Ruusa ja Majuri toivottavat Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Ruusa ja Majuri toivottavat kaikille kissa- ja koiraystävilleen ja lukijoilleen mukavaa aikaa vuodelle 2017!

Tähän he suhtautuvat itse aika keveästi herkkuruoasta haaveillen (ne silakat!) ja paljon nukkuen.

Kuten emäntänsäkin!

Kun otetaan rennosti vastaan uusi vuosi ja uusi kevät, tulee kesästä hyvä!!

Kiipeilijä-Ruusa ja linnun herkut!

Mikähän ihme pötkylä se oli, jonka linnuille ostin? Jotakin siinä mainittiin auringonkukkakakusta.

Innolla siihen ovat tarttuneet kaikki elävät tuolla pihapiirissä; pienet linnut kuten isotkin. Isot tarkoittavat tikkaa ja närhiä.

Nyt yksi aamu änkkäsin Ruusankin sen kimpussa. On ollut mukava katsella närhiä, miten se saa pötkystä jotakin, monenlaista asentoa silläkin. Ruusallakin oli omat temppunsa. Sehän oli kuin trapetsitaiteilija ikään.

Ei tämäkään ihan helppoa ollut. Äiti-kissa oli tosi huolissaan!

Löytyykö meille kaikille tilaa?

Majuri makaa yllensä aina Nicken-istuimella, kun minun pitäisi saada siinä selkää leputtaa. Majuri makaa pitkin pituuttaan keskellä sänkyäni, kun ajattelen ottaa päivätorkut. Korahtaa kuitenkin ihan tyytyväisenä, kun siirrän sitä ja kömmin sen viereen.

Mutta joskus tuntuu kumman ahtaalta. Kun kissat eivät tahdo mahtua yhdessäkään aina nukkumaan.

Majuri: - Mitä tuo muori tuossa potkii?

Ruusa: - Menis jo tuo toinen tuosta.

Ruusa! Miten luulet minun pääni tuohon mahtuvan?! Siis näin löydän itseni joskus yöllä.

Tiedätkö Majuri ollenkaan, että tuo sänky on minun!

Kerrossänky. Nickenistuin jälleen varattu!

Ruusa aivan villinä!

En varmaankaan vielä ole kertonut eräästä Ruusan leikistä, jota hän harrastaa aika usein. Varsinkin silloin, kun muuta tekemistä ei ole, ja hän etsii huomiota. Vähän vaarallinenkin leikki. Sillä kerran olin astua päälle.

Hän nimittäin tykkää sännätä mattojen alle piiloon ja luuraa siellä. Kuten jälleen tänään. Nyt sain tapahtumasta vähän kuvia, sen mitä ehdin. Hän nimittäin säntää yhtäkkiä maton alta jonnekin muualle ja taas maton alle! Sitä ratia!

Ja taas mentiin. Kamera ei alkuunkaan pysy mukana. Hän nauttii kuitenkin siitä, kun on yleisöä.

Tässä eräs hauska lyhytelokuva kissasta!

Majuri Mallunen on ovela!

Olen seurannut noita Malluseni ovelia hommia. Tiedän ne tai luulen tietäväni, sillä lankaan menen yhä uudelleen.

Tiedän yöllä, että Majurilla on tosi hätä ulos, kun se hypähtelee vähän rääkäisten miesmäisesti vatsani päälle ja alas lattialle odottaen, että teen mitä hän tahtoo. Yleensä hän tahtoo ulos. Jos hän tahtoo ruokaa aamuyöstä, nakkaan hänet muitta mutkitta ulos. Joten sen vuoksi hän ei minua enää herättele turhaan aamuyöllä, kuin tosi hädässä.

Mutta sitten. Se ruoka! Majurihan söisi jatkuvasti. Onneksi kissat ovat suuren ajan ulkona ja toisen ajan nukkuvat, joten jokin raja syömisessäkin. Yleensä, jos olen koneella töitä tekemässä, Majuri käy naukasemassa ja tarttuu käpälällä, usein sillä kynnelläänkin jalkaani. Hän tottelee auliisti, jos tiuskasen, että nyt joutuu vähän odottamaan. Nöyrästi hän asettuu kyljelleen matolle ja odottaa silmäillen silloin tällöin touhujani. Sitten mennään yhdessä ruokakupille.

