Joululahjani kissoille

Ajattelin tehdä kerrankin kissoille kunnon joululahjan.

Raahasin hämärältä navetan vintiltä lautoja. Etsin sen terävimmän käsisahan. Etsin sopivia ruuveja, nauloja ja muuta sopivaa. Laitoin poran akun laturiin. Suunnittelin, mittasin, sahasin, nikkaroin, purin ja tein uudelleen. Kolme ja neljäskin päivä siinä meni, kun ahtaassa pannuhuoneessa väkläsin.

Tein kissanmökin. Siinä on kaksi kerrosta, Toisen kerroksen päädyssä on ikkuna.

Alakerrassa on oviaukko ja ikkuna myös. Tuohon oviaukkoon minun on tehtävä jokin läppäsysteemi, mutta vasta sitten, kun kissat ovat tottuneet siitä kulkemaan.

Vuorasin sen löytämilläni styroxpalasille. Luovuin toisen kerroksen vuoksi 20 vuotta vanhasta rakkaasta villapuserosta ja laitoin sen makuualustaksi.

Ekakerrokseen laitoin laudoista ruokailusysteemia. Esimerkiksi vesikupille.

Kannoin koko hökötyksen terassin pöydälle. Siinä se on. Ei häävin näköinen. Kulmat tarttisivat listaa, ja yhtenäistä maalia. Mutta sen ehtii myöhemminkin. Kissat eivät ole siihen vielä oikein kotiutuneet, mutta tarkoitukseni on hyvä. Tuonne koppiin eivät pääse isommat eläimet. Se on siis turvallinen ja lämmin. Kissat voivat olla toista mieltä.

Aika näyttää mitä kissat tästä tykkäävät. Tykkäävätkö ollenkaan. Olen aluksi houkutellut niitä tutustumaan laittamalla sinne jotain hyvää ruokaa. Ruoka on hävinnyt, mutta kukaan ei näytä siellä nukkuvan.

Mieluummin täyttävät minun vuoteeni, kuten tässä. Ruusa rönöttää toisella puolella jalkojani ja Majuri toisella puolella. Tuskin tuosta kuvasta erottuu. Jalkani saavat lämpöä ja kehruuhierontaa, mutta ovat aika vangitut.

Tällaista kissojen joulu vuonna 2017! Majuri ja Ruusa toivottavat kaikille kissaihmisille ja kaikille kissoille hyvää JOULUA!

Kulinaristi Majuri

Kuinka vaikeaa on syödä ja nähdä, kun koira-ystävä kuolaa ja läähättää rukoilevasti katsoen vieressä!

Ei minulle ole sen helpompaa syödä ja nähdä, kun kissa katsoa tikottaa jokaisen suunliikkeeni ja nielaisuni.

Jos ei Majuri ole ulkona tai kummemmin nukuta, istuu hän tällä tavalla edessäni, kun otan esimerkiksi sohvapöydälleni iltapalan tai päiväkahvit. En oikein nauti, en edes voi keskittyä TV:n ohjelmaan, kun HÄN on edessäni ISOSTI tuolla tavalla. Kunpa tietäisin mitä hän ajattelee.

Tai tiedän mitä hän ajattelee: Emäntä syö herkkua, tuo tuoksuu hyvältä, minä vaadin saada siitä osani.

Vaadin saada maistaa sitä ainakin.

Tämä on vanha juttu. Olen siitä kirjoittanut aikaisemminkin. Majuri syö melkein mitä vain, ainakin sitä mitä minäkin. Rasvamaksa kasvaa molemmilla.  

En minä kuitenkaan kissojani herkuilla hemmoittele. Tiedän, että maatiaiskissojen suuri herkku on tuore riista, jonka he itse pyydystävät. Sillä he pysyvät terveenä ja kunnossa. Näkisittepä vain, kuinka notkea ja nopea Majuri on, kun pyydystää leikkikaluansa. Vielä. Ainakin. Mutta ainoa mitä erilaisten kissanruokien ohessa heille ostan, on kala. Siitä he nauttivat molemmat, silakka tai muikku. Joskus annan punaista luomumaitoa pikkukupillisen. Ennenhän navettakissat elivät pelkästään sillä ja omilla pyynneillään. Ei heille juuri muuta annettu. Lisäksi kissoilleni kelpaa kasvikset, huonejuoru, suolaheinä tai ohran- ja vehnänversot. Bambuni he ovatkin melkein kolunneet taas puolikuoliaaksi. 

