Majuri ja Ruusa ottavat haasteen vastaan vastaellen

Molley eli oikeammin kai Molleyn kissat, Fanny, Maija ja Pena esittävät Majurille ja Ruusalle muutaman kysymyksen. Eli saivat tällaisen haasteen.

 Haasteen säännöt ovat yksinkertaiset.
Kiitä haasteen antajaa
Vastaa sinulle annettuihin ystäväkirja kysymyksiin
Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia
Keksi uudet - tai käytä vanhoja -kysymykset blogiystävällesi
Haasta mukaan ihania blogiystäviäsi
Ja kysymykset ovat:

Mehän otamme vastaan kysymykset ja mietimme niitä, Majuri kovinkin filosofisesti ja Ruusa vähän suu virnussa: Tässä siis minä, Majuri ja alla tuo pikkuinen Ruusa. Kai voimme vastailla tällain rennoissa asennoissa?

1. Milloin osoitat todellista kärsivällisyyttä?

Majuri: - No ainakin silloin kun tuo naapurin tyttö minua rettuuttaa aivan hurjalla lailla. Kaikki muu kärsivällisyyshän on kissalle luonnollista, kuvittelisin. Ruoan odottaminen ja emännän odottaminen kaupunkireissuiltaan ja sitä että se joskus aamupäivällä herää ylös.

Ruusa: - Mitä se kärsivällisyys on? Olen valpas ja vikkelä. Ehkä minun ei tarvitse olla silloin kärsivällinen. En alistuisi mokomaan rettuutteluun kuten tuo hidasjärkinen veljeni Majuri. Kaivaudun kyllä heti pois ja vikkelästi.

2. Mikä tulee ensimmäisenä mieleesi keltaisesta väristä?

Majuri: - Mitähän tuo väri tarkoittaa? Mieleeni tulee suuri kysymys. Mitä ihmettä on väri ja mitä ihmettä on keltainen?

Ruusa: - Se on varmaan jotakin sellaista joka tekee silmät kipeäksi, kuten kirkas valo. Sehän on tietty valo!

3. Mikä on haaveesi?

Majuri: - Nyt ei tartte miettiä. Haaveilen, että saisin syödä kaikkia sitä mitä tuo emäntäkin syö. Se kun kaikki tuoksuu niin hiivatin hyvältä. 

Ruusa: - Joka päivähän minä haaveilen ja kerron sen suoraan emännällekin. Että se ottaisi sen karvatupsulelun ja juoksisi huoneesta toiseen ja sohvalta tuolille ja joka paikkaan, niin että minä kuvittelisin, että se on lintu. Harvoin se haave toteutuu. Emäntä kun on vanha eikä jaksa juosta.

4. Pidätkö kinkusta - onko merkillä väliä?

Majuri: - Olen sitä maistanut, joo. Yksi emännän herkkuhan se sekin.

Ruusa: - Pyh, se ei ole kissojen ruokaa. 

5. Minkä ostaisit (yksi asia), jos olisit rikas?

Majuri: - Mitähän tuo rikas tarkoittaa? Minähän olen rikas, mutta pitääkö sitä jotakin ostaa sillä rikkaudella. Jos kysyttäisiin, mitä tahtoisin, niin päästä gourmet-ravintolaan ja maistaa siellä kaikkea.

Ruusa: - Minä mokomasta mitään. Minulla on kaikkea. Prinssistä joskus haaveilen. Mutta mitähän minä sillä tekisin?

6. Mikä on lempiruokasi?

Majuri: - Homejuusto ja se kun saan nuolla kakkukulhon puhtaaksi. Siis tämä siitä, mitä joskus on tarjolla. Mutta kyllä se lihava vesimyyrä on parasta, sellainen hyväksi riiputettu eli nakeltu.

Ruusa: - Lämmin  vastalypsetty maito tai siis sen luomuvastine, kun emäntä sitä vähän lämmittää. Ja ne ihanat hiiri- ja myyräpaistit, nam!

7. Mikä on lempiharrastuksesi?

Majuri: - Mitä se harrastaminen on? Tarvitseeko sitä muuta kuin elämää itseään? Elämähän se on mukavaa, kun on lämmintä ja rauhallista ja tuo emännän syli, kun se kyhnyttää. Ja ulkona ruohikossa väijyminen ja auringonlämmössä istuminen. Se on elämää!

Ruusa: - Kiipeily.

8. Mitä teet kun näet hämähäkin? 

Majuri: - No onhan se ihmeellinen otus tuo hämähäkki. Emäntä kieltää sen pyytämisen. Sanoo, että se on kotieläin ja vieläpä hyödyllinen. Pyytää kuulemma kärpäsiä. Vaikka minähän niitä pyydän. Siis, oikeastaan en koske hämähäkkiin, kiroan vain tuon rääpäleen, kilpailijani.

