Ruusa maitotyttö!

Ruusa ja Majuri, sisaruksia, ovat syntyneet navetassa. Ja sieltä minä ne noukin, olivat viimeiset, jotka olivat jääneet pentueesta. Ne parhaat!

Navetassa he olivat tottuneet juomaan lehmän tuoretta maitoa. Sain mukaanikin yhden litran, jotta kissoilla on jotakin kotoista uudessa paikassa. 

Sitten mietin, että mistä saan samanmoista maitoa. Kunnes huomasin, että markettien hyllyille oli ilmestynyt Vanhan ajan punaista maitoa. Kokeilin sitä. Ja sekin maistui pikkukissoilleni.

Mutta auta armias, jos sitä maitoa ei ollut ja annoin heille sinistä maitoa. Se oli kurakakkaa sen jälkeen! Tulin siihen tulokseen, että jos kissoille on hyvää tuo Vanhan ajan maito, on se minullekin laktoosihäiriöisenä. Ja niin olikin.

Siispä olen huomannut, että varsinkin Ruusa katsoa tikottaa minua erityisen rukoilevasti kissanruoka-annoksensa jälkeen. Jotakin vielä? Juu, maitoa, pliis!

Nyt olen Ruusan ilmeestä jo oppinut, mitä se tarkoittaa. Kun maito on jääkaapissa, minua hirvittää sen kylmyys, joten kiehautan pikkuisen kuumaa vettä, jota sekoitan siihen. Näin saan sitä vähän laihemmaksikin. Kissat hyväksyvät sen.

Ja vaikka yleensä kielletään maidon antaminen kissoille, minä annan, en joka päivä kuitenkaan. Silloin tällöin. Kissani ovat navetasta kotoisin. Ja kun he juoksevat pitkin pihamaatani vahtimassa, ettei myyriä tänne pääse, niin he kestävät maidon rasvatkin.

Nytkin laitoin pöydälle maidon odottamaan veden kuumenemista vedenkeittimessä. Ja huomasin, että Ruusa oli tullut pöydän ääreen ihmettelemään, mitä se hänen kuppinsa pöydällä tekee. Eikä hän voinut vastustaa kiusausta. 

Ruusa on todella Ruusa maitotyttö!

Miksi emäntä laittoi tuon kuppini ihmisen pöydälle?

Kai hän opettaa minua ihmisen tavoille?

Ruusan kylpyhuone!

Kissa ei tykkää kylpeä vedessä, ainakaan omatahtoisesti. Mutta voihan muutenkin kylpeä.

Se on nyt kyllä todistettu.

Tämä mainio sivu on jäänyt luonnokseksi. En varmaankaan heti löytänyt kuvia. Nyt noudan kuvatkin esiin. 😈

Minulla on ollut pojantyttärelleni sekä kahvilavieraitteni lapsille rakennettu hiekkalaatikko tuossa ikkunan alla 7 vuotta, jota olen varjellut kaikenlaisilla suojilla kissoilta, etteivät menisi siihen kakkimaan. 

Se on onnistunut aika hyvin. Olen käskyllä ajanut kissat pois, jos olen nähnyt jotain sellaista heidän edes aloittavan. Ovat totelleet,  vaikka ovat kyllä muuten repineet piiloleikissään peitteitä, kun on alle pitänyt kurkistaa.

Nyt kun pojantytär ei siinä enää leiki, ja kahvilavieraatkin vähentyneet, ainakin tältä kesältä, jolloin suljin kahvilani sairauteni vuoksi. Ehkä ensi kesänä kuitenkin jotakin avaan, mutta hiekkalaatikosta suunnittelin yrttitarhan tekemistä. Sekin tosin siirtyy ensi kesään.

Siksi en ole sitä enää millään peittänyt ja sanoin kissoilekin, että "nyt saavat käyttää sitä makkinaan eli tehdä siihen tarpeensa."

Eikö mitä! Eivät he siihen mitään tee. Se pitää olla puhdas ja siisti. Ruusa nimittäin käyttää sitä kylpyhuoneenaan. Hämmästyinhän minä kovasti, kun en löytänyt mitään kissalle ominaisia kasoja siitä, vaan näin Ruusan siinä pyörivän aivan ihastuksissaan. HÄN KYLPEE SIINÄ! Kellii ja pyörii aivan silmät kiinni ja katsoo minua sitten kuin kiittäen, että onpa ihanaa! Ruusu tekee sitä päivittäin, montakin kertaa. Hassua, että Majuri ei sitä tee. Eikö miestenkin tarttisi kylpeä?

 

 

Ja arvatkaapa mitä! Siihen ei ole tehty yhtään kissan pissaa eikä kakkaa. Muista en tiedä. Majurikin tietää kyllä, että se toimii nykyään kylpyhuoneena, vaikka ei sitä ollenkaan käytäkään.

Miten meni kissojen kesä 2018?

