keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Aamukävelyllä kissojen kanssa

Tottakai ensin päästän kissat sisään murkinalle ja otan itsekin lasillisen sörsseliä.

Mutta sitten mennään ulos aamukävelylle tervehtimään puutarhan ihmeitä. Kissat ovat mukavia seuralaisia, kulkevat mukana, kurnahtelevat ja juoksevat hetken jossakin, kipuavat vauhdilla puuhun ja taas nuuskitaan yhdessä kasvavaa, aina muuttuvaa luontoa.





Välillä nahistaankin, muistellaan vanhoja leikkejä.







Sitten löytyy se mukava paikka ottaa vaikka pienet nokoset! Miksikähän kissa nukkuu aina vähän eri paikoissa. Sitä olen aina ihmetellyt. Maailmanvalloittajia?

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kissojen päivälepo ruusujen juurilla

Kun perkkailin ruusujen juuria, olin saada sydänhalvauksen, kun siellä juuressa liikahti valtava olento.

Huh! Se olikin Ruusa, joka oli siellä nukkumassa ja nousi venyttelemään.

Olenkin vähän ihmetellyt kummallisia painaumia ruusujen juurilla, varsinkin sellaisten, jossa on enemmän heinää ja rikkaruohoa. Kissani Ruusa ja Majuri ovat löytäneet sieltä rauhoittavan, varjoisan ja mukavan paikan nukkua. Mitä lie energiaa ruusupensaat siinä antamassa. He tosissaan nukkuvat siellä, eivät vaani lintuja. Tai voihan sitäkin tapahtua.

Majuri ei korvaansa lopsauttanut, oli niin tuossa ruusuisessa sylissa. Sain rauhassa kameran kanssa hääriä ympärillä.





Vanhat kissamme Iita ja Janne ruukasivat kaivautua päiväunilleen tuonne morsiusangervo-pensaan alle. Sieltä alta he tulivat silmät sikkarassa, jos kutsuimme heitä. 

Mutta silloin tässä pihassa ei ollut vielä ruusuja.