Ruusa: - Katselen. Ihmettelen. Sillä on monta jalkaa.

9. Osaatko uida?

Majuri: - Onhan sitä osattava, jos veteen putoaa. Oikeastaan jostakin syystä jouduin veteen ja olen hyvin ylpeä, sillä huomasin, että osaan uida. Kurjaa hommaa muuten. Siinä kastuu.

Ruusa: - Uiminen on hölmöö.

10. Mikä on sinulle paras paikka?

Majuri: - Emännän syli. 

Ruusa: - Kas kun se vaihtelee. Joskus emännän korvallinen, joskus pikku-Malenan vierus, joskus ison nallen kainalo, joskus ihan vaan joku korkea paikka. Ja yleensä emännän työpöydän tyyny ikkunan edessä, jos onnistun hivuuttamaan paksun Majurin siitä pois.

Me haastetaan puolestamme Suvikummun Onnin, Ruusan, Nipsun ja Viivin vaihtamaan ajatuksiaan näihin edellä oleviin kysymyksiin. 

Ruusa-kissani, ihastuttava sirppana!

Useinhan ihmetellään, miten samassa lapsikatraassa kasvaa niin erilaisia persoonia. Samoin se on kissaperheissäkin. Tosin Ruusan ja Majurin syntymäaika eroaa 8 tunnilla. Usein mietinkin, onko Majuri jotenkin aivovammainen (happivajauksesellinen pikkuveli), kun hän on niin kömpelö ja varauksellinen, hitaasti asioita päättävä. En kuitenkaan mitään fyysistä tai hermostollista vikaa ole löytänyt. 

Ruusa on kuitenkin monella tavalla erilainen; vilkas, nopea, päättäväinen, kaikkea seuraava, utelias ja valpas. Hän tervehtii kaikki oudotkin ihmiset, on luottavainen, eikä pälyile sängyn alta, kuten Majuri. Juttelee kurnauksilla kovasti, kiittää ja tahtoo. Kertoo myös omalla äänellään, milloin hän haluaa, että häntä leikitetään. Älykäs tyttö monella tavalla. Hän osaa ratkoa ongelmia.

Minun suloinen hopeakilppari (hopeanharmaa kilpikonnaväritys)!

Ihailen kummankin kissan siisteyttä. Koskaan he eivät ole tehneet sisälle mitään, ei edes hätäkakkaa, vaikka usein olen päivisin viipynyt pitkään poissa. Olen usein jättänyt kissat nukkumaan. Hiekkalaatikkoa pidän sisällä vain silloin, kun olen yötäkin poissa. Ja silloinkin naapurit ovat antaneet ruokaa ja päästäneet ulos. 

Eivät he ole repineet eivätkä särkeneetkään, mitä nyt muutama kukkapurkki joskus on pudonnut lattialle. 

Miten paljon kissa ymmärtää puhetta? Uskon, että ainakin äänen painon he ymmärtävät. Ruusa seuraa tarkasti, millä äänellä milloinkin puhun. Kun korotan ääntäni, hän luimistaa korviaan, sanoo 'krrh' ja tahtoo ulos.

Ruusa rakastaa yhä isoa nallea, jonka kainalossa hän usein päivät nukkuu, väliin yötkin, jos ei nyt sitten emäntää ikävä tule. Sitä nallea hän 'leipoo' onnellisena ennen nukkumaan asetteluaan.

Tässä päivänvalossa otetuissa kuvissa näkyy hyvin Ruusan kaunis pehmeä turkki ja hänen ahkera siistimisioeraationsa. Valitettavasti käteni ei ole tarkka ja Ruusan liikkeet ovat aika vikkeliä. Miksikähän Ruusan otsa näyttää aina olevan kurtussa?

Hurmaava lutkuttava Majurini!

Vaikka välillä pienesti kiroilenkin noiden kissojeni kanssa, niin ovathan he vallan ihania ystäviä. Miten tulisin toimeen ilman heidän juttuseuraansa?!

Minä kiitän ja kehun Majuria! Rapsutan, harjaan, kutkutan leukaa ja silitän. Otan syliini ja tervehdin sitä yleensä, kun hän tulee ulkoa tarkastusmatkaltaan. Otan sen välillä kainalooni ja hän saa lutkuttaa ja olla hirveän pieni kissa. Ja saan häneltä hyvin tyytyväisen ja kiitollisen katseen.  Yksi vanha angorainen villatakkini on hänen suosikkinsa tässä touhussa. 