Auta armias, kun olenkin olohuoneen sohvalla istumassa ja TV:tä katsomassa. Sehän ei ole työtä, tietää kissakin sen. Tai hyvässä lykyssä röhjötän puolimakuullani sohvan päässä. Majuri tulee istumaan siihen minun eteeni ja katsoa tikottaa minua silmiä räpäyttämättä. Ja se katse ei ole lempeä syliinpyyntö. Se katse on vaativa. Mitäs emäntä vain jouten makaa!!

Kamalasti anteeksi, kun minulla ei vieläkään ole kuvankäsitte-
lijää enkä saa noita silmiä oikein. Mutta voitte kuvitella!

Yritän sanoa hänelle, että katson tämän kohdan loppuun. Kissan keltaiset silmät ja musta viiru niissä vain katsoa tikottaa. Lujasti. Poikanikin hermostui hänen vaativaan katseeseensa. No, jos hän tahtoo ulos, ei se iso mutka ole avata terassin ovi. Ja selevä! Voin noustakin siitä. Mutta en ruokaa antamaan. 

Ja sen on Majuri oppinut. Nousen, jos hän ulos pyytää, mutta en niin hevillä, jos hän ruokaa pyytää. Sehän on aina isompi mutka. Joten kun vähän kohottaudun, Majuri ottaa muutaman askeleen terassin ovea kohden. Ja aina minä unohdan hänen oveluutensa. Hän todella menee muutaman askeleen ovelle päin, katsoo, että olen noussut täyttämään hänen toiveensa. Sitten se julumettu ottaa äkkikäännöksen ja meneekin ruokakupille. Ja kun kerran olen kuitenkin noussut ylös, lähden nöyrästi antamaan ruokaa.

Siis kuka sanoo vielä, että kissat ovat tyhmiä?

Ps, Majuri on mennyt vieläkin pitemmälle. Hän todella menee ulos asti. Mutta kohta koputtaa tassullaan oven ikkunalasia. Kun päästän hänet sisään, mennään suoraan ruokakupille vaativasti silmäillen, että seuraan perässä. Ehkä hän luulee, että aina kun tulee ulkoa, hän saa ruokaa palkaksi kun tulee sisään minua tervehtimään.

Ruusan marraskuu

Kun marraskuu ja pimeät tulevat, kissat mielellään vain lököttelevät. Tosin Ruusan kanssa pitää välillä leikkiä, ja hän on hermostunut, kun ei tiedä oikein mitä tehdä.

Vai mitä Ruusa oikein tuumailet?

Kas aurinko! Pitäisköhän mennä ulos?

 Mihinkähän kaikki myyrät ja hiiret ovat kadonneet. Ei lumessakaan mitään jälkeä.

Huomaakohan tuo emäntä, jos muutaman rönsyn tästä nappaan.

Mukavasti tuo patteri tuolla takamusta lämmittää.

Taas on emäntä tietokoneella. Tarttis vähän rapsutusta.

Kun ei aina jaksaisi nukkuakaan. Pihalla ei tapahdu mitään.
Sisälläkään ei tapahdu mitään.

Niin se on, että elämässä pitää kaikki elämä tehdä itse!

Näillä on sentäs hauskaa, tai ainakin heidän emännillään! 

Nokkimisjärjestys se on kissoillakin!

Usein olen seurannut kissojeni aluevaltauksia ja sitä kuka voittaa ja miten sitten käy.

Nyt näppäsin muutaman kuvan työpöydältäni, jossa kissoilla on hyvin mieluinen paikka ikkunan edessä. Vieressä lämmittää myös patteri, jossa jo päivisin kiertää lämmin vesi.

Majuri harmissaan: - Miksikähän tuon ämmänkin piti tähän työntyä.
Ruusa: - Veli hyvä, vähän vain ikkunasta katselen.

Majuri: - No jos et kauaa viivy. Uni meni poikki.
Emäntä: - No mutta Majuri. Kyllä siihen kaksi mahtuu, jos vähän antaisit tilaa.
Majuri minua mulkaisten: - Minä olin tässä ensin.

Ruusa on viisas ja rauhanomainen kissa. Hän myöntyi veljensä vaatimuksiin tällä kertaa. Ei hän aina sitä tee, mutta hypätessään emännän pehmeään sänkyyn, huokasi syvään ja kääriytyi kerälle.

Jopa koira voi olla myöntyvämpi kuin Majuri Mallunen!

Kissat tottuvat pian uuteen hoitajaan

Aina on yhtä jännittävää nähdä kuinka kissoilla aika kuluu uuden hoitajan kanssa, kun olen matkoilla.

Nytkin kissani saivat jäädä tutun kodin nurkkiin, mutta siten, että poikani oli täällä kissoja hoitamassa. Harvoin täällä vieraileva poika on kuitenkin tullut kissoille tutuksi, joten eihän siinä mitään vaikeuksia ollut.