Nyt olen kuitenkin alkanut oikein testaamaan, mitä kaikkea Majuri haluaa maistaa. Olut ei maistu. Eikä tee. Mutta korpunpalanen kastettuna maitokahviin oli hyvää. Meille on muodostunut myös merkkikieli. Kun kysyn tuon ylläolevan Majurin katseeseen, haluaako hän maistaa, hän lipaiseen heti suupieliä kielellään. 

Tuo kysyeinen ilme tuossa viereisessä kuvassa johtuu siitä, että sitten tietyllä äänenpainolla varoittelen häntä tuollaisesta herkusta. Siitä Majuri ei yhtään ole mielissään. Kerron myös rasvamaksasta ja lihavuudesta ja sairauksista, mitä voi tulla jos jatkuvasti kaikkea suuhunsa ottaa. 

Tänä aamuna tuossa ikkunalaudalla hän samalla lailla alkoi tarkkailemaan kiintein katsein, kun valmistin aamiaista. Kalanmaksaöljy. Kelpaako tämä? Annoin hänen haistaa lusikkaani, kun olin sen pakollisen annokseni nielaissut. Nenä rypistyi. Ei hyvää. D-vitamiinikapseli? Höh, mitä tuo on? Ei käy.

Sitten annoin hänen haistella sörsseli- eli smoothie-aineksia. Sitruuna? Ohhoh, jopa pää kääntyi pois. Pähkinä? Juu, tuota voisi vaikka nuolaista. Pakuriteetä? Mielenkiintoista. Omenaa? Aika mitätöntä. Marjoja? Höh. Jugurttia? Kyllä, tästä tykkään kovastikin! Majuri lipaisee huuliaan.

Valmistin smoothieni ja annoin pieneen kanteen tuossa ikkunalaudalla lusikallisen sitä. 

Katsos kummaa. En ehtinyt edes kameraa noutaa, kun Majuri oli tyhjentänyt hyvillä mielin annoksen.

Sitten mielenkiinto ruokaan meni ohi.

Muu kiinnosti. Hänen tehtävänsähän on pitää pihaa silmällä. 

Joten makustelu riitti tältä päivältä.

Hyvää kansallista kissojenpäivää!

Una tässä kerran luetteli minulle erilaisia kissojen päivä. Siinähän oli jos minkälaisia. Tässä yksi!

Onnea kaikille kissoille tällaisena heitä kunnioitettavana päivänä. En tosin nähnyt uutisissa ubmitään tästä. Miten se noin on unohdettu? Kissat jotka youtubessa ovat varmaan ne katsotuimmat!

Ihmettelen nyt tässä vain, mistä löydän sellaisia kissakuviani, joissa kissat todella kertovat jotakin tästä päivästä. Antakaas kun yritän!

Aha! Ruusa haluaa antaa aikuisen kissan neuvoja pienemmilleen:

Ole aina valpas, hyvästä ympäristöstä huolimatta.

Muista venytellä kunnolla! Opeta sitä ihmisillekin.

Keikistele ja hurmaa! 

Ole aina pikkukissamaisen söpö.

Antaudu, kun siihen on tilaisuus.

SAMAT SANAT!

Eläinkommunikointia Majurin kanssa

Edellisessä postauksessa tämä käytiin Ruusan kanssa läpi. Nyt on vuorossa Majuri. 

Ensinnäkin kannattaa huomata eräs seikka. Tämä  ihminen, joka tässä on harjoitellut tätä eläinkommunikaatiota kurssillaan, ei ole koskaan luonnossa nähnyt Ruusaa tai Majuria ja luo tulkinnan ihan oman näkemyksensä tai kommunikaationsa pohjalta intuitiivisesti tai selvännäköisesti.