Uskon, että tähän lutkutushommaan ei kissalle saa antaa mitä vaatetta tahansa. Ei ainakaan mitään tekokuitua. Kuuntelin erästä lutkutuskissan omistajaa, joka kertoi, että kissa sai tulehduksen suuhunsa. Hänen suupielet olivat välillä vereslihalla. En sitten tiedä miten hän hoiti kissaansa, mutta epäilen jonkin oudon aineen olevan tuohon syypää. Siksi olen tarkkaillut Majurinkin suupieliä. En ole mitään ikävää huomannut. Mutta ei hän pitkään lutkuta, pari minuuttia ja sitten kaivaa päänsä kainalooni ja nukkuu onnellisena, kun vähän häntä kyhnytän. Huomiotahan hän tuolla konstillaan tulee hakemaan. Kun hän seisahtaa eteeni, on hänen silmissään aivan oma kaipaava katse, jolla hän katsoo minua: -Saisinkohan vähän lutkuttaa, please? Kun läppään kädelläni polviani, niin siihen hyppää. Tämä tapahtuu etupäässä TV:n ääressä, jossa istun ja kudon.

Tämä kissa sekä lutkuttaa että leipoo!

Taistelu syömisestä!

Meillä on ollut eräänlainen ottelu kissojen kanssa. Kukaan ei meistä halunnut antaa periksi. Kuka siis voitti? MINÄ!

Olen lukenut, että kissoille ostetaan melkein ne ihanimmat herkut sieltä lihatiskistä. Huh heijaa! Minun kissani syövät elävää riistaa. Itse en juurikaan syö lihaa. Olin varmaankin 17 vuotta kalakasvissyöjä. Siihen saivat kissatkin alussa tottua.

Kyllä he odottavatkin joka kerta, kun kasseineni tulen kaupasta. Onko silakkaa, maivaa, lääh,lääh?

Siis he istua nokottavat syöttöpaikalla ja katsoa tikottavat suurilla silmillä, seuraavat jokaista liikettä, kun puran koria tai kassia. .

Mutta sen kalan pitää olla tuoretta! Maistatankin aina niillä ensin, ennen kuin itse syön. He varmasti hylkäävät vähänkin vanhan kalan.

Mutta...

Siis en halua tehdä heistä pullasorsia! Melkein siltä he näyttävät kyllä, pullomahoja!  Eräs asia minua todella suututtaa.

Kun annan ruokaa, ihan puhtaallekin lautaselle, he jättävät osan syömättä. Ja muutaman tunnin päästä se ei enää kelpaa. Eihän ruoka voi mennä parissa tunnissa pilalle. Arvaa! Kissat kiertävät lautasta, haistelevat, nostavat tassua, kiertävät minua ympäri, katsoa tikottavat ja odottavat sitä just ihan pussista otettua ruokaa. Kun en anna, kääntävät minulle selkänsä. Kuten Ruusa tässä korvat luimussa.

Majuri myös. Ei oikein ymmärrä aina tuota emäntää...

Päätän, etten anna uutta ruokaa ennen kuin lautanen on tyhjä. Varsinkin Majuri on nirso ja usein jättää osan syömättä. Hän kun odottaa sitä IHAN tuoretta ruokaa. Nyt ei auta. Otan hänen painavan ruhonsa käsiini ja kannan lautasen eteen: Lautanen tyhjäksi ensin!!. Majurilla on korvat luimussa, haistaa ruokaa ja astelee ulko-ovelle. Hän loukkaantuu. No, menkööt ulos. Hakekoot tuoreempaa! 

Pian kuuluu pienien tassujen taputus ovi-ikkunassa. Haa, kun ei ollutkaan metsästys onnistunut. Joskohan se lautanen tulisi tyhjäksi?

Majuri vilkaisee syrjäsilmällä minua ja menee raskain askelin ruokakupille. Pää riippuu, katsoo minua ja minä häntä. Lautanen pitää olla tyhjä ensin, komennan.

Majuri luovutti. Mutta korvien asento ei aivan tyytyväinen ole. Hän söi lautasen melkein tyhjäksi.
Minä voitin!! Osasin olla tarpeeksi äkäinen. Hyvä kasvattaja ei anna periksi. Ei piiskaa, mutta jaksaa.

Melkein. Eli vähän annoin periksi kuitenkin. Pyyhkäisin ne viimeiset muruset roskiin. Ja annoin uudesta pussista. Ihan vähäsen. Sen Majuri söi kokonaan. Viimeistä murua myöten. 

Oltiinkohan tasaväkisiä? 

Minun mielestä kissalla pitää olla oma ruokapaikka. Ei hän saa olla ruokapöydällä, kuten tällä videolla opetetaan.