Vähän ahdistunut poika oli, kun molemmat kissat lyöttäytyivät yöksi samaan sänkyyn. Varsinkin Majuri vie aika ison tilan. Poika oli vain ihmetellyt sitä, kuinka letkeän rentoja kissat olivat hänen siinä sängyssä käännellessä. Luottavaisia. Eivät korvaansa lopsauttaneet, vaikka joku potki vieressä. Liikuttavaa kuitenkin tuo, kuinka helposti turvautuvat uuteen hoitajaan. Toinen häiritsevä tekijä, josta poika mainitsi, oli se, kun kissat kulkevat edestakaisin, sisään ja ulos, miten milloinkin itse päättävät. Heitä pitää palvella.

Ja sekin on ihan totta, että kun omistaja palaa pitemmältä matkalta, hän tuo toisenlaisia hajuja mukanaan. Kyllä kissat suhtautuivat minuun kotiin palatessa vähän varoen ja ihmetellen, ennen kuin huomasivat, että emäntähän se. Tiiviisti kulkivat vierelläni. Vähän olivat Majurin silmät säikähtäneen näköiset, kun hän sitten katseli pukemistani, kun lähdin kaupunkiin. Piti kovasti silittää ja selittää, ettei tässä olla kauaksi lähdössä.

Ymmärtääkö kissat tosiaan noin paljon?

Poimin Majurista leppeitä kuvia! Poimittu edellisen blogin kuvanäppäyksistä.

Katso siis kissasta mallia ja rentoudu!!

Ruusasta ja Majuri Mallusesta tuli julkkiksia!

Yksi päivä soitettiin ja kysyttiin Ruusan ja Majurin emäntää. Kyllä, puhelimessa. - Sopisiko haastatella Ruusan ja Majuri Mallusen elämästä? Tekisimme siitä jutun Kissafani-lehteen.

Ohhoh! Enhän minä sellaista voi kieltää. Kyselin kylläkin katseellani Ruusalta ja hän vain vastaili takaisin hölmistyneenä. Joten annoin haastattelun.

Onhan kissani seikkailleet jo nettimaailmassa, mutta onhan se pikkuisen eri juttu päästä lehteen. Tällainen on lehti ja sieltä löytyvät kissaystäväni. Pyysin heiltä lehteä tutustuakseni siihen, sillä en ole ennen sitä katsellut. Lehti vaikutti oikein mukavalta.

Mitäs nyt tuumaavat kissani, jotka ovat parina pakkasyönä siirtyneet verantaunilta sisätiloihin? Varma merkki kylmän tulosta. Ruusa kiepsahti sohvallani ympäri. - Että mitäh? En nyt oikein ymmärrä mistä on kysymys? Pitäiskö sen vaikuttaa minun elämääni jotenkin? 

Majuri Mallunen vilkaisi minua toisella silmällä, venytteli pitkästi ja jatkoi uniaan. Ei häntä kiinnostanut koko juttu.

Muorin kissojen viides kesä!

Muorin kissoilla on ollut kissojen päivät! Se on yhtä lököttelyä. Sopivasti pientä metsästelyä. Ihmisten rapsuttelua. Ja aina varma ruoka, kun vähän muorille vinkkasee. 

Siis ei mitään ongelmia tänä kesänä! 

Kissat ovat pitäneet silmällä pihaa, kiertäneet sen aamuin illoin ajaen räkättejä pois, tosin välillä jopa perhosiakin. Uskon kuitenkin, että jäniksetkään eivät ole olleet tervetulleita pihalleni. Ei niitä ole näkynyt, vaikka naapureiden lähettyvillä hyppelevät. Myyränkin tapaan silloin tällöin niiden hampaista. Majuri ja Ruusa ovat löytäneet pihapiirissä tehtävänsä ja ovat onnellisia ja ylpeitä siitä. 

Kuvassa Majuri aamukierroksellaan.

Ruusa taas, joka on sosiaalisempi, on käynyt tervehtimässä kahvilavieraita ja leikkinyt Malena-tyttösen kanssa. Mikähän kuuruleikki tässäkin on menossa?

Terassi, josta näkee pihan tapahtumat laajalle, on ollut kissojen suosituin makuupaikka. Majuri on melkein aina tässä tuolilla, lähellä oviaukkoa.