En voi muuta sanoa, että kaikenlaista on tämän maan päällä! Jotakin kyllä osuukin tässä kommunikoinnissa.

Joten tässä Majurin osio:

Majurin mahtava energia pyyhkäisee koko huoneen läpi, kuin voimakas aalto. Majuri kehrää komealla matalalla äänellä. Majuri menee suoraan viestiinsä: "Minä olen täällä opettamassa ja näyttämässä, että on muitakin mahdollisuuksia ja tapoja. Katsokaa minua. Minä vain istun tai makaan, mutta koko ajan valppaana ja kaikki aistit avoinna. Tarkkailen, että mitä ja missä tapahtuu, ja rohkeasti menen sitä kohti, mikä vaikuttaa houkuttelevalta. Kyllä sitä sitten pian huomaa, jos valitsemani suunta olikin väärä. Aina voi palata takaisin ja aloittaa alusta. Minulta ei rohkeutta puutu, ja malttia ehdin harjoittaa myöhemminkin (vinkkaa silmää)."

Majuri on hyvin mahtipontinen ja huumoria rakastava. Hänellä on sellaista pilkettä silmäkulmassa, ja hänestä on mukava välillä vähän järkyttääkin omia ihmisiään: " Minä pidän mukavuudesta - oikein kovasti. Kuitenkin elämässä ei voi jäädä paikoilleen. Vaikka me kissat olemme paljon paikallaan lepäilemässä, olemme kuitenkin koko ajan läsnä. Silloin pystyy milloin vain tarvittaessa lennähtämään mihin suuntaan tahansa. Kun te ihmiset olette paikallanne, te olette kuitenkin jossain muualla ajatuksinenne. Teiltä jää näkemättä tämä hetki ja sen tuomat mahdollisuudet. Niin kuin olettekin jo huomanneet, lempiherkkuni on kana. Sitä voisi olla tarjolla silloin tällöin, jos saan pyytää. Haluan vielä sanoa, että kiitos kun olette olleet hyviä minulle ja Ruusalle. Meillä on täällä kissojen maanpäällinen paratiisi."

Kiitos taas Emmille! Oli mukava päästä sisään Majurin ajatusmaailmaan!

Eläinkommunikointia Ruusan kanssa

Serkullani on ystävä, joka harjoittelee eläinkommunikointia.

En oikein tiedä miten se toimii, mutta se on jonkin eläinmeedion ja eläinkuiskaajan välimuoto kai. Mielenkiintoista ja salaperäistä se on, jopa tutulta tuntuu hänen tulkintansa tässä nyt kissastani. Serkkuni välityksellä sain hänen ystävältään hyvin kaunista tekstiä. Sain luvan käyttää sitä kissablogissani. Näin hän kommunikoi Ruusan kanssa valokuvaa katsoessa.

Ruusasta välittyy hyvin lempeä, pehmeä ja viehkeä energia. Ruusa arvostaa kauneutta. Hän näkee kauniita asioita missä tahansa ympärillään. Hän toivoisi, että ihmisetkin pysähtyisivät näkemään kauneutta myös sellaisissa paikoissa, mitä ei aluksi tulisi ajatelleeksi. 

Kuulen kehräystä. Ruusa on tyytyväinen elämäänsä. Hänellä on vapaus mennä ja tulla miten tahtoo. Kun sanon, että hänelle toivotaan lisää rohkeutta, niin hän tuntuu vastaavan: "Rohkeutta, sitä minulla löytyy. Mikä on teidän mielestänne rohkeus? Minä olen rohkeasti oma itseni. Olen tyytyväinen itseeni. Rakastan rauhallisuutta ja kauniita asioita. Luotan rohkeasti, että asiat menevät omalla painollaan ilman, että minun täytyy hötkyillä niiden eteen. Toivoisin omilta ihmisiltäni, että he istuisivat alas tai pysähtyisivät ihailemaan kanssani niitä kauniita asioita, mitä olen löytänyt. Sitten he voivat kiitokseksi minua vähän kehua ja silittää. Rakastan omia ihmisiäni. he ovat rakastavia ja ihanan hupsuja. Heidän touhujaan kun seuraa, niin aina on jotain nähtävää. Minulla on kaikki hyvin täällä."

