maanantai 27. huhtikuuta 2015

Koira kävi taas kylässä!

Helmut tuli kamalan innokkaana luoksemme kylään viikonlopuksi. Pikkuinen karvaturri juoksi ilosta ympyrää pihamaallani, välillä kävi puskemassa emännän jalkoja. Hän tykkäsi.

Kissat eivät kättä antaneet. 

Majuri esitti isännän elkeitä makaamalla aivan rauhassa terassin sohvalla tyynynsä päällä eikä juuri liikahtanut paikaltaan. Korvat välillä luimusivat, mutta karvat pysyivät tasaisina ja silmät ihmeen rauhallisina. Siinä hän katseli tämän ikiliikkujan touhuja vähän ylimielisenä. Touhutkoon toiset, kunhan eivät tule tyynylleni!

Ruusa taas on ikuinen utelias pikku neiti. Mihin se hännän viskoja katosikaan? Vuh, vuh, sanoi yhä Helmut häntää viskoen ja halusi tehdä tuttavuutta Ruusan kanssa. Leikitään! Juostaan kilpaa!

Joo. Ruusa juoksi kyllä, mutta kiipesi aina puuhun tietyssä vaiheessa. Sieltä hän katseli tuota ihanaa ikiliikkujaa, josta välillä tuli kyllä alas. Ja taas mentiin! 

Emäntä näytti taas viihtyvän Helmutin kanssa. Nakkeli palloa ja keppiä. Muuten minun pallo, tuumasi Ruusa. Näyttää kyllä siltä, että Ruusan tekisi mieli tulla leikkiin mukaan. 

Paras olla varman päälle kuitenkin.

Siinä se Ruusa katseli, kun Helmut touhusi emännän kanssa puutarhassa ja tutki joka ikisen lapion tekemän kolon, jos löytyisi vaikka se LUU. Ei löytynyt. 

Kuono ja tassut olivat kuitenkin niin pahasti mullassa, että pesuun joutui tämä vesseli, jota odotti ensimmäinen trimmaustunnit sinä päivänä.

Siis näissä kuvissa Helmut on vielä vauvan-pehmeissä karvoituksessaan.

Valitettavasti emme saaneet nähdä Helmutia 'pienemmässä koossa'. Ehkä Ruusakin olisi tuntenut olevansa jo vertainen.




Olipas mukava tavata Helmut!

Oliskohan Helmutista tullut nyt tämän näköinen 'vaari'?

torstai 23. huhtikuuta 2015

Miten kuvata kissaa?

Minua inhottaa käyttää salamaa kamerassani. Kissan silmät ovat aina turkoosit. Tottakai voisin hankkia kuvankäsittelyohjelman, mutta ei ole tullut vain sitä hankituksi. Pelkään vähän imurointiakin netissä. Jos teen jotakin väärin, menee ehkä kaikki sekaisin. Vaikka kuljenkin ATK-kurssilla, en voi käyttää siellä omaa konettani, johon saisin ohjeita. Sen sijaan olen oppinut käyttämään LINUXIA. 

Tietenkin voisin unelmoida paremmastakin kamerasta. Suorastaan kahdehdin noita ihania, tarkkoja kuvia, joissa kaikki värit ovat oikeita eikä käsi liikahtele. Rahareikiä on vain liian paljon. Tiedän kyllä, että ei hyvä kuvanottaja tarvitse hienoa kameraa, kun on silmää ja aikaa touhuta sen kanssa. Valokuvaus ei tosin ole ainoa harrastukseni. Yksi sivuseikka vain. 

Videoharrastuskin olisi mukavaa, mutta jotenkin pidän pysähtyneistä kuvista. Joskus olen onnistunut saamaankin ihan vänkiä kuvia, kun aika on otollinen tapahtuman ja valon suhteen.

Tässä esitän muutamia vääriä VALOkuvia. Huomaattehan, että valokuva-sanassa on 'valo'. Hyvä kuvaus siis vaatii oikean valon.