No olihan se yhtä lötköttelyä!! Meillä kaikilla! Vierailijoista pitäen. Kyllä kissat nauttivat auringosta pitkälle syyskuuta asti, eivät juuri sisällä viihtyneet, Odottivat, että tuon ruoankin heille tuonne terassille. Vähän pelkäsin, että jos kissanruoan tuoksi tuo siihen muitakin nälkäisiä, mutta pysyivät harakkoihin asti poissa. Pikkulinnut ja kärpäset joskus eksyivät apajalle.

Alla olevissa kuvissa vielä syyskuussa nautitaan näin!

Yksi uusi asia kissoilla oli. Emännän sairastuminen rintasyöpään. Kyllä he haistelivat ihmeissään minua, että onko tuo sama ihminenkään. He eivät oikein tykänneet sytosmyrkkyjen hajusta minussa, enpä minäkään. Niitä annettiin nyt ennen varsinaista leikkausta. Mutta pikkuhiljaa kissat kömpivät minun vatsani päälle heti, kun löysivät minut jostakin makaamasta. Sitähän tein aika paljon tänä kesänä. Minullahan oli terassin ovi melkein koko kesän auki, eli ei minun tarvinnut muuta kuin huutaa Majuria tai Ruusaa, niin useimmiten tulivat. 

Syksyn tullen he ovat jo olleet jopa öitä minun sängyssäni.

 

Jotkut varoittelivat kauheasti basilleista ja bakteereista, jotkut jopa eläinten tuomista sellaisista ja basilleista puutarhassa ja metsässä. Katin kontit! Ymmärsin niitä neuvoja paremmin, missä todettiin, että juuri luonto, sen bakteerikanta ja eläimet antavat korkeamman immuniteetin ja vastustuskyvyn. Joten olen antanut kissojen tulla sänkyyni, silitellyt ja rapsutellut niitä ilman että desifioin käsiäni tai edes pesen. Lähimetsässä olen avokäsin poiminut marjoja ja muutenkin. Hanskat olen laittanut käsiin vain multatöissä ja perkaamisissa. Ja ruusunpiikkejä olen saanut sittenkin sormiini, eikä ne ole tulehtuneet, kuten varoiteltiin. Ei muutenkaan ole mitään tulehduksia ollut! Kaupunkireissujen jälkeen olen desifioinut käteni ja vierailijoille olen tarjonnut sitä myös. Yleensä olen sanonut, että en saa käteen tarttua, mutta halata saa. Ja kaikki ovat halanneet, ovat ymmärtäneet. 

 Majuri tuli aina ulkona sen tuolin alle, missä minä istuin. Ja jos oli tilaa, kuten sammalsohvallani, hän ilmestyi sinne istumaan. Tietenkin hänellä oli mielessä joku makupala, sillä usein siellä istuin syömässä tai kahvilla varjoisan vaahteran alla, missä kesätuuli niin mukavasti viilensi ilmaa. Usein hän saikin. Pullanpalanenkin meni kaupaksi.

Ruusa kuvassa minua hoitamassa!

Ja aamuisin Ruusa kurahteli iloisesti ja Majuri röhähteli, kun tulin aamukävelylle puutarhaani. Siinä he kulkivat mukanani ruusupolkuja. Uskolliset ystävät!

Siis olen tosi kiitollinen kissoilleni, että he joka päivä ovat olleet kotona, vahtineet pihaa, vahtineet minua ja olleet lähelläni. Parhaat hoitajani!

Kissan pehmeyttä talvipäivään!

Voiko olla kauniinpaa ja pehmeämpää näkyä kuin kissan liikkeet, vaikka ihan vain sen peseytyessä!
Oli kaunis harmajan talven valo, kun otin näitä kuvia.

Kuvat tässä varmasti puhuvat puolestaan. Ruusa-kissa on vasta tullut ulkoa ja toimittaa päivän tehtäviä lämpimällä tyynyllään ikkunan vieressä, missä vierestä virtaa patterin lämpö.

.

Nyt olen puhdas!! Hoida minua.

Ruusa, sohvaperuna!

Aina kissoista oppii uutta. Pitää vain huomioida ja ihmetellä.

Aikaa on rientänyt vuosia, enkä yhtä juttua ole huomannut. Sitä tapaa, miten Majuri käy makuulle vatsani päälle, kun olen sohvalle löhöasennossa. Ja sitä tapaa, miten Ruusa käy siihen vatsani päälle, kun olen löhöasennossa.

Minulla on nurkkasohva, jonka yksi sivu on siten, että kun siinä makaa, on suora näkyvyys televisioruutuun. Takana on isoja tyynyjä, joten istuakin siinä voi tai olla puolimakuuasennossa. Talon lempipaikka! Kun siihen asetun, niin aina jompi kumpi kissoista sen kuulee tai huomaa. Pian kuuluu kurnauskis ja jompi kumpi hyppää päälleni. Oikeastaan vain Ruusa kurnauttaa. Majuri vain silmäilee ensin pitkään lattialla ja kun taputan vatsaani, hyppää siihen iloisesti.

Mutta miksi Majuri tulee siihen aina siten, että pää on minuun päin? No tietenkin, koska hän tykkää, että rapsutan niskaa ja leuan alustaa. Silmät soikeina siinä kehrää.

