissaeläimestä, jolta Ruusa ja Majuri saivat jouluterveiset erään lukijavierailijan, Elinan, kautta.


Elina blogissaan (tässä) safarimatkallaan oli onnistunut bongaamaan kameraansa tämän kaunottaren aivan läheltä ja lähetti jouluterveiset Afrikasta. Hän lupasi laittaa kauniin kuvansa tähän.

Tämä kissojen kuningatar on niin kaunis, että eivät varmaan Ruusa ja Majurikaan pahastu, jos laitan tämän kuvan uuden vuoden tervehdykseeni ikään kuin heillekin. Ylhäästä sukupuusta kotikissamme ovat lähtöisin.

Kissathan aina vaihtavat nukkumapaikkaansa. Kun Ruusa on saanut nyt virallisen luvan hivuttautua päivisinkin poikani kamariin, sinne hän kaivaa tiensä vaikka väen väkisin  (kaksi ovea) ja siellä hän kai sitten odottaa Malena-tytärtä rakkaan nallensa haarojen välissä. 

Majuri on taas käyttänyt Ruusan poistumista hyväkseen ja on vallannut minun petini jalkopään. Siinä hän sitten nukkuu yönkin lämmittäen jalkojani, kunhan löydän tuolta raskaalta ruholta jaloilleni sijan peiton alla. On karhu-unien aika!! Emännälläkin! Ihanaa!


Kissat elävät omaa maailmaansa! Yritetään me hoitajatkin, kissan siivellä elävät,  parhaamme siinä rinnalla! Hyvää Uutta Vuotta 2016 ihanat kissablogien ja siinä sivussa muidenkin asioiden kirjoittajat. Hassua miten usein kulkevat yhdessä puutarha ja kissa! Yhtä hyvin kuin metsällä kulkeva mies ja koira! Näin ainakin omassa kylässäni.

Tässä vielä videokin tästä ihastuttavasta Afrikan kuningattaresta!


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Ruusan meinasi käydä köpelösti!

Vietin kissojeni kanssa vähän erilaisen joulun poissa kotoa ja tutulta pihamaalta ystäväni luona.

Eipä silti. Kissat olivat tottuneet tähänkin pihapiiriin, jossa he saavat vapaasti mennä sisään ja ulos, joten se on ollut mukavaa vaihtelua useinkin.

Heidän lempipaikkansa on siellä sauna, varsinkin jos sitä on lämmitetty. Silloin viihdytään lauteilla. Mutta siellä on myös LATTIALÄMMITYS!  Ja mikä sen mukavampaa.

Nyt he olivat saaneet jopa viltin sinne lauteille joulun kunniaksi.



Se että talossa on mukavia soppeja ja jopa tonttuja siellä täällä, on jo jouluna tutkimisen arvoinen
asia. Saati sitten pihapiiri, jossa on lymypaikkoja jahdata meheviä hiiriä. 

Lähtöaamuna siis päästettiin kissat vielä ulos. Majuri tulikin pian takaisin. Tutkimus- ja tyhjennyskierros oli tehty. Laukut olivat minullakin pakattuna.

Mutta Ruusaa ei näkynyt!! Pakkastakin alkoi jo olla lisää. Ruusa-neiti ei tykkää kylmästä. Etsimme ja kutsuimme sitä lähiympäristöstä. Ei näkynyt eikä kuulunut Ruusaa. Otettiin peli rummikuppikin taas esiin, jota pelattaessa Ruusaa odoteltiin. Syötiin lounas. Pelattiin toinen kierros peliä. Juotiin kahvit. Ruusaa ei näkynyt. Majuri nukkui sikeätä untaan saunan lämpimällä lattialla. 

Minua alkoi jo todella huolestuttaa. Oli suunniteltu, että ehdittäisiin tehdä automatka päivänvalossa. Lähdettiin taas tekemään kierros ulkona. Yritin katsella kaikki kissan tassun jäljet ja seurata niitä. Turhaan. Kutsuin ja huutelin ja katselin puiden latvoihinkin. Kiersin lähistöllä olevia pihoja (huvilapihoja). Ja kun tiesin, että eräs naapurusto oli käynyt katsomassa tilojaan, ja kissankin jäljet kiersi samaan tupaan, niin kurkistelin jopa ikkunoista. Ruusa on niin vikkelä ja peloton, että saattaa livahtaa vaikka johonkin sisälle. Mutta ikkunoissa ei näkynyt Ruusan naamaa.


Katselin jokirantaa virtaavan virran soljuessa, mutta rantajäältä ei löytynyt jälkiä. Ystäväni kiersi vähän toisaalla. Sitten hän huusi: -Ruusa on täällä mökin alla eikä pääse pois!

Hän oli kuullut surkean äänen erään huvilan lattian alta, jota kiersi ristikkopuut. Ruusa oli jostakin päässyt sinne alle, ehkä kaivamalla jotain paikkaa. Eikä hän sitten päässytkään sieltä pois. Ritilää raotettiin sen verran, että hän nyt kömpi sieltä ulos.

Kyllä hän juosta tepsutti naukuen minun syliini ja tärisi ihan kylmästä. Hän oli ollut lattian alla viitisen tuntia. Voi raukkaa! Kiitos korvaherkälle ystävälleni pelastuksesta!

Olen huomannut, että Ruusa aukoo ovia kaivamalla niitä auki, mutta ei osaa työntää mitään auki. Tässä varmaan syy, että Ruusa pääsi lattian alle, mutta  ei sitten päässytkään ulos.

Joulumatka sujui loppujen lopuksi hyvin! Matkan ajan kissat nukkuivat ihan kiltisti. Välillä kysyivät: Joko ollaan perillä? Tai: Minä en enää jaksa!