Salamakuva hetkellä, jolloin utelias Ruusa ei kerennyt levähyttää uteliaita silmiään auki. Tässä pitää huomata se, että myös päivänvaloa riitti. Sitä salama vähän pehmitti.
Nyt otin salaman pois kamerastani. Ikkunasta tulee sivuvaloa keskellä päivää sopivasti. Mutta tarkkuus vähän kärsii. Eikä vieläkään Ruusa reagoi hommiini. Olikohan yön ulkona ja ihan rättiväsynyt? 
Ruusa Hopeaposki
Majuri tässä ihan samaan aikaan, toisessa huoneessa sopivasti myös päiväunillaan. Tämä kuva on otettu salamalla.  Majuri nukkuu usein tässä oranssilla kankaalla päällystetyssä tuolissa, josta nyt olin kissantyynyn unohtanut pois. Silmät eivät häiritse tässäkään ja oranssi väri korostaa kissani mustaa silkkiturkkia. Kutsunkin häntä usein Silkkiturkiksi. Hänen turkkinsa tuntuu kädelle ihan erilaiselta kuin Ruusan.
Tässä olen ottanut salaman pois. Ja kas kummaa! Majurista tulikin aivan sininen. 

Näin voi narrata VALON vaikutus. Tässä ikkunasta tulee ihan sama valo, mutta tuolin noja on valoa vasten. 

Majuri jo vähän raottaa toista silmäänsä... Taisin häiritä.
Valokuvaaminen on jännää puuhaa! 

Tällainen löytyi Youtubesta, kun hain 'hyviä kissakuvia'. Ei nämäkään mielestäni kaikki ole hyviä. 



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kissojen elämää Turkissa


Ulkomailla matkustaneet ovat nähneet varmasti, kuinka vapaasti esimerkiksi kissat (kuten koiratkin) kulkevat lämpimissä maissa. Ne eivät kohtaa sellaista kylmyyttä kuin mitä sää on täällä. Ne kulkevat vapaasti, näyttävät olevan tyytyväisiä, nukkuvat siellä sun täällä eivätkä säiky vieraita. Kissat kulkevat vapaasti ympäriinsä päivällispöytien välissä, etsivät ruokaa ja syövät varmaan mitä heille tarjotaan. 

Epäilen kuitenkin, onko heillä vakituisia huoltajia. Mielestäni useimmat heistä näyttävät kurjilta. He ovat laihoja, turkki takussa, joskus jopa silmät rähmäisiä, vatsa pulleana, odottavina äiteinä. Yksi sellainen seurasi minua neljän tähden hotellissa baaripöydän ääreen, hyppäsi jopa syliini, katseli minua silmiin ja asettui siihen kehräten nukkumaan. Baarin hoitaja ei välittänyt siitä mitään. Totta kai silittelin kissaa ja jututin. Suloinen se oli. Mutta turkki likainen ja takkuinen. Ehkä jo vanha kissa.

Pesin toki käteni hyvin, kun saavuin huoneeseeni. Kuitenkin, jos tuo tapahtuisi Suomessa, sitä ei sallittaisi. Miksi tuo hygieniasuhde on niin eri tasolla eri maissa? Sen ymmärrän, että hienojen hotellienkin vaivana voi olla hiiret ja rotat. Kissat kyllä hoitavat sitä puolta. Ja haittaako, jos kissat kulkevat pöytien lomassa ja korjaavat pois pudonneet muruset? Ne todella kulkevat häiritsemättä, pelottomina kuin talon valtiattaret. Erään kahvilan ympärille niitä ilmestyi puoli tusinaa, eikä kukaan hätistellyt niitä pois. Eivät ne tosin tapelleet keskenäänkään. Ihmeellinen hyväksyntä ja jopa kunnioitus puolin jos toisinkin.