Kiitos tästä tulkinnasta Emmille. Hän tiedosti hyvin kissani Ruusan olotilan!

Minnekähän se kesä meni?

Onhan tuo luonto ihmeellinen! Mitenkähän kissat kokevatkaan nämä vuodenaikojen vaihtelut?

Nytkin Majuri miettii, joko asettuisi sisälle nukkumaan vai pitääkö vielä yövahtia terassilla.

Ruusa ja Majuri toivottavat kaikille kissaystäville LOPPUSYKSYÄ!

Mokomakin majesteetillisuus!!

Olen sitä sukupolvea, joka on tottunut syömään lautasensa tyhjäksi.

Minun kissani ovat toista. Tai ne syövät summittaisesti ahmimalla, ja lautaselle jää sinne tänne ruokaa, mikä yleensä kuivuu siihen. Joskus sitä jää enemmänkin. Varsinkin Majurilla, joka vetää ruokaansa välillä lattialle asti jättäen siihen pahan siivon.

Nyt tuli itse Majesteetti ruokaa norkolle. Katseen pitäisi riittää.  - Palvele minua.

Kaavin lusikalla vielä aika tuoreen ruoan lautaselta omaan kasaan. Tällä tavalla! Ja komennan: - Ensin syöt lautasen tyhjäksi. Sitten vasta saat uutta!

Menikö sana perille? Että minäkö muka komentamassa kissaa. Ei tule kuuloonkaan. Ruusa on nöyrempi. Ja siistimpi. Nuolee lautasen tyhjäksi. Mutta mikä ihme tuo Majuri luulee olevansa!? Se kerran katsoo lautasta. Ja sitten minua. Vähän kuin ihmeissään, että miten tuo emäntä kehtaa...

Ja niin tämä herra lähtee kävelemään korvat luimussa ja häntä notkolla. Kun ei saa mitä pyytää, niin...

....niin lähdenpäs katselemaan, jos pihamaalta löytyisi tuoreempaa ruokaa!

Tassut märkänä melkein koko kesän!

Ei ole kissoillakaan ollut kovin helppoa.

Kummasti kulkevat pitkin kivipolkuja ja hirsiä pitkin. Miksikähän? No siksi, että maa on melkein aina märkä. Nytkin. Kun ei sada, niin aamukaste viipyy päivän yli. Nyt kamala sumu!

 

 

 

 

"Mutta kyllä me taloa ja pihaa pidetään silmällä koko ajan"

Kiitokset Majurille!

Räkättilaumat ovat liikkeellä. Sen olen kuullut jokunen aamu, sen räkätyksen.

Ne ovat vihaisia Majurille, joka vartioi minun pensaitani, hiippailee niiden välissä ja sitten hyökkäilee. Ainakin kolmet räkätin jäännökset eli sulat olen löytänyt nurmelle pöllyytettynä. Kyllä Majuri tehtävänsä hoitaa. Turhaan varmaan tyrnipensaillekin olen suojakankaan asettanut. Jopa pieni saskatoon-puunikin on saanut olla rauhassa. Olen päivittäin siitä poiminut kypsät marjat muun marjasoseen joukkoon.

Näin yksi päivä ikkunasta, kun Majurilla oli jälleen yksi rastas hampaissa. 

Katselin ikkunasta tuota kamalaa touhua. Sääliksi käy aina lintuakin. Nyt kyllä kävi niin, että tuo rastas pääsi karkuun, komeasti lensi tiehensä. Majuri puulasi perässä kuin salama, mutta oli tällä kertaa häviäjä. Ei taida tulla tuo rastas enää marjapensaaseeni. 

Joku kertoi, että oli laittanut kuolleen rastaan ruumiin näkyville puun oksalle ja rastaat olivat pysyneet poissa. Hurjaa pelottelua tuollainen. Tuli mieleen entisajan hirtetyt, mitkä jätettiin näkyville, että kansa olisi nöyrää ja tottelevaa. 