Toivottavasti Ruusa oppi työntämästä päätään joka paikkaan.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Ruusan ja Majurin joulutervehdys!


Täällä kissojen elämä on mennyt samaa rataa eikä kummempaa ole sattunut. Paitsi Majuri on nykyään ängennyt Ruusan tapaan jalkopäihini nukkumaan. Kyllä jalat pysyvät lämpiminä, mutta Majuri on niin raskas, ettei jaloille löydy aina hyvää paikkaa. 
Samoin on hän ängennyt myös pikku Malenan viereen aina kun hän täällä vierailee. Mutta siihen mahtuvat kyllä molemmat. 

Luntakin on ollut mukavasti ja pihalla näkyy kyllä paikat, missä ovat temunneet. Suurempien eläinten jälkiä ei ole näkynyt, onneksi. Paitsi että kerran havahduin iltayöstä, kun huuhkaja huhuili aivan lähellä. Kissatkin nostivat kaulaansa ja höristelivät korviaan. Kerroin tästä suuresta linnusta ja kuinka vaarallinen se on, kun se tarttuu kynsillä niskaa ja vie. Toivottavasti sillä riittää myyriä ja hiiriä.

Mutta usein he tyytyvät katselemaan ikkunasta tuota pihamaisemaa maaten työpöytäni tyynyllä. Vielä mahtuvat siihen molemmat. Siinä tuo yhteinen pesukin usein sujuu.





Mukavaa joulua kaikille blogikissoille ja niiden ystäville! toivottavat Ruusa, Majuri ja emäntänsä.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Majurille maja!

Niin ainakin Majuri luuli, kun pikku neidit täällä alkoivat rakentamaan majaa. Siihenhän raahattiin talon tuolit, kaikki tyynyt ja viltit, huivitkin tarvittiin ja vaikka mitä. Ruusutarhakin oli tehnyt ruusuista huiveista ja tarjottimista.

Kun tytöt sitä aikansa asustivat ja hiljentyivät muihin tehtäviin, oli kissojen vuoro. Ruusa kävi ympäristön nuuskimassa, mutta siirtyi, kun Majuri tuli siihen ISONA JA MAHTIPONTISENA.
Hän asettui oitis ihan keskelle sitä asumaan. Kas, ovat tehneet minulle oman majan! Aika hieno!


Tytöt ihastuivat. Hei, Majuri tykkää meidän majasta. Saa se siinä asua. Tytöt kävivät laittamassa yhden liinan Majurille peitoksi ja Majuri oli tyytyväinen.


Näin kävi. En raskinut purkaa majaa yöksikään. Majuri nukkui siinä makoisat unet. Seuraavana päivänäkin käveli siihen ruokakupilta, kierteli ja kaarteli, nuuski ja ihmetteli. Maja oli kadonnut. Voihan nenä!

Tässä kyllä mennään jo vähän liiallisuuksiin!!!


torstai 26. marraskuuta 2015

Ollaanko kotona vai mennäänkö taas?

Täytyy olla jonkinlaista kiinnostusta kissojen sielunelämää kohtaan, kun viitsin niitä seurailla ja ihmetellä. Näin taitaa olla useallakin kissaihmisellä. Kuten myös koirien kanssa varmaan.

Minä olin pari yötä poissa, eräillä synttäreillä vähän kauempana. Nyt otin sisälle kuitenkin heikkalaatikon. Kissat saisivat olla sisällä yöt. Naapuri kävi päästämässä heidät ulos ja sisään ja antamassa heille ruokaa. Hiekkalaatikko oli käyttämättä. Niin ovat tottuneet odottamaan ulos pääsyä.

Kaikki oli sujunut hyvin. Ja kissat juoksivat autotalliin perässäni, kun ajoin kotiin. Olivat ilosia tulostani. Toki heille kerroin lähdöstäni jo ennen matkaa. Ruusa kuunteli vähän korvat luimussa ja potkaisi kerran hiekkalaatikooa. Majuri tapansa mukaan tuijotti minua pitkään suurilla silmillään hyvin kysyvästi.

Entäs nyt?! Nyt he ovat testanneet minua. Pysyyköhän tuo emäntä nyt kotona vai lähteekö se taas jonnekin? Mites sellaista testataan?

Tällä tavalla: Kissat tahtovat ulos ja pian koputtelevat tassuillaan oven takan sisään. Ei he nälissään sisään tule. Ehkä halauksen ja huomatuksi tulemisen tarpeessa kylläkin. Ja taas mennään ulos. Ja taas tullaan sisään. Oven saranat siinä kuluvat. Näin tehtiin koko eilinen päivä ja vielä aamullakin. Nyt vasta kissat ovat rauhoittuneet ja nukkuvat tahollansa. 

Nauratti tuo homma. - Joopa joo. Kotona ollaan. Ja te voitte taas tehdä mitä haluatte, mennä ulos ja tulla sisään vaikka sata kertaa päivässä, sanoin kissoille! 

Kissat vilkaisivat minuun aika ovelasti. Otin pari kuvaa Majurista.

Onkohan se emäntä kotona tosiaan?

Pääsisiköhän käymään ulkona?
Minä täällä taas!

Onhan tuo laukku jo kuitenkin purettu.

Jospa kävisin vähän ulkona
Tuolla se emäntä istuu kutimensa kanssa. Minä täällä!!!

Olehan hyvä, Majuri, mutta eikös tämä ole jo vähän minun kiusaamista.

Ei kai se emäntä jo suuttunut. 