Mutta miksi Ruusa menee toisin päin. Takamus minuun päin. Olen ajatellut, että hän haistattaa pitkät minulla. Tai sitten hän tykkää, kun hieron häntä kyljestä ja takamuksesta. Häntä nousee aina komeasti pystyyn. Eipä silti. Samalla voin tarkistaa takamukseen, onko siellä matoja tai muuta sellaista. Mutta se on aina vaaleanpunaisen siisti. Ruusa on tosiaan hurjan siisti kissa monella tapaa.

Nyt olen ollut sohvalla mukavasti päivällisen päälle levähtämässä ja juuri siihen aikaan tulee noita luonto-ohjelmia. Nyt siinä sivussa aloin tarkkailla Ruusaa, kun sen korvat liikkuivat ja viikset värisivät. SEHÄN KATSELEE TELEVISIOTAPAHTUMIA SILMÄT SUURINA! Hievahtamatta se tänäänkin seurasi Etelämantereen pingviinejä, niska välillä meni pitemmäksi.

Tänään hän oikein kärtti, että minun pitäisi asettua sohvalle, jotta hän saisi asettua minun mahan päälleni. Tein niin. Huomasinkin, että TV:stä juuri näkyi eläinlääkärit työssään. Siis eläimiä! Ruusa hyppäsi kurnahtaen tyytyväisenä vatsani päälle, takapuoli naamani kohden ja katse tiiviisti korvat höröllään TV:tä kohden. Kun hän näki kissan, joka ulahti, niin pää nousi pystympään. Oli kiinnostavampaa.

Siis Ruusa on sohvaperuna. Mitähän juttuja se miettii mielessään, kun tuijottaa televisioruudun tapahtumia.

Näin olen oppinut jälleen jotakin uutta Ruusasta.

Kissan korvat

Ystäväni hankki itselleen kissan. Ja sellaista kissaa en ollut ennen nähnytkään! Tällä Eemelillä on lystikkäät kippurat korvat! Eittämättä hauskan näköinen! Rotu American Curl.

Niinpä aloin tutkia tarkemmin myös oman kissani korvia. Melkein mustalla Majurilla on valkoinen puolisko kasvoilla, sydämen muotoinen valkoinen laikku vatsassa ja valkoiset pikkutissit sekä käpälät. Nyt olen huomannut, että Majutilla on valkoista myös korvissa ja oikein hauskat valkoiset karvatupsut kasvavat sisätiloissa. Oikein söpö!

 

Ruusa-kissalleni olen välillä naureskellutkin, Sen korvat muistuttavat väriltään porsaan korvia. Päältä ja alta vaaleanpunaiset, vähän harmaata. Korvista kasvaa myös valkoiset haivenet, joita ei erota niin hyvin kuin Majurilla. 

Sanotaan, että kun kissalla on suuret korvat, se on viisaan kissan merkki. En usko! Minun kissat ovat kyllä tarpeeksi viisaita. 

Kissojen joululeikit!

Monien vuosien jälkeen päätimme koko tuvan jouluporukan kanssa, että tuomme nyt joulukuusen sisälle asti. Laitoimme sen olohuoneen pöydälle. Kattoruuviin kiinnitimme sen vielä varmuuden vuoksi. 

Kehuin, että kyllä kissat antavat sen olla rauhassa. Eivät ole sitä häirinneet tuolla ulkona terassillakaan.

Katinkontit!!

Aloin ihmettelemään, miksi havuja on varissut lattialle niin paljon. Miksi alaoksien havut irtoavat?

 

Kun porukka yleensä kokoontui tuvan pöydän ääreen pelamaan mitä milloinkin lautapeliä, kissat tekivät omia juttujaan. Yleensä he päivät nukkuivat. Nukkuivatko?

Kun talossa oli vieraiden jälkeen hiljaista, sen huomasin. Huomasin sen, että kissat hyppäsivät pöydälle ja leikkivät tip-tap-leikkiä kuusen ympärillä. Nyt ymmärsin, miksi alimmat pallot olivat aina lattialla. Ei siksi, että niissä oli luistava naru tai muuten olivat höllällä. Kissat niillä leikittelivät.

Siinä he peuhasivat, hyppivät alas ja vaanivat toisiaan pöydän ympärillä. Kuusi heilui iloisesti ja hännillään kissat pyyhkivät alimmaisista oksista neulaset ympäriinsä.

Vähän ihmeissäni sitä katselin. Luulin, etteivät noin vanhat kissat viitsi enää leikkiä! En voinut olla nauramatta. En ihmettele enää sitäkään, miksi havuja löytyi vuoteestani asti.

Kuusi on kyllä surullisenakin kestänyt ja kantanut kunnialla joulun ja uuden vuoden pyhät. Loppiaisena vien sen ulos. On se hommansa hoitanut!!

Suloinen joulu-uni!


OIKEIN HYVÄÄ JA KAUNISTA UUTTA VUOTTA TOIVOTETAAN KAIKILLE KISSOILLE JA KISSOJEN YSTÄVILLE.!