Mutta jospa tuokin pälkähästä päässyt rastas ilmoittaisi muille, että Linnapellon pihaan ei tohdi mennä. Siellä on nimittäin aivan kauhea musta hirvitys!

No johan on ihme!

Näin ei olla nukuttu pitkään aikaan! Näin halakaulassa. En muistakaan.

Mutta tähän löytyy hyvä syy.

Sillä aamulla ei kuulunutkaan Majurin möyräystä, kun menin avaamaan ovea. Ruusa vain luikahti sisään. Yleensä se on Majuri, joka tulee ensin. Vähän ihmettelin. Ruusakin kulki sisälle ja ulos ja oli vähän ihmeissään. Missä velipoika?

Ei näkynyt Majuria koko päivänä. Tarkistin ulkorakennuksia kahvila-aittaa myöten, ettei hän ole vahingossa jäänyt mihinkään sisälle. Ei. Kun kuljin postiluukulle, huhuilin Majuria. 

Sitten löysin tieltä erään koivun alta ison oksan, joka oli katkennut puusta. Katselin sitä kummastuneena ja kuvittelin: Majuri on kiivennyt ilvestä pakoon puuhun. Ja ilves on mennyt perässä. Kun Majuri pakeni ilvestä oksan päähän hirviö perässä, ei oksa kestänytkään enää raskaan ilveksen painoa, vaan katkesi ja kaikki putosivat maahan: oksa, ilves ja Majuri. Mitenkähän Majurin tuossa tapauksessa olisi käynyt? Ehkä pelastunut, ehkä joutunut ilveksen hampaaseen. 

Kauhukuvien saattamana kuljeskelin vähän metsäänkin ja huhuilin. Ei näkynyt missään mitään tappelun jälkeä kylläkään. 

Kaikenlaisia petoja on ollut taas liikkeellä, kertovat. Mutta kun Ruusa kulki luokseni, ei hän ollut peloissaan ollenkaan. Kyllä olisin Ruusasta nähnyt, jos petoja olisi ollut liikkeellä. Tosin aamulla heräsin kun koira lähistöllä haukahteli pari kertaa.

Illalla Majuri tuli. Ja oli hän nälissään. 

Kun tulin marjapensaasta täysinäisen astian kanssa sisälle, niin edessäni oli tuo ihmeellinen näky.

Sisarukset halakaulassa nukkumassa. Kyllä tuosta näkee, että Ruusalla oli ollut jo ikäväkin. Ja jonkunlaista lohtua seikkailuunsa kai Majurikin haki.

Voihan viikset!

 Mikä riemu, kun sain uuden kameran vanhan tilalle, jossa pikseleitä oli vain 8.1!

Tai poikahan se nouvoi, että jos hankkisit paremman puhelimen, jossa on hyvä kamera. Huomasinhan minä kameroita kysellessäni, ettei niitä saa juuri koko kaupungista enää. Hyvästit kameroille!

No puhelimessani on 13 pikseliä ja päällekin jotakin. Herran jeeee, kun innostuin kuinka teräviä kuvia sain. Ruusakin innostui poseeraamaan. Vai innostuikohan?

Hm...joku häiritsee untani.

Emäntä se taas häärää...

Pitääkö minun näyttää tämä maailman kaunein maha jälleen?

Eikö se jo riitä?

Tympäsee jo.

Aamukävelyllä ja päivävahdissa

Onhan tämä kuitenkin hyvä kesä! Kyllä minä olen tarennut ja kissatkin. Ei ole paljoa tarvinnut vesiämpäreitä kantaa eikä polttavaa hellettä tuskastella.

Kissat ovat ainakin tykänneet. - Kröhömöö, kurnauttaa Majuri ja syöksyy jostakin luokseni. - Miu, naukaisee kainosti Ruusa ja kiertää jalkani aamuisin, kun olen tullut puutarhaan. 