Olen kokenut senkin, Kreetalla ollessa, että kun asuntoni parvekkeen ovi oli auki, löysin vuoteeltani kissan sikeässä unessa eikä se ollenkaan hätkähtänyt tuloani. Myönnän kyllä, että omassa kahvila-aitassani vieras voi löytää kissan penkiltä nukkumasta, mutta onhan minulla koko pihamaa tilaa mennä istumaan. Yleensä ihmiset ilahtuvat kissan mukana olosta. Kun Ruusa pikkuisena meni erään asiakkaan syliin, ei hän olisi halunnut lähteä siitä mihinkään, niin onnellinen hän oli kissasta. Kuitenkin minulla on puolellani se, että tämä on kotikahvila ja siten ei terveysviranomaisillakaan ole siihen mitään sanomista. Voi kuitenkin olla, että jos kissani puree jotakin asiakasta, voin joutua maksamaan pureman lääkärikulut omistani tai ainakin vakuutuksen kautta. Huh, en voisi kuvitella sellaista. Usein lapset kissan löytäessään, varsinkin laiskan Majurin, rettuuttavat häntä aika hankalastikin, eikä kissa ole moksiskaan, vilkaisee vain minua kysyvästi.

Kahta asiaa en Turkissa tehnyt, mitä olisi pitänyt tehdä. En ottanut kuvia noista laihoista takkuisista kissoista. Enkä jutellut työntekijöiden kanssa kissojen olemassa olosta. Sitä vastoin otin kuvia noista hyvin voivan näköisistä hellityistä kissoista. Alla oleva kissa jututti kaikkia rannalla kävelijöitä. Se tyytyi pieneen rapsutukseen ja jatkoi matkaansa.


Ja tässä hienossa korissa makaava itse tyytyväisyys löytyi Antalyan vanhan kaupungin kapeilta kujilta yhden myyntikojun oven suusta ohikulkevia katsellen. Mukavat oltavat!



Eipä silti. Juuri Turkista on kotoisin uimisesta pitävä kissa nimeltä Turkish Van, aivan oma rotunsa ja jopa väitetään, että niistä tuli maailman ensimmäisiä kotikissoja. Niiden pääasiallinen väritys on valkoinen ja punainen. Ja sellaisia näkyikin paljon, ei tosin pitkäkarvaisina, kuten puhdasrotuinen Van. 

Ja uskokaa tai älkää! En nähnyt yhtään niin komeaa kissaa kuin Majurini on, enkä yhtä herkän suloista kuin on Ruusani!

Jos joku muu matkailija tietää näistä kissoista enemmän, olisi mukava kuulla.


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kissat tykkäävät heiluvista rimpsuista!

Muistan, kun kissani olivat vielä pieniä pentuja ja minulla ylläni rimpsuhelmainen hame. Kissat olivat myötäänsä noiden heiluvien hepeneiden kimpussa. Sain välillä kynsistä jalkaanikin.

Laitoin ystäväni vanhan häälahjaksi virkkaaman sängynpeitteen olohuoneen sohvalle vähän valaisemaan tummaa vihreätä siinä.

Siitäkös kissat ihastuivat!

Ruusa leikki monta päivää rimpsujen alla ja vieläkin toisinaan.


 




Majurin mielipaikka on nukkua noiden rimpsujen alla nykyään, mutta juuri kun menin hänen ihanaa selällään oloaan kuvaamaan, hän ehti jo pois.

Nytpäs tuli tuo ulospäästäjä tässä taas, tuumi Majuri ja asteli 'töms, töms...ovelle katsahtaen minua pyytävästi.

Ja paras paikka Majurilla usein onkin verannalla näköalapaikalla korituolin tyynyllä. 

Vahtii taloa.

KISSANI TÄYTTÄVÄTKIN PIAN 3 VUOTTA!

NELJÄ IHANAN MIELENKIITOISTA VUOTTA YHDESSÄ!

KIITOS YSTÄVÄNI!


Kyllä maalla on mukavaa!