Voishan se emäntä tehdä meille tähän ihan oman luukun.
Mutta kai se on jo uskottava, että emäntä on kotona.
Nyt kyllä tarttis ihan vain käydä pissalla.








lauantai 21. marraskuuta 2015

Kissan matokuuri

Kaikenlaista kissa-asiaa tässä purkanut. Vielä on yksi. Se viheliäinen matokuuri!

Annoin jo aikaisemmin Majurille Mirrixiä, jonka hän huomaamattaan nieli. Sen mustassa turkissa kun näkyy niin selvästi nuo tihulaiset, pienet valkoiset madot (muistuttavat valkoista riisiä, kissanheisimadon jaokkeita). Minusta tuntui, että ne loppuivat. Tai ei ehkä sittenkään.

Juttelin apteekissa noista. Farmaseutti meinasi, ettei Mirrix oikein riitä ulkokissoille. Pitää olla vahvempaa. Ok. Olen ennenkin sellaisia antanut, taisi olla Alixur viimeksi. Nyt päädyin kertalääkkeeseen Drontal vet. Lääkitys kun olisi päivässä selvä. Varmuuden vuoksi ostin toisenkin paketin, näin neuvottiin. Viikon päästä uudelleen.

Kun he tulivat aamulenkiltään monen tunnin päästä, päättelin, että ovat tosi nälkäisiä. Niihin annoksiin haarukalla jauhoin tämän Drontal-tapletin ja sekoitin hyvin ruokaan sitä entisestään hienontaen.

Kun kissat saivat sen annoksen nokkansa alle, oli vain yksi nuuskaisu, Majuri maistoi ja käveli pois. Ruusa nakkasi tassuaan ja sen selkälihakset värisi. Hän katseli minua ihmeissään, että mitä tuo emäntä nyt heille syöttää; myrkkyä?

Kyllähän minä selitin ihan rehellisesti, mitä varten siinä on outo haju ja mitä se on. Ei auttanut.

Molemmat kissat halusivat ulos.

Parin tunnin päästä he tulivat takaisin ja puolijuoksua menivät ruokakupille. Nähtävästi myyräpyynti ei oikein onnistanut. Näyttivät olevan nälkäisiä. Jopa nyt?

Eikä mitä. Majuri vähän maistoi, Ruusa nuuskasi.



Minä olin siinä välissä käynyt kaupungilla ja salaojatalkoon vuoksi ostin itselleni kiireisen ihmisen muonaa, kananrintaa. Huomasin, että Ruusa oli tuolilla sen paperia nuuskimassa. Hyppäsi jopa pöydälle, mitä kissani eivät tavallisesti tee. Siis Ruusa oli tosissaan nälkäinen. Mutta lääkeruoka ei maistunut.


Annoin säälistä heille matoryypyt (punaista luomumaitoa). Ja kyllä he litkivätkin, jälleen vuorotellen, kuten heillä on tapana.


Kun muuta ruokaa ei tippunut, Ruusa varsinkin näytti minulle närkästyksensä. Hän istui selin minuun ja oli korvat luimussa. Jälleen selitin, että muuta ei tipu.


Loppujen lopuksi siinä kävi niin, että Ruusa söi annoksensa, pitkin hampain ja meni nukkumaan.
Mutta Majuri tollotti minua kysyvästi, kuunteli kyllä, kun taas selitin asiaa ja sitä kuinka lääke on ennenkin hänet parantanut. Majuri vain katseli minua vähän sen näköisenä, että 'eikö tuo ihminen ymmärrä'. Minähän olen jo kiltisti yhden kuurin syönyt. Se riittää.



Olisikohan noin? Ei hänen turkissaan ole mokomia valkoisia ötököitä näkynyt. Mistä me tiedämme kissojen maailmaa? Eikä tuo paksukainen näytä kyllä niistä kärsivän, on painava, pullea ja kiiltäväkarvainen. Lihaksiahan se vain on (öhöm), hän sanoisi. Mutta olen kyllä häntä vähän lihavaksi nimittänyt. Mutta jos minä annna liian vähän ruokaa, hän vipeltää naapurin navettaan omille apajilleen.

Niinhän siinä kävi, että Majurille piti antaa periksi. Nakkasin hänen ruokansa 'solokkuun' ja annoin ihan puhtaan lautasen. Kylläpä hän kehräsi hyvästi ja kyhnytti jalkojani.

Mitenkähän muilla toimii tuo matolääkitys? Mitä teen, kun tuo lääkitys pitäisi uusia?




Ruusa hullaantui leikkimään oravaa!

Taas oli ihmettelemistä kissoilla, kun ulos nokkansa aamulla pistivät. Lunta! Jopa 20 cm! Ehei! Ei tassua paljon kasteltu. Livahtivat eteisen lattian alle.

Mutta odotapa, kun emäntä tuli ulos kolaamaan polkuja. Riemu repesi, kun he hyppelivät lumikokkareiden kanssa! Tuttua kaikille kissaihmisille?

Ruusan piti riemusta puuhunkin kiivetä. Silloin viimeistään kaivoin kameran taskustani, Sillä näin mitä Ruusa halusi minulle näyttää. Hän kun oli katsellut tarkasti oravaa ja oppinut jotakin.

Noh! Tämä oli arvelua. Kyllähän kissa osaa vaikka mitä. Ilman opettajiakin.

Nytpäs näytän emännälle yhden tempun.

Yksi, kaksi, koooolme!

Emäntäkin säikähti niin, että kamera käsissä liikahti!