Ruusa, joka yleensä suosii korkeita paikkoja, varmuuden vuoksi, on ottanut lempipaikakseen tämän, muorin aurinkotuolin takana olevassa piilopaikassa. Hän ei ole vahtikissa kuten Majuri. Yleensä kissat nukkuvat yönkin tässä. Vain silloin kun olen poissa esimerkiksi pari päivää, he seuraavat minua ja nukkuvat yönkin samassa huoneessa. He varmistavat, että pysyn kotona taas.

Olen toki kuullut kauhujuttuja, että ilves esimerkiksi on saanut kissan kynsiinsä terassilta. Voin kertoa, että olohuoneesta tähän johtaa ovi, siitä pienet portaat terassille. Portaiden edustan olen sulkenut laudalla siten, että vain kissan kokoinen rako johtaa portaiden alle. Sieltä kissat kyllä löytävät turvan pian, jos heitä jokin yöllä uhkaa. Usein he siinä leikkivätkin.

Pienoinen huoli minulla on Ruusasta. Joskus kehrätessä hän alkaa kakomaan kurkkuaan, kuin yskisi, sillä ei hän mitään oksennakaan. Ja usein näen hänen tassulla hankaavan oikean puoleista leuan alusta. Muuten hän vaikuttaa terveeltä, syö, leikkii ja on tyytyväinen. Sain jopa matokuurikapselinkin menemään kurkusta alas ihan helposti. Sittenkin on mielessä, jos hänellä on jotakin jäänyt kurkkuun kiinni. Annoin hänelle öljyäkin juoda. Seuraan tilannetta.

 Tässä vähän isompien kissojen leikkejä ja syöminkejä!

Kauhea vimma kantaa emännälle ruokaa!

Olemme serkkuni Eijan kanssa nauraneet Ruusalle!!

Ruusa kun kantaa jatkuvasti päästäisiä (harmi juttu, koska nehän ovat rauhoitettuja) näkysälle. Kissathan itse eivät niitä syö, kun ne haisevat pahalle. Mutta jospa emännälle kelpaisi?

Jos en ole paikalla, niitä löytyy yleensä terassilta oven edestä. Jos ovi on auki, niitä kannetaan huoneeseen asti. Ja jos sattuu joku olemaan suljetun oven lähettyvillä, kuuluu tassujen töminä tai pientä päätä lyödään oveen.

Tällaiselta näytti eräs koputus yömyöhäisenä aikana. Kameran salama tekee omat tepposensa, mutta Ruusa oli hyvin tärkeänä.

Oikein räkänaurut meiltä pääsi ruokakupin edessä kerran. 

Yritimme syöttää Ruusalle matolääkettä. Kokeilin sekoittaa sitä jauhettuna ruoan sekaan. Joskus se on onnistunut. Nyt Ruusa haistoi lääkkeen eikä maistanut. Pidin häntä jopa paastolla ja ajattelin, että kunnon nälkään hän syö annoksen. Mutta ei.

Samaisen näköisen sisällepyrkimisen ohessa en nytkään sitä päästänyt sisälle. Kissanruokakuppi oli yöksi asetettu terassille. Kun Ruusa huomasi, että emme nyt kovin kiinnostu hänen saaliistaan, hän meni ruokakupin eteen ja SUORASTAAN PÄÄTÄÄN NAKELLEN LÄTKÄYTTI PÄÄSTÄISEN SIIHEN KUPPIIN MUUN RUOAN SEURAAN.

Kyllä me naurettiin! Se oli selvä osoitus siitä, että valitettavasti hänen saaliinsa haisee yhtä pahalle kuin minun tarjoamani lääkeruoka. Siihen jäi ruoka että päästäinen. - Syököön emäntä itse nämä ateriat, tuumi varmaan Ruusa.

Aamukävelyllä kissojen kanssa

Tottakai ensin päästän kissat sisään murkinalle ja otan itsekin lasillisen sörsseliä.

Mutta sitten mennään ulos aamukävelylle tervehtimään puutarhan ihmeitä. Kissat ovat mukavia seuralaisia, kulkevat mukana, kurnahtelevat ja juoksevat hetken jossakin, kipuavat vauhdilla puuhun ja taas nuuskitaan yhdessä kasvavaa, aina muuttuvaa luontoa.

Välillä nahistaankin, muistellaan vanhoja leikkejä.

Sitten löytyy se mukava paikka ottaa vaikka pienet nokoset! Miksikähän kissa nukkuu aina vähän eri paikoissa. Sitä olen aina ihmetellyt. Maailmanvalloittajia?

Hauska katsoa, miten kissa on kokenut asioita ensimmäisen kerran!