Kissojen filosofointia

Jälleen kerran Ruusa ja Majuri, sisarukset, makasivat vieri vieressä täydessä sovussa heidän tyynyllään ikkunan edessä työpöydän päässä. Aurinko paistoi ulkona, mutta tuuli oli kylmä. Kissoilla oli kissojen olot.

Majuri: - On se kumma maailma tuolla ulkona. Ensin on kylmä ja sitten ei ole.

Ruusa: - Kun ei ole, niin on märkää ja tassut kastuvat.

Majuri: - Ja vaikia vaania myyriä, kun lumi upottaa.

Ruusa: - Se kylmä on parempi.

Majuri: - Jos ei tartte olla liian kauan ulkona.

Ruusa: - Emäntä ei aina kuule, kun pyydämme sisään.

Majuri: - Se on vanha ja huonokuulonen.

Ruusa: - Niin on.

Majuri: -Onneksi se välillä kuulee. Kyllähän se yrittää tehdä hyvin.

Ruusa: - Emäntä on hyvä palvelija. 

Ruusa: - Mitä siellä nyt?

Majuri: - Ei kai emäntä ole lähdössä johonkin?

Ruusa: - Mitä sitten?

Majuri: - No kai sinä olet huomannut, että jos se laittaa pyhätakkia päälle, se on lähdössä pois. Ja se panee meidät ulos.

Ruusa: - Onhan se aina takaisin tullut.

Majuri: - Mutta minä en tykkää, että se määrää minua. Nyt olen tarkkana ja seuraan, milloin se laittaa takkia päälle. Menen piiloon.

Ruusa: - Ai miksi? Onko se jokin leikki?

Majuri: - Ei. Se on tärkeä asia. Minua ei emäntä määrää, milloin olen ulkona. Minä sen määrään.

Majuri: - Muista nyt sisko-kulta, että me olemme
kuninkaallista lajia. Ei meitä määräillä.
Ruusa: - Sinä sitten olet viisas, veliseni.

Ruusa: - Mutta antaisin kyllä sellaisen neuvon, että
kuninkaallisenkin pitää olla kohtelias, ei liian ylpeä ja joskus
on hyvä antaa periksi emännällekin. Sehän tuo niitä kaloja kun
se laittaa sellaisen pyhätakin päälle. Sitten kun tulee takaisin
Majuri: - Sinäkin olet viisas, siskoseni.

Majuri: - Onhan se niinkin, että emäntä palvelee meitä hyvin.
Ruusa: - Kyllä se ymmärtää mitä me tarvitsemme.

Majuri: - No on sen käsitys elämästä aika alhainen kuitenkin.
Ruusa: - Yritetään ymmärtää se.

Majuri: - Jos se oppisi kuitenkin jotakin.
Ruusa: - Ei sen tartte oppia. Kunhan on vain olemassa.
Majuri: - Niin, olemassa meitä varten.

Majuri Mallunen, vieläkin ovelampi!

Ei kai tuolla Majurilla ole muuta mielenkiintoista elämässä kuin tuo ruoka. Hänen elämänsisältönsä ehdoton numero 1. Ruoka!

Jos teen iltapalani ja istun sen kanssa sohvalle TV:tä katsellen, en enää kestä Majurin silmiä siinä minun edessäni. Jos meinaan syödä rauhassa, minun on teljettävä hänet johonkin kamariin. 

Hänen oveluutensa on jo huipussaan. Jos hän ei saa ruokaa, enkä muuten nouse, niin hän tekee seuraavan tempun. Hän pyörähtää ja silmäilee minua anovasti. Herra haluaa ulos. Nyt hän menee ulos asti. Pari sekunttia kuluu. Paksut tassut lyö terassin oven ikkunaa. Hän haluaa sisään ja astelee määrätietoisesti ruokakupille. Voi pyhä sylvi tuota kattia!!

Jos rapisuttelen, kolisuttelen tai avaan jääkaapin oven keittiössä, ilmestyy tämä kulinaristi siihen vierelle. Aha, emäntä varmaan syömässä. Mitähän ihanaa herkkua se taas syö?

Testasin Majuria. Hän tietää vuorenvarmasti, että ruokapöydälle tai mihinkään muallekaan keittiössä ei saa kiivetä. Jopa avonainen kissan ruokapussi saa olla ihan rauhassa. 

Entäs nyt? Näytin Majurille avoimesti mitä aion syödä; perinteistä maksalaatikkoa puolukkahillon kanssa. Saa haistella. Vain haistella!!

- No on kyllä hurmaava tuoksu!

Nenänpää heiluu: - Suorastaan lumoava tuoksu!

- Kyllä emäntä. Tiedän, että se on sinun. Haistelin vain.

Kyllä, se on minun. Siirsin lautaseni toiseen paikkaan ja kävin viemässä yhden roskan pannuhuoneeseen. Jestas sentään!!

Herra Majuri seisoo kahareisin pöydällä naama minun lautasellani. Kauhea maiskuttelu kuului. MAJURI! Siis ei hän edes kuunnellut minua enää. Sain väkisten nostaa hänet pöydältä, ja sittenkin hän harasi vastaan. Ei siinä ehtinyt kameraa käyttämään.

Niin hurjan herkullista on kaikki mitä emäntä syö!

On tuossa muitakin herkuttelijoita. Tosin kissat eivät kaihda mitään, niitä suorastaan opetetaan varastamaan. En tykkää.