Täällä ollaaan! Näkikö emäntä. Vähän se hirvitti (häntä paksuna)!
Mikään ei voi estää hyppivää kissaa! Tässä se on testattu! Yli 190 cm!



torstai 19. marraskuuta 2015

Kissa ja sauna


Kun vierailen Oulussa, se on aina mukavaa piristystä kissoille. Näin kuvittelen. Kissat voivat tietenkin olla eri mieltä. Reilun tunnin ajomatka ei kuitenkaan aina ole yhtä mukava. Viimeisimmällä matkalla Majuri suorastaan ulvahti takapenkiltä korissaan. Ruusa istua killitti viereisellä penkilläni edessä. Tämä johtunee varmasti siitä, että olen ostanut Ruusalle oman kuljetuskorin ja Majuri saa asustaa vanhassa isossa. Uskon, että Majuri oli aika loukkaantunut jäätyään sinne yksin ja vieläpä takapenkille, koska mitään muuta tarvetta ulvahduksiin hänellä ei ollut.

Joka tapauksessa otan ne joskus mukaan ihan senkin vuoksi, etteivät unohda autokyytiä. Tosin Ruusa tulee minua usein vastaan postilaatikolle, jonka ääreen auton kanssa pysähdyn kaupungista tullessa. Silloin nappaan Ruusan kyytiin kotiportille asti. Viimeksi kun tulin autolla kotiin, hyppäsi Ruusa autoon ihan itse sitä lähemmin taas tutkimaan. Hyvä että pois sen sieltä sain. Joskus sille käy vielä köpelösti, jos erehtyy kyytiin minun huomaamattani.

Yleensä Oulusta tullessa päästän kissat pois koreistaan Tuomiojantien mutkassa. Sekin sen vuoksi, että he saavat tutkia autoa ja samalla katsella ikkunasta. Aluksi he tuppaantuivat syliini, mutta kun komensin heidät vihaisesti takapenkille, ovatkin he pysyneet siellä. Varsinkin Ruusa on jo ihastunut takaikkunalla köllöttelyyn maisemia katsellen. Mutta Majuri on rauhattomampi.

Kuten olemme varmaan kaikki oppineet, kissa ei koskaan nuku ihan yhdessä paikassa. Mutta vieraillessaan Ruusa tietää varman hyvän paikan, jossa hän saa olla rauhassa. Ja se on sauna. Varsinkin kun sitä on vasta lämmitetty, niin onpas lököset olot! Usein laitammekin sille jonkin liinan nukkuma-alustaksi, mutta arvanneehan se. Kissa asettuu siihen mihin haluaa.

Meillä oli ennen Iita-kissa, joka tykästyi saunaan, istui muiden kanssa jopa lauteilla eikä kavahtanut edes löylyjä. Viimeistään löylyjen lyönnissä muut kissat ovat livahtaneet saunasta hädissään pois. Mutta Iita nautiskeli siinä missä mekin! Taisi luitakin jo kolottaa. Hän kun eli yli 20-vuotiaaksi.

Uteliaisuuttaan Ruusa ja Majurikin työntävät nokkansa joskus saunaan ja kiipeävät jopa lauteille, mutta pian livahtavat pois. Saunan ovessa on alhaalla aukko, josta juuri ja juuri mahtuvat ulos. Hauskinta onkin seurata, miten siitä Majuri selviää. Nippanappa, kun oikein littanaksi hivuttautuu. Nykyään hän ei saunaan asti tulekaan. Nauravat hänelle, ylhäiselle kollille!

Olisi mukava lukea muiden kissojen saunakokemuksia! 

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kissojeni tapatottumukset

Olen varmaan ennenkin tästä kirjoitellut, mutta kerrataanpas vähäsen. Onhan kissani pärjänneet minun kanssani jo neljättä vuotta. Kaikenlaista on sattunut, mutta hengissä ja hyvin voipina ollaan.

En ole opiskellut kissojen ruokailuajoista enkä ravinteista. Huh, sitäkin oppia on paljon.

Mutta niinhän se äidin osakin menee, vaistonvaraisesti. Kun jokainen lapsi on yksilö. Jokainen kissakin on yksilö. Hyönteistieteilijät löytävät hyönteisestäkin yksilön!

Sen ymmärsin, kun navetasta lämpimään lehmimaitoon tottuneet pennut hain luokseni, että pyysin purkillisen sieltä maitoa mukaan. Tuntevat olonsa kotosammaksi. Olin onnessani kun löysin kaupastakin 'luomumaitoa', ihan punaista sellaista. Kissat hyväksyivät senkin  ja osaavat pyytää sitäkin. Kulkevat jääkaapin ja minun väliä ja osaavat kertoa asiasta. Usein pistän kuumaa vettä pohjalle ja sitten maitoa. Hyvin kelpaa, eikä ole niin rasvasta. Itse käytän sitä kahvin sekaan ja pullien paistoon. Itsellekin laktoosihäiriöiselle on hyvää, ei aiheuta vatsankiehumisia. Joskus kun annoin kissoille sinistä maitoa, he olivat heti ripulilla. Tästä voi oppia jotakin.

Se on jännä miten kissa osaa pyytää haluamansa. Kun hän haluaa kissanruokaa, hän tulee hakemaan naukasulla ja menee lautasensa luo. Jos maitoa, hän kiehnää jääkaapin edessä. Jos ulos, hän tepsuttaa ovelle ja katsoo välillä, ymmärsikö emäntä. Joskus mennään toisellekin ovelle. Tai kolmannelle. 

Kesäisinhän kissat ovat melkein ulkona, nukkuvat terassilla tai kahvilassa. Yöt, varsinkin Ruusa, on oppinut nukkumaan jalkopäissäni, siis sisällä. Majuri vahtii taloa vieläkin terassilla. Mutta kun yö menee pakkasen puolelle, Hakkaa tassullaan terassin ovea ja  hiipsii mielellään sisään.