Siinä sitten mennään aamukävelyllä katsomaan mitä uutta on tapahtunut. Noh! Kyllähän minä tiedän, että kissat koko ajan odottavat, että eikö tuo jo riittäisi. Kun on nälkä! Tai halin kipeä. Majuri kehrää ihanasti, kun otan sen syliin ja halaan. Ruusa ei ehdi kehräillä. Se tykkää kyllä, mutta eri merkityksessä. Korkealta ja turvasta näkee enemmän. Sen pieni pää pyörii kuin väkkärä sinne tänne. Kaikkea pitää nähdä ja tarkkailla.

Sitten kävellään.  Taitaa olla meillä kummallakin vähän eri päämäärä. 

- Ala tulla jo, sanoo Ruusan katse. On nälkä.

Syötyään kissat painelevat jälleen ulos. Olenkin voinut pitää terassin ovea auki, kun ei ole sääskiä tai kärpäsiä kovinkaan paljon. Tosin siinä on liplutteleva muoviverho, mutta ei se estäisi. Molemmat kissat yleensä valitsevat oman makuupaikkansa, Ruusa vähän piilossa tuolin takana ja Majuri hyvin esillä tähystyspaikallaan. Välillä tutkaillaan maastoa, kuunnellaan ja vahditaan, kuten Majuri tässä.

Hyvää loppukesää kaikille kissaystäville!

Mitähän Ruusa pelkäsi?

En ole ehtinyt paljoa kissoistani raatata.

Kissat ovat viettäneet lökö-lökö-kesää terassin tyynyjä karvoittaen ja usein aamusella perässäni ruusujen keskellä kulkiessa. Eivät he liioin ole sisätiloissa olleet. 

Yksi aamu ei Ruusa ollutkaan minua terassilla tervehtimässä. Yön oli poissa ja koko päivän oli poissa. Yleensä hän ei kauaksi pihaltansa lähde.

Olen huolestuneena lukenut uutisista tienoilla liikkuvista susista ja ilvesperheistä. Isot haukatkin kaartelevat joskus pihan yllä. Olin siis tosi huolissani kun Ruusaa ei näkynyt, ei kuulunut. Toisena iltana kuljeksin sitten tienoita ja kutsuin hänta nimeltä.

Pian hän ilmestyikin terassille ja oli heti sisälle tulossa. Vähän häntä koipien välissä tuli syömään. Ja oli tosi nälkäinen. Kuvittelin, että jotakin vaaraa hän oli ollut piilossa. 

Mikäs Ruusaa vaivaa? Ymmärsin heti, että jossakin hän oli piileksinyt eikä ollut uskaltanut piilopaikkaansa jättää. Ehkä minun huuteluni antoivat hänelle rohkeutta.

Eikä hän heti nyt ulos halunnutlaan. Ja kuitenkin halusi. Minullekin tuli vähän uneton yö, koska ensin Ruusa nukkui vieressäni tyytyväisenä, sitten kiipesi työpöydälleni tyynyllensä ja pää pyöri suunnalta toiseen ikkunassa. Ja taas tuli sänkyyni. Taas ikkunalle. 

Jokin sitä vaivasi. Ja ulos piti kuitenkin lähteä. Mutta terassilla hän oli hyvin varovainen. Hiipi tuolien alla ja katseli joka suuntaan. Ja kuitenkin piti jonnekin lähteä.

Ruusa ei ole arka kissa. Mutta ei hän myöskään ole tyhmä. Jätin jopa verannan oven huoneeseen vähän raolleen ihan siltä varalta, jos Ruusa haluaa tulla sisään. Ei tullut.

Aamulla hän oli kuitenkin jo kiltisti tulossa sisälle syömään. Ehkä turhaan huolestuin.

Majuri taas kulkee naapureissa. Valitettavasti. Naapurit eivät oikein tykkää, kun hän hävittää heidän puolikesyt oravat ja häiritsee lintujenkin syöttöpaikalla. Pitääkö hänet liekaan panna? Ei siinä puheetkaan auta. Oli silponut naapurin kukkiakin, varmaan jonkun linnun perässä hyppinyt. Onneksi kaikilla on naapureissa ollut kissoja, että ymmärtävät. Toivottavasti. Onhan Majuri pitämässä huolta kuitenkin, ettei myyrä- ja hiirikannat pääse kasvamaan.