Olen sallinut heille kaiken tämän. Saavat mennä ulos ja sisään kuten tahtovat. Vain jos lähden jossakin käymään ja olen pitemmän ajan poissa, nostan heidät ulos. He kuulevat auton äänestä, että emäntä lähti. Myös kuulevat auton äänestä, että emäntä tuli ja tulevat autotallilla vastaan.

Mutta se ruokailu. Oikeastaan olen antanut heille ruokaa, kun ovat sitä pyytäneet. Usein kun he tulevat sisälle, vaikkapa myyräjahdista, vatsa siis pullollaan, he odottavat että annan heille pussiruokaa. Vähän niin kuin jälkkäriksi, kiitokseksi! Ja sitten osa ruoasta jää lautaselle kuivumaan. Kummasti he ymmärtävät sitten, kun tahtovat lisää. Tuoretta sellaista. Olenkin vienyt heidät lautasen eteen ja koputtanut siinä sormeani. - Ei mitään ennen kuin lautaset ovat tyhjiä! Usein he ymmärtävät yskän, eivät aina. Kun kaikki kissanruokakaan ei ole mieluista. Mokomat nyrpistelijät! Olen kyllä sitten muistanut heitä kehuakin, kun lautanen on puhtaaksi nuoltu. Vaikka harmillisen usein saan sitten laittaa niitä lautasia likomaan. Alla olevissa kuvissa hiukan kehonkieltä.

No! Eikö sitä ruokaa jo kuulu!

Kyllä tämä kissanelämä on ilkeää anelemista!


Ja mikä pahinta! Majurilla on tapana ottaa lautaselta lihaklöntti lattialle ja syödä se siinä. Lihaliemestä jää inhottavat läikät lattiaan, jotka eivät lähde kuin liottamalla, jos en ehdi heti sitä pois pyyhkimään. Ruusa syö kiltisti lautaselta, usein  vieläkin jopa niin, että noukkii käpälällä isomman lihapalan suuhunsa kuin haarukalla söisi. Ei viikset sotkeudu liemessä. Hieno neiti kun on!

Tällaisia tapoja ei sitten saakaan helposti pois, kun ne kasvaa kissalla kiinni! Varokaa siis kissankasvattajat! Hankaliin juttuihin pitää tarttua heti!

Tosin tuntuu, että he syövät ihan kamalasti. Matokuurinkin jälkeen. Ulkoilma ja kulku pelloilla antaa suuren ruokahalun. Rahaa kuluu kissanruokaan ja ne paketit ja purkit ovat usein raskaita kantaa. Ja olen havainnut, että suuri on hintaero. Lidlistä saan kaikkein edullisemmin, joten olen usein sieltä hakenutkin sitten kassillisen. Siwassa on kallein kissanruoka. 

Miten ne kissat ennen tulivat toimeen? Eihän niille mitään erityistä ruokaa ostettu. Kelpasi perunan kuoretkin!

Kun teen usein illalla yömyöhään toimiani, kissat ovat huomanneet, että kun minäkin otan pienen yöpalan, se kuuluu heillekin. Kyllä he älyävät liian paljon!! Siitä kiukustun, kun tulevat häiritsemään työtäni. 

Jos siis emännällä ovat huonot tavat, niin ovat kissoillakin. Ketä silloin syyttää!

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kissojen loukkaavaisuus - herkkä Majurini

Majuri on aivan liian herkkä kissa. Se on myös aivan ihmeellisen kiltti, nöyrä ja sopeutuvainen. Ruoka-asioissa se on melkein kuin koira. Ja oikea kulinaristi. En aina tiedä mitä sen kanssa teen.

Majuri vaistoaa asioita. Hän tietää, että Ruusaa ei sovi häiritä, vaikka hän onkin vallannut vuorostaan Majurin nukkumispaikan. Puolestaan Majuri kyllä vuorostaan  valloittaa Ruusan nukkumispaikat, jos ei Ruusa ole paikalla. Edelleen he joskus nukkuvat vierekkäinkin, tosin harvemmin. Edelleen he sopuisasti syövät jopa samalta kupilta. Varsinkin maitokuppi on se, jossa otetaan vuorotellen 10 kielellistä ja vaihdetaan.

Ja Majuri vaistoaa, milloin minulla on jotakin oikein tärkeätä koneella. Hän makaa vieressä ja odottaa. Ehkä hän ymmärtää sanan 'odota'.

Mutta kyllä minua vähän surettaa Majurin ruokatottumukset. Hänhän söisi koko ajan!!! Kun itse syön, ja hän sattuu olemaan sisätiloissa, istuu pian edessäni kuolaava suurisilmäinen eläin katsomassa minua rukoilevasti. Siis kuin koira! Onneksi hän istuu hiljaa ja odottaa, ei nau'u, eikä tartu kynsillään sääreeni, kuten muuten, jos en tarpeeksi huomaa häntä, kun hän tahtoo OMAA ruokaansa. Hän ymmärtää, että nyt on edessä hmisen muona, jotain parempaa. Siinä pitää olla aivan erityisen kuuliainen ja odottavassa asemassa. Turkanen! Olenhan usein antanut hänelle palasen makkaraa, juustoa, pullaa, chipsiä, popcornia, homejuustoa ja pähkinöitä. Kaikki katoaa alta aikayksikön Majurin suuhun, ja kohta taas killottaa edessäni anovin katsein. OLEN KASVATTANUT KISSAANI VÄÄRIN! Olen joskus lukenut, että kissa tietää minkä  verran syödä, koira ei.




Tässä yksi ele loukkaantumisesta, kun selkä on käännetty.

Majuri on oppinut, että kun oikein intensiivisesti katsoo, voi saada jotakin todella hyvää, parempaa kuin kissan ruoka. Joskus työnnän hänet ulos, kun en  voi kestää sitä katsetta. Silloin hän on eri toten loukkaantunut. Saattaa olla, että ei tulekaan sisään pitkään aikaan. Kissaani ei työnnetä ulos. Hän kun haluaa itse päättää milloin on ulkona, milloin sisällä.

Viime yönä tein myöhään koneella töitä, kun Majuri tuli siihen naukumaan. Hän tahtoi yölläkin ruokaa!! Kun naukuminen ei auta, hän iskee kyntensä sääreeni, eli tulee tosi liki. Potkasin hänet pois. Hän läsähti matolle odottamaan. Ja kohta tuli uudelleen. Silloin korotin ääntäni ja huusin, että ei ole tarkoitus syödä yöllä!! Kissa hävisi. Mutta kohta tuli luokseni aika äkäisellä naukasulla. Lähdin hänen jälkeensä. Nyt hän oli menossa ulos. Korvat luimussa hän meni edelläni ovelle, eikä hyvästellyt minua, kun oven avasin. Sinne  jäi!

Hän mössötti minulle! Ihan selvästi. Aamullakaan hän ei tullut pitkään aikaan. Ja kun hän tuli, hän vähän ylpeän näköisenä käveli ruokakupilleen. Kun otin hänet syliini aamutervehdykseksi, kuten yleensä joka aamu, hän vain käänsi päänsä pois. Ei kehrännyt kuten yleensä.

Siis voiko kissa loukkaantua tosiaan tuollaisesta!?

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kissa ja lapsi

Kuinka hyvää tekee jokaiselle lapselle oppia tuntemaan jokin eläin ja oppia ymmärtämään niiden tunteita ja älykkyyttä. Tällöin he oppivat kunnioittamaan kaikkia muitakin eläimiä. Allergisillekin lapsille on hyvä nähdä esim. kaloja tai hoitaa kilpikonnaa. 

Majurini, leikattu kollikissa on mukavuuden haluinen ja varauksellinen. Hän luikkii aina vähän piiloon, kun näkee lapsia tai outoja ihmisiä. Ruusa toisenlaisena luonteena tulee aina tervehtimään kahvilavieraitakin ja ilmestyy mukaan lasten leikkeihin.

Pieni pojantyttäreni on alusta asti seurannut vähän sivusta hiljaa kissojen hommia. Hän ei ole törmyyttänyt suoraan niiden luo huudellen ja sylissä niitä riepottanut, ei vieläkään. Niinpä hän on saanut esim. Ruusan varauksettoman rakkauden. Ruusa on aina etsiytynyt hänen seuraansa. 



Nyt pojantyttäreni on viisi vuotta ja hänen täällä yöpyessä olemme vihdoin sallineet, että Ruusa saa nukkua yöt hänen vieressään samassa vuoteessa. Ensin hänet kannettiin aina sieltä pois, koska isä oireilee ja pikkuinenkin on vähän aristellut. Nyt kun Malena oli täällä taas viikon, Ruusa oli mielissään.

Niinpä Ruusa ja Malena ovat erottamattomat. Kun viikon nukuin samassa huoneessa Malenan kanssa, tosin eri vuoteessa, oli mielenkiintoista seurata näiden kahden ystävyyttä. Malenan on vähän vaikea nukahtaa, mutta hän tykkää kuunnella Ruusan kehräystä. Se rauhoittaa. Malena on myös rauhaton nukkuessaan, potkii ja pyörii ja on isossa sängyssä milloin mitenkin päin. Olen seurannut, jos Ruusa jo kyllästyisi hänen liikkumiseensa. Ei ollenkaan. Jos potkivat jalat häiritsevät Ruusaa, hän vain etsii toisen paikan, mutta ei jätä Malenaa. Huomaan, että välillä Ruusa käy nuuskimassa Malenaa, mutta ei kuitenkaan mene ihan pään viereen nukkumaan, kuten se minulla tekee. Ei vielä.

Miksi Ruusa sitten siirtyy minun vierestäni muualle, kun vähän kääntelen kylkeä? Ihmettelen vaan.

Eläin ymmärtää lasta aivan erityisellä tavalla.

Kuten tälläkin videolla!


tiistai 20. lokakuuta 2015

Villikissa loukolla vangittu!

Raskain sydämin olen seurannut viikon tapahtumia. Jättää talveksi kuljeksiva kissa-raukka ei ole hyvä juttu. Kukaan meidän perukan väestä ei sitä halunnut itsellekään, jos kesyyntyminen olisikin onnistunut talven tultua. Monessa talossa on jo kissa. Joten jotain oli jo tehtävä.


Päätimme naapureiden kanssa, että lainataan Löytöeläinkodilta kissanloukko. Ensin suunnittelimme, että surutta lopetamme tuon taloja kiertelevän hylätyn kissaraukan, ettei se jää talveksi palelemaan. Sehän oli jo vähän villiintynytkin. Sitten löytöeläinkodin hoitaja katseli minua hyvin pitkään ja tuumasi: - Jospa antaisimme kissalle uuden mahdollisuuden. Toisit sen tänne.

Se oli kauniisti sanottu. Löytöeläinkoti hoitaisi kissan ja katsoisi mitä siitä tulisi. Veisi sitä lääkärille ja hoitaisi kuntoon. Suuri helpotuksen huokaus minulta pääsi. - Totta kai!


Homma ei ollutkaan ihan helppo. Sillä viikolla oli pakkasyöt, joten houkutteleva ruoka jäätyi aina loukon perällä. Kissa ei varmaankaan sitä haistanut. Näin luulin. Samalla pelkäsin, että loukkuun menevätkin omat kissat, tai jokin muu, peräti kettu! Näin luulin. Kävin yölläkin sitä katsastamassa. Ei menneet omat kissat, ei villikissa, eikä muukaan eläin, ehkä hiiri oli jyrsinyt jäätynyttä ruokaa, eikä loukku sulkeutunut hiiren painosta. Vaihdoin väliin ruoan loukon kuppiosaan.

Kissat kiersivät loukun kuin kissa kuumaa puuroa. Aavistivatko he mikä se oli? Kulkukissa istui joskus uhmakkaasti taloni portaiden edessä tuimasti minuun katsoen. Omat kissat tutkivat kyllä korin, kun sen toin. Kerroin, että se ei ole heitä varten. Sillä otetaan kiinni heidän kiusahenki, se harmaja kulkurikissa.

Viikko meni, eikä mitään tapahtunut. Pidin tauon koko korin kanssa ja mietin mitä tehdä. En ollut onnistunut saamaan kaupasta silakkaa, joka voisi olla se vastustamaton herkku.

Sitten tuli naapuri käymään. Hän olikin suureksi avuksi!

Hän kertoi, että kissa on alkanut kosiskella häntä. Hän on antanut sille ruokaa silloin tällöin, maitokupillisenkin, jonka se on litkinyt heti. Nälkäinen se on ollut. Kun kissa huomasi, mistä saisi ruokaa helposti, se oli jopa kyhnyttänyt naapurin jalkoja. Kissa ei ole tyhmä. Se tietää, että talvi on tulossa. Naapuri kertoi, että hän on jopa saanut rapsuttaa sitä. Mutta ei hän voi tuota kissaa kotiinsa ottaa. - Sehän tarvitsisi hoitoa päivät pitkät, että taas kesyyntyisi. Eikä hän voisi sitä yksin jättää hetkeksikään.

Samalla hetkellä asiaa ihmetellessämme ilmestyi kulkurikissakin äkkiä pihaan. Laitettiin kori kuntoon. Nyt tehtiinkin niin, että naapuri houkutteli kissan ruokakupilla lähelle koria ja yksinkertaisesti työnsi kissan koriin ja sulki sen. Siellä se kyyhötti nyt ihmeissään.


Ihme ja kumma. Kissa ei joutunutkaan panikkiin. Se tutki häkin kierrellen sen sisältä ja kun huomasi, että mistään ei pääse ulos, se alkoi anoa armoa surkealla äänellä. Yö oli käsillä, joten en voinut lähteä sitä heti mihinkään viemäänkään. Peitimme korin kankailla, jotta sisään ei suoraan sataisi ja tekisi kissan olon vähän turvallisemmaksi. Vain edestä jätimme sille katselutilaa.


Sinne se jäi yöksi makaamaan ja suremaan vapautensa menetystä. Ihan rauhallisesti. Kun vieressä kävin ja yritin antaa hänelle ruokaa. Hän ei sitä huolinut, naukui vain surkeasti.

Uskon, että kissa nukkui yön ilman paniikkia. Aamulla ilmoitin Löytöeläinkodille, että pian tuon kissan sinne. Nostimme sen poikani kanssa auton takapenkille muovin päälle ja lähdin ajamaan 20 minuutin matkan. Edelleen kissa oli rauhallinen. Aivan kuin se olisi ollut ennenkin auton kyydissä ja varmaan olikin.

Matkalla minua nauratti Ruusan ilme, kun hän katseli kissan nostamista autoon ja sen surullista itkua. Ruusalla oli silmät suurina, korvat luimussa takana ja keho jännittynyt. En sellaista ilmettä ennen ole hänellä nähnyt. Se oli yhtä aikaa pelokas, jännittynyt ja ihmeissään. Kamera ei ollut käsilläni tuolloin.

Perillä Löytöeläinkodin (jossa on vain kissoja) hoitaja otti helposti vastaan kissan koreineen, eikä kissa vastustellut, ei yrittänyt kynsiä tai purra. Korista se päästettiin sitten omaan häkkiinsä, jossa sillä on makuusija, ruokakuppi ja hiekkalaatikko, jopa oma hylly, missä se voi kiipeillä. 

Kissa oli kaukana siitä pöyhkeästä uljaasta kiusahengestä, joka taloani ja kissojani on kierrellyt. Nyt se oli alistunut, surullinen ja hyvin onneton. 



Vähän minua itketti. Yritin jutella kissalle rauhallisesti, kuten olin koko automatkan jutellut.

Sanoin, että tulemme pojantyttären kanssa häntä pian tapaamaan. Kissa sai nimekseen Kulkuri.

Tällaista on kissanloukolla pyydystäminen. Meillä se onnistui vihdoinkin. Naapurin ansiosta! Kiitos hänelle! Kissa on nyt turvassa kylmältä, petoeläimiltä ja sillä on joka päivä tuoretta ruokaa. Toivon, että se rauhottuu ja voisi löytää vaikka uuden kodin. Se on komea kissa.


maanantai 5. lokakuuta 2015

Kumpi voittaa tappelussa?

Kun kissani olivat pieniä, se oli yleensä Ruusa, joka kiusasi veljeään. Usein silloin luikki Majuri piiloon villiltä siskoltaan.

Entäs nyt? Eikö Ruusa ole vielä oppinut, ettei veljeä saa härnätä!




Mihin se Ruusa livahti?
Enhän minäkään nyt ihan tosissaan. Mutta mitäs härnäsit.
Ei se koskaan ihan näin pahaksi mene!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Mitähän se tämmöinen meinaa?

Jo pari viikkoa sitten kissat olivat vähän hämillään tällaisesta tilanteesta. Iso näköala laitetaan piiloon! Ainakin vahtikissa Majurille, joka päivät nukkuu verannalla ja toisella silmällä seuraa pihamaata kaikkine liikkeineen. Laajasta oviaukosta ja ikkuna-aukoista hän näkee laajalle ja voi seurata kaikkea. 

Nyt sitten yhtäkkiä suljetaan ikkunat ja ovikin plexeillä. 


- Tämä on kylmän vuoksi ja ennen kaikkea teidän turvaksenne, kun lähden taas viikon reissulle. 

Silloin oli vielä niin lämmin, että kissat viihtyivät mainiosti ulkona ja verannalla, jonka oviaukkoon laitettiin rako vain kissoille kulkea. Verannalla on myös porras, jossa on kissan menevä aukko, joten ne ovat turvassa sielläkin, jos jokin ikävä yllättää.

Heillä oli niin mukava huolehtijakin, kun lähetti melkein päivittäin minulle kissoista kuvia. Hän kävi kerran päivässä niitä ruokkimassa ja rapsuttelemassa. Kulki yhden päivän niiden kanssa mustikassakin. Kissat olivat istuneet mättäällä ja odottaneet, milloin lähetään taas murkinalle. 

Kyllähän ne sitten olivatkin molemmat, siis Majurikin, pari yötä minun vieressäni nukkumassa ja kieppuivat ulkonakin jaloissa. Ihan hyvällä, eivät mököttäneet. He ovat oppineet luottamaan, että jos emäntä onkin välillä poissa, niin kyllä se takaisin tulee.


Luottamusta on siis puolin ja toisin. Minunkin on vain luotettava siihen, että kissat ovat oppineet varomaan kaikkea vaarallista, jos yleensä on tarkoitus, että saavat vapaana kulkea ja metsästellä.

Onneksi nämä sisarukset ovat sävyisiä toisiaan kohtaan, ei tuollaisia kuten kissat

tällä videolla. Huonosti kasvatettuja kissoja!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kissat katselivat kesää 2015 korvat luimussa!

Tämän vuoden kesä ei kissoille ollut oikein mieluisa. He vihaavat sadetta ja märkää! Ruusa pyörähti usein verannan portailta takaisin sisälle ja värisytti takatassuaan. Majuri oli uskaliaampi, piti joka aamu tuo ympäristö tarkistaa tai jäädä verannan tuolille vahtimaan tilannetta. Hän kesti märän turkinkin.

Ruusa on edelleenkin yrittänyt pitää seuraa kahvilavieraille, ja Majurin olen löytänyt tuon tuosta makoilemasta jollakin tuolilla. Vieraiden tullessa se on yleensä luikkinut rauhallisempaan paikkaan. 

Surullisinta kesässä on ollut tuo harmaja iso "Monni-kolli", joka on käynyt nuuskimassa melkeinpä päivittäin, jos löytyisi ruokaa ja saisi härnätä Ruusaa. Pari kertaa olen onnistunut viskaamaan vesiämpärin sen perään. Tuli ilmi, että talon väki on ollut paljon poissa, muuttanut kaupunkiin ja muutakin hyvin surullista talossa on tapahtunut. Joten kissa-raukka on jäänyt vähän hungingolle ilman hoitoa ja villiintynyt niin, että vanhojen omistajienkin on vaikea saada häntä enää kiinni. Kissa on saanutkin kiinniottoviestin ja mahdollisen lopettamisen, koska se on vaivaksi vähän joka paikassa. Kerran löysin sen keittiöstänikin kissojen ruokakupilta. Paniikissa kissa säntäili sinne tänne, enkä hoksannut laittaa oveja kiinni. Se pujahti ulos. Uskoisin, että se  voisi olla aika vaarallinen, jos sen kiinni saisikin.
Tästäkin näkee aika kauas.


Säälittää koko kissa-rukka. Nyt sitä kaikki jahtaavat. Majurilla on kova työ vahtia kotiaan ja suojella pikkuista siskoaan. Siksikin on vähän vaikea jättää kissoja oman onnensa nojaan nyt syöttämällä heitä jossakin avoimessa ulkorakennuksessa. Ruoka voi joutua ihan väärään suuhun.

Ja muutenkin. Eräs kyläläisistä lähetti yhteiseen google-groups-postiin viestin, että ilves on kylällä kiertelemässä. Ihan pihoillakin tavattu. Olen ottanut Majurinkin yöksi sisälle ja seurannut heitä tuossa pihamaalla. Uskoisin, että jo tuo kilkattava tuulikello pitää kuitenkin ilveksen vähän varuillaan. Ja pupujusseja on nähty aika paljon, joten eiköhän ilves löydä muutakin ruokaa.

Nyt elokuussa kissat ovat saaneet nautiskella kesästä. Usein ovat kuitenkin lähettyvillä, kun pihalla touhuan. Kun otan pihastani valokuvia, huomaan, että siellähän he aina jossakin mukana. Tässä muutamia kesäkuvia.
Kuten tiedossa, Majuri löytää ne parhaat nukkumapaikat. Tässä sammalsohvalla.

Jahas, tuli emäntäkin siihen. Saiskohan rapsutuksen?
Ja Ruusa aina yhtä valppaana ympäristöään tarkastellen.

Onkohan nyt turvallista liikkua?
Yleensa kissat keskustelemalla yrittävät estää tappelun. Kuten tässä. Mutta usein herään yöllä pahaan rääkäisyyn, ja silloin ei keskustelu ole tuottanut tulosta, vaan ovat kiinni toisissaan.